Pohdin aina välillä muita kanssahakijoita seuratessani, millainen on lääkisopiskelijan (stereotypinen) "muotti". Tietysti myös sitä, millainen pitäisi sitten lääkärinä olla, mutta tässä vaiheessa etenkin em. kohtaa. Tällaisena suorittajana ja muiden mielipiteistä valitettavasti hieman liikaakin välittävänä, mietin usein, mahdanko itse mahtua tuohon "muottiin", vaikka miten runnoisin itseäni joka suunnasta?
Toisaalta onhan yksi tietty muotti todella absurdi ja epäsopiva käsite, mutta mitä enemmän seuraan ko. kanssahakijoitani, tuntuu, että olen aivan eri planeetalta jollakin tavalla, vaikken kuitenkaan loppupeleissä sitten ehkä niin paljoa. Ja tietysti ne muut sattuvat kaikki tukemaan tätä yhden muotin ajattelumallia. Olenhan toki kunnianhimoinen, määrätietoinen suorittaja ja tulen varmasti pärjäämään lääkiksessäkin vähintäänkin kohtalaisesti tietotaidollisesta näkökulmasta, mutta muiden puolien osalta en enää olekaan varma, olenko sitä, mitä pitäisi olla, ja voinko löytää oikeita hengenheimolaisia, ystäviä, tai edes juttukavereita? Ja onko ylipäätänsä olemassa jotain, mitä pitäisi olla? Ehkä ei ja toivottavasti ei.
Lääkisopiskelijoista on tyypillisesti paljon stereotypioita; suorittajia, joidenkin mielestä jopa ylimielisiä kilpailijoita, täydellisyyttä tavoittelevia fiinejä alfauroksia ja -naaraita , tai vaihtoehtoisesti lukutoukkia - niin. Tietenkin kun ihan maalaisjärjellä ajattelee(itse olen hieman liikaa tunneihmisiä), on lääkis pääasiassa täynnä Matti ja Maija Meikäläisiä, jotka nyt sattuvat vain omaamaan palavan halun valmistua lääkäreiksi. Minäkin haluan, haluan ihan älyttömästi, välillä jopa niin paljon, että tuntuu, että se halu on liikaa, että se vie liikaa mennessään ja todellisuus lyö vielä kovaa kasvoihin hetkellä millä hyvänsä.
Huomaan ajattelevani tätä asiaa oikeastaan ihan liian usein. Suurin pelkoni on varmaan juuri se, että mitä jos en sopeudukkaan joukkoon ja mitä jos tunnen edelleen olevani jotenkin ihan eri sfääreistä, huonolla tavalla, kuin mitä muut kanssaopiskelijat. Pitäisi kai yrittää irrottautua tästä kuvitelmasta ja koittaa sisäistää se ajatus, että musta voi tulla ihan hyvä lääkäri, tai alkuun edes -opiskelija, olin sitten millainen tahansa.
Lukuinfoa vielä sen verran, että kemia 3 ja 4 sekä fyssa 3 ja 4 ohi, ihan hyvillä arvosanoilla ja nyt kemian vitoskurssi ja fyssasta gravitaatio&pyöriminen + sähköoppi sekä bilsan solu&perinnöllisyys käynnissä. Solubilsa on jotenkin ihanan helppoa ja tuntuu, että nautin siitä niiin paljon enemmän kuin esim kemiasta, vaikka asiat itseasiassa liippaavat toisiaan lähes koko ajan ihan vierestä.
Muutenkin motivaatio on edelleen ihan huippuhyvä ja elän päivä päivältä vahvemmin siinä ajatuksessa, että ensi syksynä avaan Tampereen Lääketieteellisen tiedekunnan oven! Voi olla että tämä ajatus sattuu vielä ja pahasti, ainakin jos pääsykokeet pääsee yllättämään jollain kierolla ja epäreilulla tavalla, mutta who cares? Muutenkin nyt menee ihan mukavasti, taloudelliset huolet on vähän helpottuneet ja pystyn todennäköisesti lukemaan koko kevään suhteellisen täyspäiväisesti, mikä on puolestaan todella jees. Joulu tulee pian ja on ihan hassua, miten vielä pari vuotta sitten vastustin kaikkea jouluhömppää ainakin passiivisesti, nyt mieli halajaisi joulukoristeshoppailemaan... Keski-ikäisyys, täältä tullaan! ( ja synttäritkin ensiviikolla oi voi)
Lukuintoista marraskuun loppua kaikille toivotellen
Jenni
10/21/2011
Joka päivä koulupäivä.
Taas on vierähtänyt viikkoja hujahduksessa. Päivät menee pikakelauksella melko saman kaavan mukaisesti toinen toisensa perään. Herätys, töihin, kouluun, nukkumaan, herätys, töihin, kouluun, nukkumaan, jne..
Nyt on onneksi syyslomaviikko koulun puolesta ja järjestin työvuorotkin niin, että alkuviikon sain oikeasti viettää työtöntä ja koulutonta aikaa. Se ei kuitenkaan tarkoittanut opiskelutonta aikaa. Yhden päivän koin ansaitsvani oikeasti rentoilulle ja itseni hemmottelulle, aka shoppailulle ja ystävien näkemiselle, mutta toinen olisi ollut jo ihan liikaa. Oli kuitenkin huippukivaa (ja vaikeaa?!) viettää yksi päivä ilman kirjoja ja keskittyä kaikkeen muuhun, mihin ei ole ollut moneen viikkoon tai kuukauteen aikaa.
Syysloman aikana olen ehtinyt tehdä juuri ne asiat lukemisen suhteen, mitä suunnittelinkin. Ongelmanahan oli aiemmin, että kun en sitä kemian kakkoskurssia koulussa koskaan ehtinyt käymään, ei se oikein itsenäisesti pieniin aivoihini sujahtanut ymmärrettävässä muodossa. Näin ollen kolmos- ja neloskurssitkin ovat menneet heikosti, kun kakkoskurssin tiedot ovat olleet niin keskeneräiset. Nyt kuitekin sain luettua ke 1 kolmannen kerran, kemia kakkosen jotenkuten ymmärrettyä ja jopa orbitaalit tuntuivat nyt menevän kalloon huomattavasti paremmin kuin ensimmäisellä yrityksellä. Myös kolmoskurssin asiat näkyvät nyt uudessa valossa - jee! Neloskurssin tähän asti käydyt asiat ovat tämän ja huomisen päivän koitoksia.
Muuten elämä on aika epävarmaa, tuntuu jaksamisen kannalta, että töille on pakko pistää pian, siis todella pian stoppi, mutta elämä sen jälkeen, kun ei ole töitä ja ei "oikeasti" opiskele (vaikka OIKEASTI opiskelen enemmän kuin varmaan suurinosa "oikeista" opiskelijoista, ärrimurri..) on aika haastavaa etenkin taloudellisesti. Mikään valtion tai kunnan taloudellinen elin ei halua tukea tällaista pääsykoehakijaa, vaan töitä tai vähintäänkin työharjoittelua tuputetaan väkisin. Onhan se tietty ymmärrettävää, ettei työttömiä voi määräänsä enempää olla, eikä se ole ihmiselle noin niinkun yleisesti ottaen hyväksi olla työttömänä pitkiä aikoja, passivoituu ym., ja kun pitkäaikaistyöttömiäkin on tälläkin hetkellä niin paljon ja ja ja ja (ja koko ajan tulee lisää), mutta olisi paljon coolimpaa työkkäriltäkin/kelalta/sossulta tukea tällaista vaativaa korkeakoulututkintoa tavoittelevaa täyspäiväisesti siihen tähtävää oppijaa edes jonkun määräajan verran, vaikka puoli vuotta. No, haaveilla saa, oikeessa elämässä haaveilulla ei kauhean pitkälle pötki. Koitan yötäpäivää kehitellä jotain suunnitelmaa, miten saisin palat loksahtelemaan kohdalleen mahdollisimman edullisesti minun kannalta.
Tämä opiskelu on mulle nyt aivan ykköspriooriteetti. En muista, koska oisin näin paljon nauttinut uuden oppimisesta ja oivaltamisesta. Jotkut kaverit kauhistelee sitä tuntimäärää, mitä kulutan laskujen ja kirjojen parissa, mutta totta puhuen nykyään se on melkein jo tapa, eikä edes tunnu enää yhtään niin pakkopullalta se pyllylihasten treenaus. Onko kukaan muu huomannut vastaavaa? Että pänttäämiseen voi tottua? Mulla on kehittynyt varmaan Tukholma-syndrooma mun kaappaajia, koulukirjoja, kohtaan :D
Ps. Opiskelumotivaatiota ylläpitää vielä ekstrana Greyn Anatomian ja Housen uudet tuotantokaudet, onko parempaa? Ei. (Ja ettei kukaan nyt ymmärrä väärin, niin kyllä, tiedän ettei lääkis tai lääkärinä oleminen ole sitä mitä Housessa tai GA:ssa :))
-Jenni
Nyt on onneksi syyslomaviikko koulun puolesta ja järjestin työvuorotkin niin, että alkuviikon sain oikeasti viettää työtöntä ja koulutonta aikaa. Se ei kuitenkaan tarkoittanut opiskelutonta aikaa. Yhden päivän koin ansaitsvani oikeasti rentoilulle ja itseni hemmottelulle, aka shoppailulle ja ystävien näkemiselle, mutta toinen olisi ollut jo ihan liikaa. Oli kuitenkin huippukivaa (ja vaikeaa?!) viettää yksi päivä ilman kirjoja ja keskittyä kaikkeen muuhun, mihin ei ole ollut moneen viikkoon tai kuukauteen aikaa.
Syysloman aikana olen ehtinyt tehdä juuri ne asiat lukemisen suhteen, mitä suunnittelinkin. Ongelmanahan oli aiemmin, että kun en sitä kemian kakkoskurssia koulussa koskaan ehtinyt käymään, ei se oikein itsenäisesti pieniin aivoihini sujahtanut ymmärrettävässä muodossa. Näin ollen kolmos- ja neloskurssitkin ovat menneet heikosti, kun kakkoskurssin tiedot ovat olleet niin keskeneräiset. Nyt kuitekin sain luettua ke 1 kolmannen kerran, kemia kakkosen jotenkuten ymmärrettyä ja jopa orbitaalit tuntuivat nyt menevän kalloon huomattavasti paremmin kuin ensimmäisellä yrityksellä. Myös kolmoskurssin asiat näkyvät nyt uudessa valossa - jee! Neloskurssin tähän asti käydyt asiat ovat tämän ja huomisen päivän koitoksia.
Muuten elämä on aika epävarmaa, tuntuu jaksamisen kannalta, että töille on pakko pistää pian, siis todella pian stoppi, mutta elämä sen jälkeen, kun ei ole töitä ja ei "oikeasti" opiskele (vaikka OIKEASTI opiskelen enemmän kuin varmaan suurinosa "oikeista" opiskelijoista, ärrimurri..) on aika haastavaa etenkin taloudellisesti. Mikään valtion tai kunnan taloudellinen elin ei halua tukea tällaista pääsykoehakijaa, vaan töitä tai vähintäänkin työharjoittelua tuputetaan väkisin. Onhan se tietty ymmärrettävää, ettei työttömiä voi määräänsä enempää olla, eikä se ole ihmiselle noin niinkun yleisesti ottaen hyväksi olla työttömänä pitkiä aikoja, passivoituu ym., ja kun pitkäaikaistyöttömiäkin on tälläkin hetkellä niin paljon ja ja ja ja (ja koko ajan tulee lisää), mutta olisi paljon coolimpaa työkkäriltäkin/kelalta/sossulta tukea tällaista vaativaa korkeakoulututkintoa tavoittelevaa täyspäiväisesti siihen tähtävää oppijaa edes jonkun määräajan verran, vaikka puoli vuotta. No, haaveilla saa, oikeessa elämässä haaveilulla ei kauhean pitkälle pötki. Koitan yötäpäivää kehitellä jotain suunnitelmaa, miten saisin palat loksahtelemaan kohdalleen mahdollisimman edullisesti minun kannalta.
Tämä opiskelu on mulle nyt aivan ykköspriooriteetti. En muista, koska oisin näin paljon nauttinut uuden oppimisesta ja oivaltamisesta. Jotkut kaverit kauhistelee sitä tuntimäärää, mitä kulutan laskujen ja kirjojen parissa, mutta totta puhuen nykyään se on melkein jo tapa, eikä edes tunnu enää yhtään niin pakkopullalta se pyllylihasten treenaus. Onko kukaan muu huomannut vastaavaa? Että pänttäämiseen voi tottua? Mulla on kehittynyt varmaan Tukholma-syndrooma mun kaappaajia, koulukirjoja, kohtaan :D
Ps. Opiskelumotivaatiota ylläpitää vielä ekstrana Greyn Anatomian ja Housen uudet tuotantokaudet, onko parempaa? Ei. (Ja ettei kukaan nyt ymmärrä väärin, niin kyllä, tiedän ettei lääkis tai lääkärinä oleminen ole sitä mitä Housessa tai GA:ssa :))
-Jenni
9/29/2011
Uusia tuulia (ja vähän myrskyä).
Kuten suurinosa, toivottavasti, on jo huomannut, kuullut ja lukenut, on kevään 2012 pääsykokeen suhteen tapahtumassa suuri muutos edellisiin vuosiin verrattuna. Valtakunnallisen lääketieteen alan opiskelijavalintatoimikunta on päättänyt (klik) muuttaa valintakoemenettelyjä melko isolla rukkasella, eli Galenos poistuu ja tilalle tulee lukion pitkät oppimäärät (pakolliset ja syventävät) fysiikasta, kemiasta ja biologiasta (+ kokeessa jaettava aineisto). Pääsykoekirjaa ei erikseen tule. Galenoksen poistumista on toivottu ymmärtääkseni jo pitkään, mutta mielestäni tämä ei kuitenkaan ole välttämättä paras vaihtoehto Gallesta eroon pääsemiselle. Itse olisin toivonut edes jotain erillistä valintakoekirjaa, vaikka sitten näiden lisäksi, joka hieman vaatisi sitä motivaatiota, jota itse lääkiksessä opiskelu ja lääkärin ammatti vaatii. Jyvät akanoista jne.
Suurin pelko monilla ei ole niinkään valintakokeen muuttuminen itsessään vaan valintakokeeseen ensikeväänä osallistuva sekalainen sakki. Se todennäköisesti tulee sisältämään huomattavasti enemmän ihmisiä, kuin "ennen vanhaan", jotka eivät niinkään ole kovin motivoituneita tai välttämättä edes muuten hakisi lääkikseen, jos nyt ei "sattuis olemaan ihan sika hyvä bilsassa ja kemiassa" - vaikkapa. Tai kevään abiturientti joka miettii hakuvaihtoehtojaan ja sattuu kirjoittamaan vaikka fysiikan ja kemian (+ bilsan) hyvin ja tästä innostuneena hakee lääkikseen, koska kaikki tarpeellinen on jo ns "opittu", sillä mitään ylimääräistä luettavaahan ei ole, koko kevään voi siis chillailla ja päästä silti hyvään kouluun (huomaa kärjistys).
Inhottavaa on myös se, ettei ko. kokeen sisällöstä tai rakenteesta ole tarkkaa tietoa. Voi olla, että koe pysyy hyvinkin ennallaan rakenteeltaan ja eri aineiden tehtävämääräosuuksiltaan, mutta voi myös olla, että kokeen laatijat päättävät uusia koko kokeen uuteen uskoon. Ei tiedä mitä odottaa, eikä näin ollen ole vaihtoehtona kuin opetella ihan kaikki. Siinä sitä työsarkaa ainakin pitäisi riittää. Fysiikan opettajani uskoi, että koe pysyy melko ennallaan, tosin tehtävien tason täytyy nousta jonkin verran, sillä kaikkien laskujen tulee luonnollisesti voitava olla ratkaistuna lukion tarjoamilla tietotaidoilla.
Olen myös pohtinut mikä tulee olemaan valmennuskurssien osuus jatkossa? Itsekkin valmennuskurssille ilmoittautuneena ja siitä kovan hinnan maksavana pelkään, onko kurssi sittenkään sisällöllisesti sen parempi tai tehokkaampi, kuin aikuislukiossa järjestettävät kemian ja fysiikan lääkiskertauskurssit á 0 e. Abikurssit ovat olleet tunnetusti hieman halvempia, joten jos ei lääkisvalmennuskurssi eroa selkeästi sisällöltään lukion yo-kokeisiin valmentavista kursseista, en itse ainakaan voi sanoa olevani (todennäköisesti) tyytyväinen kurssin hinta-laatusuhteeseen. Mitenkäs te muut?
Tästä shokista pikkuhiljaa selvinneenä voin kuitenkin suht luottavaisin mielin jatkaa eteenpäin. Työtä tulee tavallaan lisää, koska Gallenkin aion edes joksenkin omaksua, mutta toisaalta on helpottavaa ajatella, että selkoisuus helpottuu huomattavasti, ja minä sentään saan ja voin opiskella suurimman osan kursseista aikuislukiossa tulevan reilun puolen vuoden aikana.
Ensiviikolla alkaa 2. jakso, joka tarkoittaa neljänä iltana viikossa 4 tuntia koulua ja sen lisäksi töitä, nam! Sitä ennen fysiikan 2. kurssin koe maanantaina..Tämä tyttö voi olla melko poikki joulukuun alussa. Lukemiset ja laskemiset sujuu kuitenkin pääasiassa hyvällä mallilla ja janoan lisää opetusta ja tietoa. Musta on ihana olla takaisin opiskelun maussa, tätä on kaivattu. :)
-Jenni
 |
| kuva |
Suurin pelko monilla ei ole niinkään valintakokeen muuttuminen itsessään vaan valintakokeeseen ensikeväänä osallistuva sekalainen sakki. Se todennäköisesti tulee sisältämään huomattavasti enemmän ihmisiä, kuin "ennen vanhaan", jotka eivät niinkään ole kovin motivoituneita tai välttämättä edes muuten hakisi lääkikseen, jos nyt ei "sattuis olemaan ihan sika hyvä bilsassa ja kemiassa" - vaikkapa. Tai kevään abiturientti joka miettii hakuvaihtoehtojaan ja sattuu kirjoittamaan vaikka fysiikan ja kemian (+ bilsan) hyvin ja tästä innostuneena hakee lääkikseen, koska kaikki tarpeellinen on jo ns "opittu", sillä mitään ylimääräistä luettavaahan ei ole, koko kevään voi siis chillailla ja päästä silti hyvään kouluun (huomaa kärjistys).
Inhottavaa on myös se, ettei ko. kokeen sisällöstä tai rakenteesta ole tarkkaa tietoa. Voi olla, että koe pysyy hyvinkin ennallaan rakenteeltaan ja eri aineiden tehtävämääräosuuksiltaan, mutta voi myös olla, että kokeen laatijat päättävät uusia koko kokeen uuteen uskoon. Ei tiedä mitä odottaa, eikä näin ollen ole vaihtoehtona kuin opetella ihan kaikki. Siinä sitä työsarkaa ainakin pitäisi riittää. Fysiikan opettajani uskoi, että koe pysyy melko ennallaan, tosin tehtävien tason täytyy nousta jonkin verran, sillä kaikkien laskujen tulee luonnollisesti voitava olla ratkaistuna lukion tarjoamilla tietotaidoilla.
 |
| kuva |
Olen myös pohtinut mikä tulee olemaan valmennuskurssien osuus jatkossa? Itsekkin valmennuskurssille ilmoittautuneena ja siitä kovan hinnan maksavana pelkään, onko kurssi sittenkään sisällöllisesti sen parempi tai tehokkaampi, kuin aikuislukiossa järjestettävät kemian ja fysiikan lääkiskertauskurssit á 0 e. Abikurssit ovat olleet tunnetusti hieman halvempia, joten jos ei lääkisvalmennuskurssi eroa selkeästi sisällöltään lukion yo-kokeisiin valmentavista kursseista, en itse ainakaan voi sanoa olevani (todennäköisesti) tyytyväinen kurssin hinta-laatusuhteeseen. Mitenkäs te muut?
Tästä shokista pikkuhiljaa selvinneenä voin kuitenkin suht luottavaisin mielin jatkaa eteenpäin. Työtä tulee tavallaan lisää, koska Gallenkin aion edes joksenkin omaksua, mutta toisaalta on helpottavaa ajatella, että selkoisuus helpottuu huomattavasti, ja minä sentään saan ja voin opiskella suurimman osan kursseista aikuislukiossa tulevan reilun puolen vuoden aikana.
Ensiviikolla alkaa 2. jakso, joka tarkoittaa neljänä iltana viikossa 4 tuntia koulua ja sen lisäksi töitä, nam! Sitä ennen fysiikan 2. kurssin koe maanantaina..Tämä tyttö voi olla melko poikki joulukuun alussa. Lukemiset ja laskemiset sujuu kuitenkin pääasiassa hyvällä mallilla ja janoan lisää opetusta ja tietoa. Musta on ihana olla takaisin opiskelun maussa, tätä on kaivattu. :)
 |
| kuva |
-Jenni
9/16/2011
Elämä ottaa ja antaa
Kulunut kuukausi on ollut kovin hullunmyllyä mun elämässä. Tuntuu, ettei aika riitä mihinkään ja uusia, hyviä ja huonoja ja joitain sellaisia, joista en vielä tiedä, kumpia ne on, on tapahtunut.
Olen kuitenkin ihmeissäni suorastaan, että vaikka välillä (minun pienen) maailmanloppu on ollut käsinkosketeltavan lähellä, en kertaakaan ole missään vaiheessa miettinyt, että onko tämä nyt oikeesti kaiken tän itkupotkuraivari-kriisi-ahdistus-stressin arvosta? En myöskään vastaavasti ole kertaakaan, yhden yhtä, epäillyt, etteikö lääkärin homma olisi täysin mua varten. En kertaakaan ole miettinyt, että pitäiskö supistaa hieman tästä opiskelumäärästä/koulusta, että aikaa jäisi muullekkin. Tiedän, että liikaa on tietty liikaa, mutta nyt ei ole vielä se hetki.
Parasta, tai vähintäänkin toiseksi parasta lääkärivanhemmissa on se, että kun kaipaan motivaatiota vaikkapa laskemiseen tai lukemiseen väsymyksessä, ja muullonkin, pyydän esim. äitiä kertomaan lääkistarinoita - ja voi vitsit, ne on niin parhaita motivaattoreita! Samalla pelkään hieman kaivavani tott puhuen kuoppaa itselleni siinä, että tiedän olevani äitini kanssa hyvin samanlainen persoonallisuudeltani ja psyykkeeltäni, etenkin viimeiseltä, ja äitini lääkärin uran nähneenä, ei helppoa tule olemaan, jollen tästä jotenkin kovetu ja muutenkin muutu jotenkin vähemmän siksi, mitä nyt olen. Ei sillä, helpoin reitti ei ole aina paras. Tarinat lääkiksestä ja juuri valmistuneesta äidistäni jossain Tohmajärven terveyskeskuksessa antavat niin paljon inspiraatiota ja motivaatiota, uskoa ja tarmoa tehdä (ja paljon) sisäänpääsyn eteen, ettei järkeäkään. Myös mielikuvaleikki paksusta kirjekuoresta on ihan hyvä motivaattori.
Viimeviikko on mennytkin taas hujauksessa töiden ja koulun ohessa. Koulussa on edelleen kivaa, eikä edes harmita sisällä istuminen kun keli on kaukana morsiammesta. Sen sijaan tuntuu (ja ei, se ei taida edes olla vain tunne), että aina kun jalkani ulos lasken, sataa kaatamalla ja kastun läpimäräksi, tästä syystä taidan olla taas vähän flunssassa. Kangaskengät ei ehkä ole paras valinta syysmyrskyyn.
Viimeviikonloppuna löysäilin ja laskin vaan. Tein myös Amerikkalaisen juustokakun, josta tuli ihan huippuhyvää. Tykkään leipoa aina joskus, tai lähinnä tehdä aina uusia juttuja, koska koristeleminen on aina niin kivaa. Syöminen onkin ihan toissijaista sitten. Musta tulee vielä hyvä työnarkomaanivaimo jollekkin onnelliselle, joka osaa kokata ja leipoa, kun töiltään joskus kerran tuhannessa vuodessa ehtii.
Haaveilen vieläkin ruskaretkestä jonnekkin syyspolulle, vaan toivottavasti ei jää haaveeksi. Hirvikärpäset ja seuran puute lykkää reissua ainakin toistaiseksi. Oon kamala nössöilijä ötököiden ja etenkin tommosten ällöttävien mönkijöiden suhteen. Seuran suhteen en sen sijaan kyllä nössöile, enkä sen puoleen myöskään valikoi, mutta nykynuoret ne haluaa vaan viikonloput ravata baareissa ja olla krapulassa ja valivalivali, nimimerkillä ikäloppu-20v-jonka-humpat-on-ainakin-seuraavan-vuoden-verran-pannassa.
Näin loppuun vielä teille jotka tätä blogia seuraatte tai satunnaisesti tänne eksytte, olisko mitään postaustoiveita? Tuntuu, että nää postaukset on aina hirveen sekavia monen miljoonan asian klönttejä, ja olis mukavaa tehdä ihan jostain tietyistä aiheista postauksia, en vaan oikein tiedä, mikä kiinnostaa?
Joten nyt INFOO pliis!
-Jenni
Ps. On taas se aika vuodesta, kun uhmaan kotivakuutusta ja leikin tulella kynttilöiden merkeissä.. Kynttilät! <3
Ja psps. loppuun vielä tämmönen ikisuosikkilempparibiisi
Olen kuitenkin ihmeissäni suorastaan, että vaikka välillä (minun pienen) maailmanloppu on ollut käsinkosketeltavan lähellä, en kertaakaan ole missään vaiheessa miettinyt, että onko tämä nyt oikeesti kaiken tän itkupotkuraivari-kriisi-ahdistus-stressin arvosta? En myöskään vastaavasti ole kertaakaan, yhden yhtä, epäillyt, etteikö lääkärin homma olisi täysin mua varten. En kertaakaan ole miettinyt, että pitäiskö supistaa hieman tästä opiskelumäärästä/koulusta, että aikaa jäisi muullekkin. Tiedän, että liikaa on tietty liikaa, mutta nyt ei ole vielä se hetki.
Parasta, tai vähintäänkin toiseksi parasta lääkärivanhemmissa on se, että kun kaipaan motivaatiota vaikkapa laskemiseen tai lukemiseen väsymyksessä, ja muullonkin, pyydän esim. äitiä kertomaan lääkistarinoita - ja voi vitsit, ne on niin parhaita motivaattoreita! Samalla pelkään hieman kaivavani tott puhuen kuoppaa itselleni siinä, että tiedän olevani äitini kanssa hyvin samanlainen persoonallisuudeltani ja psyykkeeltäni, etenkin viimeiseltä, ja äitini lääkärin uran nähneenä, ei helppoa tule olemaan, jollen tästä jotenkin kovetu ja muutenkin muutu jotenkin vähemmän siksi, mitä nyt olen. Ei sillä, helpoin reitti ei ole aina paras. Tarinat lääkiksestä ja juuri valmistuneesta äidistäni jossain Tohmajärven terveyskeskuksessa antavat niin paljon inspiraatiota ja motivaatiota, uskoa ja tarmoa tehdä (ja paljon) sisäänpääsyn eteen, ettei järkeäkään. Myös mielikuvaleikki paksusta kirjekuoresta on ihan hyvä motivaattori.
Viimeviikko on mennytkin taas hujauksessa töiden ja koulun ohessa. Koulussa on edelleen kivaa, eikä edes harmita sisällä istuminen kun keli on kaukana morsiammesta. Sen sijaan tuntuu (ja ei, se ei taida edes olla vain tunne), että aina kun jalkani ulos lasken, sataa kaatamalla ja kastun läpimäräksi, tästä syystä taidan olla taas vähän flunssassa. Kangaskengät ei ehkä ole paras valinta syysmyrskyyn.
Viimeviikonloppuna löysäilin ja laskin vaan. Tein myös Amerikkalaisen juustokakun, josta tuli ihan huippuhyvää. Tykkään leipoa aina joskus, tai lähinnä tehdä aina uusia juttuja, koska koristeleminen on aina niin kivaa. Syöminen onkin ihan toissijaista sitten. Musta tulee vielä hyvä työnarkomaanivaimo jollekkin onnelliselle, joka osaa kokata ja leipoa, kun töiltään joskus kerran tuhannessa vuodessa ehtii.
Amerikkalainen juustis! (kuva (c) meitsi)
Haaveilen vieläkin ruskaretkestä jonnekkin syyspolulle, vaan toivottavasti ei jää haaveeksi. Hirvikärpäset ja seuran puute lykkää reissua ainakin toistaiseksi. Oon kamala nössöilijä ötököiden ja etenkin tommosten ällöttävien mönkijöiden suhteen. Seuran suhteen en sen sijaan kyllä nössöile, enkä sen puoleen myöskään valikoi, mutta nykynuoret ne haluaa vaan viikonloput ravata baareissa ja olla krapulassa ja valivalivali, nimimerkillä ikäloppu-20v-jonka-humpat-on-ainakin-seuraavan-vuoden-verran-pannassa.
Näin loppuun vielä teille jotka tätä blogia seuraatte tai satunnaisesti tänne eksytte, olisko mitään postaustoiveita? Tuntuu, että nää postaukset on aina hirveen sekavia monen miljoonan asian klönttejä, ja olis mukavaa tehdä ihan jostain tietyistä aiheista postauksia, en vaan oikein tiedä, mikä kiinnostaa?
Joten nyt INFOO pliis!
Ullan viikonlopunvietto (kuva (c) meitsi)
-Jenni
Ps. On taas se aika vuodesta, kun uhmaan kotivakuutusta ja leikin tulella kynttilöiden merkeissä.. Kynttilät! <3
Ja psps. loppuun vielä tämmönen ikisuosikkilempparibiisi
9/05/2011
261 aamua
Syksy on saapunut ainakin Tampereelle. Aamulla koiraa lenkittäessä lehdet tipahteli puista ja syystuuli hulmutti tukkaa, syksyn voi tuoksutella nenällä ja tuntea iholla.. Syysaurinko on vielä lämmin!
Ja siitä päästäänkin sitten siihen, että syksy tosiaan on tullut, myös opiskelumielessä, nimittäin iltalukio on alkanut ja päässyt jo varsin hyvään vauhtiin. Tästä johtuen myös blogissa on ollut hiljaista viimeiset pari viikkoa - ei vaan ole yksinkertaisesti aika riittänyt koneella istumiseen enää töiden tai koulun jälkeen. Voipi olla, että jatkossakin päivitystiheys täällä tulee olemaan 1-2 kertaa viikkossa-kahdessa.
Lukemiset on siis tosiaan hyvällä mallilla taas. Fysiikan ja kemian ensimmäiset kurssit kerrattu, fysiikka 2 iltalukiossa alkanut ja samoin kemia 2 itseopiskeltuna. Galenosta olen pitänyt enimmäkseen sivussa toistaiseksi, sillä koitan keskittyä nyt pääasiassa laskurutiinin kehittämiseen ja uusien kaavojen opetteluun.
Iltalukio oli omalla tavallaan melkoinen shokki minulle. Mielikuvani siitä oli lähinnä sellainen, että vähintään 50% opiskelijoista meidänkin kurssilla olisi ns. koko tutkinnon suorittajia, eli koko lukion oppimäärää käyviä nuoria tai vähän vanhempia. Totuus iski heti ekalla tunnilla kasvoille, kun tajusin, että meidän n. 40 hengen ryhmästä 95% hakee lääkikseen. Hikipinkoilun ja hurjat perslihakset voi melkein tuntea, niin käsinkosketeltavaa se on. Hyvää tässä tietysti on se, että pysyy hieman kartalla muiden tasosta ja näkee, millaisia ihmisiä lääkikseen on hakemassa. Kartalla pysyminen on mielestäni erittäin tärkeää huomata jo ennen valmennuskurssiakin, olisi meinaan sääli huomata 2 kk ennen kokeita, että muut on lukenut n. 10000 x enemmän kuin itse. Tässäkin tosin on poikkeuksia, eikä kaikkien edes tarvitse lukea koko vuotta tai kymmentä kertaa Galenosta. You lucky bastards! :D
Opettaja tuntuu fysiikassa osaavan hyvin asiansa ja musta on ihanaa, että se ymmärtää sen, että meistä tosiaan suurinosa on lääkikseen hakemassa ja näin ollen opettaa rivienvälistä myös pääsykokeita varten. Meillä aikuislukiossa on keväällä myös ns. lääkikseen valmentavat fysiikan & kemian kurssit(käydään Galenoksen kanssa läpi), mitä opettajan mukaan ei juuri muualla taida olla (?). Eli käytännössä ilmainen lääkiksen fyke valmennus! Jihuu! Itse ilmoittauduin jo alustavasti mukaan ja odotan näitä kursseja innolla. Heti kurssien loputtua onkin kevään ylioppilaskokeet ja valmennuskurssi alkaa.
Aika tuntuu menevän kuin siivillä ja pelottaa, että kohta havahdun jouluun ja sitämyöten pääsiäiseen ja toukokuun alkuun. Onhan siihen vielä aikaa, mutta päivät tosiaan tuntuvat juoksevan pikajuoksua, enkä ehdi tehdä muuta kuin töitä, lukea, laskea ja aina lopun aikaa vähän urheilla. Jännittää vähän, miten pää kestää tämän kaiken kiireen, stressin ja loputtoman työsaran. Kevään toimeentulo mietityttää myös aika paljon, sillä joulun aikaan joudun lopettamaan työt lukemisen takia, enkä tiedä miten työkkärisossukela yms suhtautuvat tämmöiseen lääkispänttäys-tämä-on-elämä-pakko-olla-työtön- tilanteeseen.. Toivottavasti sentään asunnon saan pidettyä, vaikkakin luovun siitäkin pakon sanelemana, jos minun lukemiset siitä on kiinni.
Viikonloppuna piti lähteä Seitsemiseen valetamaan 20 km päivävaellus, mutta kaverin hlökoht. syiden takia jouduttiin reissu perumaan viimetipassa. Noh, kyllä minä vielä oman ruskaretkeni haluan taittaa!
Mitenkäs muilla iltalukiolaisilla on koulu alkanut? Onko vastannut odotuksia? Entäs kotona pänttääjät?
-Jenni
kuva: täältä
Ja siitä päästäänkin sitten siihen, että syksy tosiaan on tullut, myös opiskelumielessä, nimittäin iltalukio on alkanut ja päässyt jo varsin hyvään vauhtiin. Tästä johtuen myös blogissa on ollut hiljaista viimeiset pari viikkoa - ei vaan ole yksinkertaisesti aika riittänyt koneella istumiseen enää töiden tai koulun jälkeen. Voipi olla, että jatkossakin päivitystiheys täällä tulee olemaan 1-2 kertaa viikkossa-kahdessa.
Lukemiset on siis tosiaan hyvällä mallilla taas. Fysiikan ja kemian ensimmäiset kurssit kerrattu, fysiikka 2 iltalukiossa alkanut ja samoin kemia 2 itseopiskeltuna. Galenosta olen pitänyt enimmäkseen sivussa toistaiseksi, sillä koitan keskittyä nyt pääasiassa laskurutiinin kehittämiseen ja uusien kaavojen opetteluun.
Iltalukio oli omalla tavallaan melkoinen shokki minulle. Mielikuvani siitä oli lähinnä sellainen, että vähintään 50% opiskelijoista meidänkin kurssilla olisi ns. koko tutkinnon suorittajia, eli koko lukion oppimäärää käyviä nuoria tai vähän vanhempia. Totuus iski heti ekalla tunnilla kasvoille, kun tajusin, että meidän n. 40 hengen ryhmästä 95% hakee lääkikseen. Hikipinkoilun ja hurjat perslihakset voi melkein tuntea, niin käsinkosketeltavaa se on. Hyvää tässä tietysti on se, että pysyy hieman kartalla muiden tasosta ja näkee, millaisia ihmisiä lääkikseen on hakemassa. Kartalla pysyminen on mielestäni erittäin tärkeää huomata jo ennen valmennuskurssiakin, olisi meinaan sääli huomata 2 kk ennen kokeita, että muut on lukenut n. 10000 x enemmän kuin itse. Tässäkin tosin on poikkeuksia, eikä kaikkien edes tarvitse lukea koko vuotta tai kymmentä kertaa Galenosta. You lucky bastards! :D
Opettaja tuntuu fysiikassa osaavan hyvin asiansa ja musta on ihanaa, että se ymmärtää sen, että meistä tosiaan suurinosa on lääkikseen hakemassa ja näin ollen opettaa rivienvälistä myös pääsykokeita varten. Meillä aikuislukiossa on keväällä myös ns. lääkikseen valmentavat fysiikan & kemian kurssit(käydään Galenoksen kanssa läpi), mitä opettajan mukaan ei juuri muualla taida olla (?). Eli käytännössä ilmainen lääkiksen fyke valmennus! Jihuu! Itse ilmoittauduin jo alustavasti mukaan ja odotan näitä kursseja innolla. Heti kurssien loputtua onkin kevään ylioppilaskokeet ja valmennuskurssi alkaa.
Aika tuntuu menevän kuin siivillä ja pelottaa, että kohta havahdun jouluun ja sitämyöten pääsiäiseen ja toukokuun alkuun. Onhan siihen vielä aikaa, mutta päivät tosiaan tuntuvat juoksevan pikajuoksua, enkä ehdi tehdä muuta kuin töitä, lukea, laskea ja aina lopun aikaa vähän urheilla. Jännittää vähän, miten pää kestää tämän kaiken kiireen, stressin ja loputtoman työsaran. Kevään toimeentulo mietityttää myös aika paljon, sillä joulun aikaan joudun lopettamaan työt lukemisen takia, enkä tiedä miten työkkärisossukela yms suhtautuvat tämmöiseen lääkispänttäys-tämä-on-elämä-pakko-olla-työtön- tilanteeseen.. Toivottavasti sentään asunnon saan pidettyä, vaikkakin luovun siitäkin pakon sanelemana, jos minun lukemiset siitä on kiinni.
Viikonloppuna piti lähteä Seitsemiseen valetamaan 20 km päivävaellus, mutta kaverin hlökoht. syiden takia jouduttiin reissu perumaan viimetipassa. Noh, kyllä minä vielä oman ruskaretkeni haluan taittaa!
Mitenkäs muilla iltalukiolaisilla on koulu alkanut? Onko vastannut odotuksia? Entäs kotona pänttääjät?
-Jenni
kuva: täältä
8/23/2011
Survivor.
Vihdoin on tauti melkein selätetty, ja räkätaudin takia myös tämä hetken blogihiljaisuus. Olin niinkin heikossa hapessa, ettei edes konetta jaksanut avata juuri, saati paneutua bloggailuun. Viimeviikko meni siis saikulla pääasiassa, jos ei maanantain "38°c kuumetta ja räin jokasen asiakkaan naamalle yhdeksän tuntia"-työpäivää maanantaina ja perjantain "mulla ei lähde ääntä ja oon edelleen kuumeessa, mutta pakkopakkopakko tulla hoitamaan ees nää yhdet paperiasiat"-viisituntista töissä.
Viikonloppuna yskin vieläkin keuhkojani pihalle ja räkä tuntui täyttävän aivotkin, mutta pakotin itseni silti osallistumaan hyvän ystäväni läksiäisjuhliin. Ystävä lähtee vaihtoon Madridin lämpöön ja ikävähän tässä väkisinkin tulee jo nyt. Juhlat oli mukavat ja tuli tehtyä jopa uusia tuttavuuksia, mitä nykyään harvemmin tulee, oon niin kotihiiri ja kun ei opiskelekkaan.. Kuten arvata saattaa, järki ja vointi sanoi sunnuntaina, että ei ollut kyllä yhtään hyvä juttu nämä läksärit, olo oli entistä kipeämpi, mutta pakko se oli viimeiset rutistukset ja hyvän matkan toivotukset antaa ystävälle.
Sunnuntain fiiliksistä huolimatta sain sentään tartuttua kemian kirjaan ja jatkettua jopa neljän tunnin voimin opiskelua. Mulla taitaa olla sellainen "vika", että kun alan esim laskemaan, ei siitä meinaa tulla loppua millään, voisin laskea vaikka läpi yön, etenkin, jos tuntuu, että laskut sujuu. Asian laita on hyvin toinen tosin silloin, kun ne eivät tunnu sujuvan. Nyt kuitenkin luoja oli puolellani ja laskut sujui kuin vettä vaan viikon laskemistauon jälkeen, jes! Tänään on vapaapäivä, on meinaan palattu takaisin normaaliin osa-aikaistyön aikatauluun eilen. Se tarkoittaa sitä, että kohta alkaa taas armoton laskeminen aina iltaan asti ja kyllä, olen innoissani, oikeasti.
Normaalirytmistä puheenollen kohta alkaa myös aikuislukio! Jollain tavalla vähän jopa jännittää miltä tuntuu istahtaa taas pulpetin ääreen ja kriiseillä läksyistä ja kokeista. Muistan kun yo-juhlissani totesin, kuinka mukavaa on, ettei enää ikinä tarvitse astua lukio-opetuksen ihmeelliseen maailmaan.. noh, tässä sitä taas ollaan, eikä edes välttämättä viimeistä kertaa.. Silti fiilis on korkealla ja odotukset kovat opetuksen tasosta. Olisi melkoinen pettymys jos opettajat olisivat huonoja ja opetuksen taso vastaavasti myös. Minun lukiossa oli muutama aivan älyttömän hyvä ja selkeä kemian/fysiikan/matikan opettaja, jotka kädestäpitäen näytti jokaisen asian, jos ei ymmärtänyt. Yksi suostui pitämään yksityistukiopetustakin päivän päätteeksi, jos tarve vaati, ihan mahtavia!
Onkos täällä muita, jotka iltalukion/aikuislukion kanssa tulevat touhuamaan syksyllä/keväällä? Onko teillä jo alkanut opiskelu ja jos on, miltä on tuntunut?
Ps. Mitä ajattelette tästä mahdollisesta pääsykoekirjamuutoksesta, mielestäni se olisi kenties ihan tervetullut, mutta olen lukenut myös hyvin vastakkaisia mielipiteitä. Mitä mieltä?
Tästä näet koko artikkelin Mediuutisten nettisivuilta: http://www.mediuutiset.fi/uutisarkisto/laakiksen+paasykoekirja+saattaa+vaihtua/a664841
Kuvat: täältä ja täältä
-Jennie
Viikonloppuna yskin vieläkin keuhkojani pihalle ja räkä tuntui täyttävän aivotkin, mutta pakotin itseni silti osallistumaan hyvän ystäväni läksiäisjuhliin. Ystävä lähtee vaihtoon Madridin lämpöön ja ikävähän tässä väkisinkin tulee jo nyt. Juhlat oli mukavat ja tuli tehtyä jopa uusia tuttavuuksia, mitä nykyään harvemmin tulee, oon niin kotihiiri ja kun ei opiskelekkaan.. Kuten arvata saattaa, järki ja vointi sanoi sunnuntaina, että ei ollut kyllä yhtään hyvä juttu nämä läksärit, olo oli entistä kipeämpi, mutta pakko se oli viimeiset rutistukset ja hyvän matkan toivotukset antaa ystävälle.
Sunnuntain fiiliksistä huolimatta sain sentään tartuttua kemian kirjaan ja jatkettua jopa neljän tunnin voimin opiskelua. Mulla taitaa olla sellainen "vika", että kun alan esim laskemaan, ei siitä meinaa tulla loppua millään, voisin laskea vaikka läpi yön, etenkin, jos tuntuu, että laskut sujuu. Asian laita on hyvin toinen tosin silloin, kun ne eivät tunnu sujuvan. Nyt kuitenkin luoja oli puolellani ja laskut sujui kuin vettä vaan viikon laskemistauon jälkeen, jes! Tänään on vapaapäivä, on meinaan palattu takaisin normaaliin osa-aikaistyön aikatauluun eilen. Se tarkoittaa sitä, että kohta alkaa taas armoton laskeminen aina iltaan asti ja kyllä, olen innoissani, oikeasti.
Normaalirytmistä puheenollen kohta alkaa myös aikuislukio! Jollain tavalla vähän jopa jännittää miltä tuntuu istahtaa taas pulpetin ääreen ja kriiseillä läksyistä ja kokeista. Muistan kun yo-juhlissani totesin, kuinka mukavaa on, ettei enää ikinä tarvitse astua lukio-opetuksen ihmeelliseen maailmaan.. noh, tässä sitä taas ollaan, eikä edes välttämättä viimeistä kertaa.. Silti fiilis on korkealla ja odotukset kovat opetuksen tasosta. Olisi melkoinen pettymys jos opettajat olisivat huonoja ja opetuksen taso vastaavasti myös. Minun lukiossa oli muutama aivan älyttömän hyvä ja selkeä kemian/fysiikan/matikan opettaja, jotka kädestäpitäen näytti jokaisen asian, jos ei ymmärtänyt. Yksi suostui pitämään yksityistukiopetustakin päivän päätteeksi, jos tarve vaati, ihan mahtavia!
Onkos täällä muita, jotka iltalukion/aikuislukion kanssa tulevat touhuamaan syksyllä/keväällä? Onko teillä jo alkanut opiskelu ja jos on, miltä on tuntunut?
Ps. Mitä ajattelette tästä mahdollisesta pääsykoekirjamuutoksesta, mielestäni se olisi kenties ihan tervetullut, mutta olen lukenut myös hyvin vastakkaisia mielipiteitä. Mitä mieltä?
Tästä näet koko artikkelin Mediuutisten nettisivuilta: http://www.mediuutiset.fi/uutisarkisto/laakiksen+paasykoekirja+saattaa+vaihtua/a664841
Kuvat: täältä ja täältä
-Jennie
8/15/2011
Kesäflunnsailua
Kuten otsikkokin jo kertoo, sitä on saatu kesäflunssa, eikä mikään ihan helposti nujerrettavissa oleva näemmä. Oon syönyt yhtä sun toista lääkettä tähän ja aamulla droppasin itteni täyteen kaikkea, c-vitamiinia, särkylääkettä, tiesmitä-uutetta, yskänlääkettä jne. Kaiken kukkuraksi oli pakko tulla töihin, koska toinen sihteerimme on edelleen lomailemassa, eikä kukaan muu meillä osaa yksinkertaisesti hoitaa lääkärin vastaanottoa kuin minä. Olen niin korvaamaton! - ei vaan, olisi paljon mukavampaa olla kotona tervehtymässä ja lepäilemässä, mutta ei auta kun kärsiä, tai sinnitellä, kuten meillä töissä on tapana sanoa. Sinnittely on meillä saikun korvike valitettavan usein, vaikkei niin pitäisi olla, ikinä.
Viimeviikko meni kyllä niin harakoille lukemisen suhteen, kun olla ja voi. Olin töissä ihan liikaa ja iltasin ihan älyttömän väsynyt, kävin korkeintaan salilla tai juoksulenkillä töiden jälkeen ja sitten olikin jo nukkumaanmenoaika.Viikonloppuna oli pikkuveljen rippijuhlat ja valmisteluthan aloitettiin hyvissä ajoin perjantai-iltana, toisin sanoen koko viikonloppu meni äitiä auttaessa juhlavalmisteluissa ja tarjottavien tekemisessä. Lauantaina ehdin käydä kuitenkin salilla aamulla ja illalla poikkesin vielä moikkaamaan ihania ystäviäni. Muut lähti baariin kun kello löi 00.00 - ja mä kotiin. Sain sentään Galenoksen avattua ja muutamia laskuja laskettua, mutta en ees kehtaa sanoa kuinka muutamia.
En jaksa enää yhtään baareiluhommia ja se on kyllä NIIN hyvä, koska voi (ainakin teoriassa) lukea/laskea viikonloput skarppina ja lähteä lauantaiaamuna salille/lenkille ysiltä, jos siltä tuntuu. Kääntöpuolena on kyllä yleinen sosiaalisten suhteiden puute pitemmällä tähtäimellä. Varmaankin moni, joka on kuukautta pitempäänkin ollut käymättä viihteellä, huomaa, että nykyään suurinta osaa kaveripiiristä nähdään vaan baarissa tms ja sitten jos et käy baarissa, et näe niitä, ollenkaan, tai ainakin huomattavasti hankalempaa on koittaa treffejä sopia. Tietysti ne onnekkaat, joilla on paljon aikaa arkisinkin ja näkee paljon jo valmiiksi kavereita ihan muissa merkeissä kuin viihteellä, omaavat tähän asiaan varmasti hyvin päinvastaisen mielipiteen. Toisaalta, tämä sosiaalisen elämän kärsiminen tulee muutenkin varmaan hyvin tutuksi koska "mun pitää nyt(ja aina) lukee, en voi tulla, mennä tai nähdä.".
Hävettää kun joutuu koko ajan niistelemään ja yskiskelemään tässä vastaanottotiskin takana. Käsidesiä pumppaan n. minuutin välein kätösiini, koska mitään papereita tms ei luonnollisesti saa koskea "saastuneilla" käsillä, ettei tartuta muita. Huomisen oon kyl niin saikulla, jos tää ei tästä helpota.
Ps. en oo moneen kuukauteen uskaltanut juosta lenkkiä, koska mulla on ns. "löysät nilkat", eli nilkan ulkoreunan nivelsiteet venähtää(ja pahimmillaan repeää) hyvin helposti. Se on kyllä semmonen sairaus tai vaiva, että pahempaa ei oo. Alkukesän aikana nilkka venähti kolmesti tosi pahasti, enkä siks ole oikein uskaltanut tosiaan juosta, mutta nyt torstaina päätin kokeilla varovasti ja kyllä kannatti, oli niin ihana juosta, pienessä vesisateessa, pitkästä aikaa.
Viimeviikko meni kyllä niin harakoille lukemisen suhteen, kun olla ja voi. Olin töissä ihan liikaa ja iltasin ihan älyttömän väsynyt, kävin korkeintaan salilla tai juoksulenkillä töiden jälkeen ja sitten olikin jo nukkumaanmenoaika.Viikonloppuna oli pikkuveljen rippijuhlat ja valmisteluthan aloitettiin hyvissä ajoin perjantai-iltana, toisin sanoen koko viikonloppu meni äitiä auttaessa juhlavalmisteluissa ja tarjottavien tekemisessä. Lauantaina ehdin käydä kuitenkin salilla aamulla ja illalla poikkesin vielä moikkaamaan ihania ystäviäni. Muut lähti baariin kun kello löi 00.00 - ja mä kotiin. Sain sentään Galenoksen avattua ja muutamia laskuja laskettua, mutta en ees kehtaa sanoa kuinka muutamia.
En jaksa enää yhtään baareiluhommia ja se on kyllä NIIN hyvä, koska voi (ainakin teoriassa) lukea/laskea viikonloput skarppina ja lähteä lauantaiaamuna salille/lenkille ysiltä, jos siltä tuntuu. Kääntöpuolena on kyllä yleinen sosiaalisten suhteiden puute pitemmällä tähtäimellä. Varmaankin moni, joka on kuukautta pitempäänkin ollut käymättä viihteellä, huomaa, että nykyään suurinta osaa kaveripiiristä nähdään vaan baarissa tms ja sitten jos et käy baarissa, et näe niitä, ollenkaan, tai ainakin huomattavasti hankalempaa on koittaa treffejä sopia. Tietysti ne onnekkaat, joilla on paljon aikaa arkisinkin ja näkee paljon jo valmiiksi kavereita ihan muissa merkeissä kuin viihteellä, omaavat tähän asiaan varmasti hyvin päinvastaisen mielipiteen. Toisaalta, tämä sosiaalisen elämän kärsiminen tulee muutenkin varmaan hyvin tutuksi koska "mun pitää nyt(ja aina) lukee, en voi tulla, mennä tai nähdä.".
Hävettää kun joutuu koko ajan niistelemään ja yskiskelemään tässä vastaanottotiskin takana. Käsidesiä pumppaan n. minuutin välein kätösiini, koska mitään papereita tms ei luonnollisesti saa koskea "saastuneilla" käsillä, ettei tartuta muita. Huomisen oon kyl niin saikulla, jos tää ei tästä helpota.
Ps. en oo moneen kuukauteen uskaltanut juosta lenkkiä, koska mulla on ns. "löysät nilkat", eli nilkan ulkoreunan nivelsiteet venähtää(ja pahimmillaan repeää) hyvin helposti. Se on kyllä semmonen sairaus tai vaiva, että pahempaa ei oo. Alkukesän aikana nilkka venähti kolmesti tosi pahasti, enkä siks ole oikein uskaltanut tosiaan juosta, mutta nyt torstaina päätin kokeilla varovasti ja kyllä kannatti, oli niin ihana juosta, pienessä vesisateessa, pitkästä aikaa.
8/12/2011
Matkahaaveilua part. 2356
Oon niin poikki! Työviikko lopuillaan ja viikonloppu tulossa. Viikonloppuna ei ole kuitenkaan luvassa rentoutumista vaan ankaraa raatamista pikkuveljen rippijuhlien eteen. Lukeminenkin kärsii tästä syystä ihan hulluna ja voitte varmaan arvata, että harmittaa. Onneksi sentään vain muutaman päivän.
Asiasta vähän offtopiciin, mulla on ollut aivan kamala vaelluskuume viimeaikoina. Olin vuosi sitten kesällä vaellusreissulla Pohjois-Italiassa, Cortina d'ampezzossa(jossa muuten on järjestetty v. 1956 talviolympialaiset ja alppihiihdon maailmancupkilpailuja sekä kuvattu mm. Cliffhangerin kohtauksia ja Bondeja!), dolomiittien sydämessä alpeilla ja mun sydän jäi sille tielleen. En ole aiemmin valeltanut kuin Lapsissa ja ylipäätänsä Suomen rajojen sisäpuolella, mutta tuo reissu sai veren vetämään maailmalle vaeltamaan. Tykkään kamalasti matkustelusta noin niinkun muutenkin, mutta tällaisella köyhäläisbudjetilla ei meinaa uskaltaa edes ruokakauppaan vaeltaa tällä hetkellä!
"Cortina d'Ampezzo on lomailu- ja talviurheilukeskus Venetossa, Italian pohjoisosassa. Cortina sijaitsee 1 200 metrin korkeudella merenpinnasta, ja asukkaita siellä on noin 8 000." (Wikipedia)
Reissu oli kaikkineensa ihan tajuton, vaikkakin seuran kanssa oli hieman problemmoja, mutta fiilikset monen ja useamman tunnin kiipeemisen jälkeen taukomajalla oli aina niin mahtavat, että ei sitä vain voi kuvailla(+ ruoka super hyvää ja halpaa :D). Reissu oli valmiiksi järjestetty, sain sen lahjaksi, ja joka päivälle oli määrättyä ohjelmaa. Se vähän harmitti, mutta toisaalta tuskin yksin tai omassa pikku seurueessa olisi onnistunut niitä "helmiä" kalastelemaan sieltä kaikesta vaellustarjonnasta.
En muista ihan tarkkaa viikko-ohjelmaa enää, mutta ehdottomasti parhaat fiilikset jäi ensimmäisestä ja viimeisestä vaelluksesta. Viimeisimpänä käytiin eräällä (en muista nimeä, sorry) turkoosilla lähteellä (kuva) jonka vesi oli todella kirkkaan turkoosia läpikotaisin, keskellä erämaata vuoristossa. Ja ensimmäiset vaellukset tehtiin n. 3,5 kilometrin korkeuteen, tai vähän alle. Tehtiin ns. päivävaelluksia vain(eli lähtö 08.00 ja takaisin n 17-18), mutta olisi kyllä mahtavaa päästä ns. majalta-majalle vaellukselle joskus. Lähtiessä en ollut juurikaan treenaillut kuntopuolta kevään ylppärihässäkän ja kesätöiden takia, mutta uuden karheat vaelluskengät sisäänajoin n. 70-75 kilometrillä, ja siksi pelkäsinkin, että kunto ei vaan kestä jokapäiväistä vaellusta, mutta yllätin itseni positiivisesti ja jaksoin oikein reippaasti kiivetä pitkiäkin aikoja nesteytyksen ollessa tasapainossa.
Tahtoisin lähteä Azoreille tai alpeille takaisin taas vaeltamaan(vaikkapa majalta-majalle vaellukselle), tällä kertaa hieman paremmin seurani valiten ja vielä paremman kunnon omaten. Ehkä ostan ensikesänä itselleni jollain(?) rahalla palkinnoksi luku-urakasta vaikka lyhyenkin vaellusmatkan, tahdon päästä nauttimaan siitä fiiliksestä taas, kun ympärillä ei ole mitään muuta kun 2000 m(1500m kun oltiin) alaspäin tyhjyyttä. TAJUTONTA.
Ps. Kampaajalle hop!
-Jenni
Asiasta vähän offtopiciin, mulla on ollut aivan kamala vaelluskuume viimeaikoina. Olin vuosi sitten kesällä vaellusreissulla Pohjois-Italiassa, Cortina d'ampezzossa(jossa muuten on järjestetty v. 1956 talviolympialaiset ja alppihiihdon maailmancupkilpailuja sekä kuvattu mm. Cliffhangerin kohtauksia ja Bondeja!), dolomiittien sydämessä alpeilla ja mun sydän jäi sille tielleen. En ole aiemmin valeltanut kuin Lapsissa ja ylipäätänsä Suomen rajojen sisäpuolella, mutta tuo reissu sai veren vetämään maailmalle vaeltamaan. Tykkään kamalasti matkustelusta noin niinkun muutenkin, mutta tällaisella köyhäläisbudjetilla ei meinaa uskaltaa edes ruokakauppaan vaeltaa tällä hetkellä!
"Cortina d'Ampezzo on lomailu- ja talviurheilukeskus Venetossa, Italian pohjoisosassa. Cortina sijaitsee 1 200 metrin korkeudella merenpinnasta, ja asukkaita siellä on noin 8 000." (Wikipedia)
 |
| 1. päivän vaellukselta, n. 2500m merenpinnasta. kuva (c) Jennie |
Reissu oli kaikkineensa ihan tajuton, vaikkakin seuran kanssa oli hieman problemmoja, mutta fiilikset monen ja useamman tunnin kiipeemisen jälkeen taukomajalla oli aina niin mahtavat, että ei sitä vain voi kuvailla(+ ruoka super hyvää ja halpaa :D). Reissu oli valmiiksi järjestetty, sain sen lahjaksi, ja joka päivälle oli määrättyä ohjelmaa. Se vähän harmitti, mutta toisaalta tuskin yksin tai omassa pikku seurueessa olisi onnistunut niitä "helmiä" kalastelemaan sieltä kaikesta vaellustarjonnasta.
 |
| Turkoosi laguuni. kuva (c) Jennie |
En muista ihan tarkkaa viikko-ohjelmaa enää, mutta ehdottomasti parhaat fiilikset jäi ensimmäisestä ja viimeisestä vaelluksesta. Viimeisimpänä käytiin eräällä (en muista nimeä, sorry) turkoosilla lähteellä (kuva) jonka vesi oli todella kirkkaan turkoosia läpikotaisin, keskellä erämaata vuoristossa. Ja ensimmäiset vaellukset tehtiin n. 3,5 kilometrin korkeuteen, tai vähän alle. Tehtiin ns. päivävaelluksia vain(eli lähtö 08.00 ja takaisin n 17-18), mutta olisi kyllä mahtavaa päästä ns. majalta-majalle vaellukselle joskus. Lähtiessä en ollut juurikaan treenaillut kuntopuolta kevään ylppärihässäkän ja kesätöiden takia, mutta uuden karheat vaelluskengät sisäänajoin n. 70-75 kilometrillä, ja siksi pelkäsinkin, että kunto ei vaan kestä jokapäiväistä vaellusta, mutta yllätin itseni positiivisesti ja jaksoin oikein reippaasti kiivetä pitkiäkin aikoja nesteytyksen ollessa tasapainossa.
Tahtoisin lähteä Azoreille tai alpeille takaisin taas vaeltamaan(vaikkapa majalta-majalle vaellukselle), tällä kertaa hieman paremmin seurani valiten ja vielä paremman kunnon omaten. Ehkä ostan ensikesänä itselleni jollain(?) rahalla palkinnoksi luku-urakasta vaikka lyhyenkin vaellusmatkan, tahdon päästä nauttimaan siitä fiiliksestä taas, kun ympärillä ei ole mitään muuta kun 2000 m(1500m kun oltiin) alaspäin tyhjyyttä. TAJUTONTA.
Ps. Kampaajalle hop!
 |
| Käytiin myös (ylikallis) Venetsia tsekkaamassa! kuva(c) Jennie |
-Jenni
8/09/2011
Haaveilua ja toimistotyötä
Kymmenen minuutin huilaustauko töissä.
Lääkärin vastaanotto on käynnissä ja kiire on koko ajan. Välillä saa käydä neljä kerrosta alempana auttamassa pyörätuolihissipotilaita, ja samalla pitäisi olla tietysti vastaamassa kymmeneen eri puhelinsoittoon - face-to-face asiakaspalvelusta puhumattakaan (se on muuten joku kirjoittamaton sääntö, että puhelin soi AINA ja taukoamatta heti, kun a) joku muu asiakas on vastaanottotiskillä tärkeiden asioiden merkeissä b) aloitan kirjoittamaan saneluita toisessa päässä toimistoa tai c) ylipäätänsä lähden yli 10 m päähän puhelimesta, ja siis muuten voi olla lähes koko päivän ihan mykkä).
Kiireestä huolimatta, lääkärin vastaanotot ovat kyllä sinänsä aina erittäin mielenkiintoisia päästä seuraamaan, vaikkakin vastaanottotiskin takaa. Näkee monenlaisia potilaita eri sairauksien ja tapaturmiensa kanssa. Sanelut täydentävät potilaan kasvoja ja olemusta, tuntuu ihan pikkaisen siltä, kuin itse olisi jo lääkärinä arvioimassa potilaan tilaa ja jatkohoitoa. Taidan olla aika itsevarma pääsystänijoskus lääkikseen, heh.
Vaikka mun työ ei ole aina(useimmiten )ruusuilla tanssimista ja ihanaa, koen kyllä oppivani ihan mukavasti tässä toimistotyön ohessa lääkärin työstä ja mm. lääketieteellisestä sanastosta/sanelutekniikasta saneluja kirjoittaessa(note to myself: rakas tulevaisuuden minä, puhuthan erittäin selvästi sanelukoneeseen, kun joskus v. 2060 sellaisia jo ehkä sanelet). Muistan kuinka paineilin ensimmäisinä päivinä älyttömästi latinan kanssa, ja vieläpä lääketieteellisen sellaisen, sillä en ollut koskaan juuri kuullut tai puhunut saatika kirjoittanut(joskus harvaseltaan vanhempien suusta jotain korkeintaan kuullut)latinaa, mutta äkkiä sen oppi, ja nyt hallitsen mielestäni jo ok-vahvasti etenkin yläraajojen lääkt. sanaston ja yleisimmät sairaudet.
Harmittaa ihan jättää tämä työ joulun tienoilla lukemisen takia, mutta ehkä löydän vielä jotain parempaa tältä alalta lukuprokkiksen jälkeen, ja uskon, että melkein parin vuoden työkokemus/työsuhde lääkäri-/fysioterapiafirmassa on ihan hyvä meriitti jo itsessään.
Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä tarviin nyt kannustusta ja pyllylle potkimista(isoja potkuja), että saan kemian etenemään. Mua suuttuttaa ihan älyttömästi kun en saa laskuja oikein, eikä kukaan osaa neuvoa, mitä teen väärin! Aargh! Thank God en opiskele koko vuotta ja kaikkia kursseja itsenäisesti. Iltalukio - be aware.
-Jenni
Kuva: täältä
Lääkärin vastaanotto on käynnissä ja kiire on koko ajan. Välillä saa käydä neljä kerrosta alempana auttamassa pyörätuolihissipotilaita, ja samalla pitäisi olla tietysti vastaamassa kymmeneen eri puhelinsoittoon - face-to-face asiakaspalvelusta puhumattakaan (se on muuten joku kirjoittamaton sääntö, että puhelin soi AINA ja taukoamatta heti, kun a) joku muu asiakas on vastaanottotiskillä tärkeiden asioiden merkeissä b) aloitan kirjoittamaan saneluita toisessa päässä toimistoa tai c) ylipäätänsä lähden yli 10 m päähän puhelimesta, ja siis muuten voi olla lähes koko päivän ihan mykkä).
Kiireestä huolimatta, lääkärin vastaanotot ovat kyllä sinänsä aina erittäin mielenkiintoisia päästä seuraamaan, vaikkakin vastaanottotiskin takaa. Näkee monenlaisia potilaita eri sairauksien ja tapaturmiensa kanssa. Sanelut täydentävät potilaan kasvoja ja olemusta, tuntuu ihan pikkaisen siltä, kuin itse olisi jo lääkärinä arvioimassa potilaan tilaa ja jatkohoitoa. Taidan olla aika itsevarma pääsystäni
Vaikka mun työ ei ole aina(
Harmittaa ihan jättää tämä työ joulun tienoilla lukemisen takia, mutta ehkä löydän vielä jotain parempaa tältä alalta lukuprokkiksen jälkeen, ja uskon, että melkein parin vuoden työkokemus/työsuhde lääkäri-/fysioterapiafirmassa on ihan hyvä meriitti jo itsessään.
Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä tarviin nyt kannustusta ja pyllylle potkimista(isoja potkuja), että saan kemian etenemään. Mua suuttuttaa ihan älyttömästi kun en saa laskuja oikein, eikä kukaan osaa neuvoa, mitä teen väärin! Aargh! Thank God en opiskele koko vuotta ja kaikkia kursseja itsenäisesti. Iltalukio - be aware.
-Jenni
Kuva: täältä
8/07/2011
Kotimaamatkailua untenmaille ja takaisin
Blogi on hiljentynyt muutamaksi päiväksi lomani takia. Kuvittelin lomani olevan rentouttava ja kiireetön, mutta väärin kuvittelin. Alkuviikon laskin ja luin suht tiiviisti ja loppuviikon olenkin koittanut sosialisoida seuraavan kahden viikon edestä jotka taas vietän vähintään yhtä tiiviisti töissä. Tuskaisesti heräten joka aamu 06.00. Sen jälkeen onneksi helpottaa ja jatkuu normaali työputki eli osa-aikaisena töitä + iltalukio.
Ihmettelen kyllä aina vaan, miten tämä yhteiskunta on jäänyt tähän maatalousyhteiskunta-tyyppiseen päivärytmiin jumiin niin pirun tiukasti Kuka on keksinyt, että kaiken pitää pyörähtää käyntiin aina klo 06-08? 99% väestöstä ei ole lehmiä lypsettävänä aamukuudelta. Itse olen niin iltaihminen kuin ihminen vaan voi olla. En nuku koskaan "pommiin", mutta aamuherätykset ovat suoranaista tuskaa ja kidutusta, vaikka kuinka siihen yrittäisi opetella(nyt useita viikkoja kuudelta taas heränneenä..). Muistan, miten jo ala- ja yläasteella koitin aina kaikin verukkein nukkua edes tunnin-kaksi pidempään, kuin mitä olisi periaatteessa saanut. Joskus jopa jäin "kipeäksi" kotiin, vain koska halusin nukkua. Lukiossa se olikin jo pikemminkin sääntö kuin poikkeus, jos vain mahdollista, että järjestin joko kurssini niin, että koulupäivät alkoivat vasta yhdeksän kymmenen aikaan, aikaisintaan, tai sitten valitsin sellaisia kursseja aamupäiville, joista ei haittaa olla pois sillon tällön.
Nukkuminen on vaan parasta aamulla. En nyt kuitenkaan tarkoita, että esim. nukkuminen puoleenpäivään olisi jotenkin suotavaa, mutta esim. 09.00-10.00 on ihan hyvä aika herätä, ehtii tekemään päivän aikana kaikki tarvittavat asiat ja illalla rentoutumaan ilman stressiä siitä, että nyt pitäisi olla jo nukkumassa, että ehtii nukkua riittävät yöunet.Yöunien riittävä määrä on muutenkin mulle aika hengen asia. Olen aina varmistanut, että saan nukkua ihan vähintään 7 tuntia, mutta mielellään 8-9 tuntia. Monista tämä kuulostaa varmaan paljolta, mutta tiedän, että mieleni ja kehoni tarvitsee sen verran ja sen verran sitä silloin itselleni tahdon suoda.
Näin pääsykoeprosessin aikana painotan itselleni vielä enemmän unen tärkeyttä, sillä virkeät aivot ovat huomattavasti helpommat pakottaa lukemaan ja laskemaan, kuin muutaman tunnin yöunet nukkuneet, sinne tänne ajatuksissaan harhailevat aivot, jotka ei osaa laskea about 1+3=2. Sen lisäksi mun koko emootiomaailma tuntuu heittävän kärrynpyöriä väsyneenä, kaikki on huonosti ja maailmanloppu on hyvin hyvin lähellä.
Heti huomaa kyllä, esim nyt kun olen tosiaan tässä lomaillut ja unirytmit on mennyt aivan päälaelleen normaalista työunirytmistä, että olo on väsynyt ja jotenkin turta, koska menen nukkumaan myöhään yöllä tai aamuyöllä, mutta sisäinen kelloni herättää mut jo siinä kahdeksan aikaan viimeistään. Ja tämän uupumuksen ja turtuuden takia en ole saanutkaan laskettua kahteen päivään ollenkaan, voittajafiilis.
Ekstemporee matka Helsinkiin oli kiva, mutta uuvuttava sekin. Menin ystäväni luokse semiyllärivierailulle, ja tarkoitus oli käydä läpi mun fy/ke-ongelmiani, sillä ystäväni on oikea nero matemaattisluonnontieteellisissä aineissa, mutta todellisuushan oli taas, että käytimme viimeiset 30 min reissustani, ennen kun noutaja saapui, tehtävien laskemiseen ja tarkastamiseen. Noh, kai ne vaakatasossa kävelyt aamukolmeltakin voidaan laskea jonkinlaiseksi fysiikan lakien kokemiseksi.. Ja entäs ne drinkit, kemiaa parhaimmillaan? Hyötyä reissusta kuitenkin oli paljon, sillä yhden kullan kalliin vinkin sain: tehtävät oli oikein sinänsä, mutta kaikista löytyi tyhmiä näppäilyvirheitä, joiden takia en ollut saanut millään oikeaa vastausta, HUOLELLISUUTTA ÄÄLIÖ!
Tämä sunnuntai meneekin treenailun lisäksi laskiessa ja lukiessa sitten. Koitan laskea jotain oikein ällöjä tehtäviä kostoksi parin päivän laiskottelusta.
Ps. Jotkut lukijoista on kysellyt mahdollisuutta "vertaistukeen" ja itsekkin olisin siitä kovin kiinnostunut, eli minulle voi laittaa sähköpostia jenni.toivanen@hotmail.com tai Älyvuodossa yksäriä nimimerkille Doris. Kokemuksia ja fiiliksiä olisi mukava vaihtaa :)
Kuvat: weheartit.com
Ihmettelen kyllä aina vaan, miten tämä yhteiskunta on jäänyt tähän maatalousyhteiskunta-tyyppiseen päivärytmiin jumiin niin pirun tiukasti Kuka on keksinyt, että kaiken pitää pyörähtää käyntiin aina klo 06-08? 99% väestöstä ei ole lehmiä lypsettävänä aamukuudelta. Itse olen niin iltaihminen kuin ihminen vaan voi olla. En nuku koskaan "pommiin", mutta aamuherätykset ovat suoranaista tuskaa ja kidutusta, vaikka kuinka siihen yrittäisi opetella(nyt useita viikkoja kuudelta taas heränneenä..). Muistan, miten jo ala- ja yläasteella koitin aina kaikin verukkein nukkua edes tunnin-kaksi pidempään, kuin mitä olisi periaatteessa saanut. Joskus jopa jäin "kipeäksi" kotiin, vain koska halusin nukkua. Lukiossa se olikin jo pikemminkin sääntö kuin poikkeus, jos vain mahdollista, että järjestin joko kurssini niin, että koulupäivät alkoivat vasta yhdeksän kymmenen aikaan, aikaisintaan, tai sitten valitsin sellaisia kursseja aamupäiville, joista ei haittaa olla pois sillon tällön.
Nukkuminen on vaan parasta aamulla. En nyt kuitenkaan tarkoita, että esim. nukkuminen puoleenpäivään olisi jotenkin suotavaa, mutta esim. 09.00-10.00 on ihan hyvä aika herätä, ehtii tekemään päivän aikana kaikki tarvittavat asiat ja illalla rentoutumaan ilman stressiä siitä, että nyt pitäisi olla jo nukkumassa, että ehtii nukkua riittävät yöunet.Yöunien riittävä määrä on muutenkin mulle aika hengen asia. Olen aina varmistanut, että saan nukkua ihan vähintään 7 tuntia, mutta mielellään 8-9 tuntia. Monista tämä kuulostaa varmaan paljolta, mutta tiedän, että mieleni ja kehoni tarvitsee sen verran ja sen verran sitä silloin itselleni tahdon suoda.
Näin pääsykoeprosessin aikana painotan itselleni vielä enemmän unen tärkeyttä, sillä virkeät aivot ovat huomattavasti helpommat pakottaa lukemaan ja laskemaan, kuin muutaman tunnin yöunet nukkuneet, sinne tänne ajatuksissaan harhailevat aivot, jotka ei osaa laskea about 1+3=2. Sen lisäksi mun koko emootiomaailma tuntuu heittävän kärrynpyöriä väsyneenä, kaikki on huonosti ja maailmanloppu on hyvin hyvin lähellä.
Heti huomaa kyllä, esim nyt kun olen tosiaan tässä lomaillut ja unirytmit on mennyt aivan päälaelleen normaalista työunirytmistä, että olo on väsynyt ja jotenkin turta, koska menen nukkumaan myöhään yöllä tai aamuyöllä, mutta sisäinen kelloni herättää mut jo siinä kahdeksan aikaan viimeistään. Ja tämän uupumuksen ja turtuuden takia en ole saanutkaan laskettua kahteen päivään ollenkaan, voittajafiilis.
Ekstemporee matka Helsinkiin oli kiva, mutta uuvuttava sekin. Menin ystäväni luokse semiyllärivierailulle, ja tarkoitus oli käydä läpi mun fy/ke-ongelmiani, sillä ystäväni on oikea nero matemaattisluonnontieteellisissä aineissa, mutta todellisuushan oli taas, että käytimme viimeiset 30 min reissustani, ennen kun noutaja saapui, tehtävien laskemiseen ja tarkastamiseen. Noh, kai ne vaakatasossa kävelyt aamukolmeltakin voidaan laskea jonkinlaiseksi fysiikan lakien kokemiseksi.. Ja entäs ne drinkit, kemiaa parhaimmillaan? Hyötyä reissusta kuitenkin oli paljon, sillä yhden kullan kalliin vinkin sain: tehtävät oli oikein sinänsä, mutta kaikista löytyi tyhmiä näppäilyvirheitä, joiden takia en ollut saanut millään oikeaa vastausta, HUOLELLISUUTTA ÄÄLIÖ!
Tämä sunnuntai meneekin treenailun lisäksi laskiessa ja lukiessa sitten. Koitan laskea jotain oikein ällöjä tehtäviä kostoksi parin päivän laiskottelusta.
Ps. Jotkut lukijoista on kysellyt mahdollisuutta "vertaistukeen" ja itsekkin olisin siitä kovin kiinnostunut, eli minulle voi laittaa sähköpostia jenni.toivanen@hotmail.com tai Älyvuodossa yksäriä nimimerkille Doris. Kokemuksia ja fiiliksiä olisi mukava vaihtaa :)
Kuvat: weheartit.com
8/02/2011
Ylisuorittajan pitkä oppimäärä
Ajattelin nyt avata sanaisen arkkuni asiasta perfektionismi ja ylisuorittaminen.
Kuten kerroin ensimmäisessä postauksessa, olen kahden menestyvän lääkärin lapsi. Isäni on ortopedi ja äitini psykiatri(ent. työterveyslääkäri). Olen usein pohtinut, mikä on osuus vanhempieni uravalinnoilla omaani, ja olen tullut lähes aina siihen lopputulokseen, etten usko sen kovin paljoa vaikuttaneen. Mutta siitä päästäänkin siihen, mitä itse menestyneet vanhemmat odottavat lapsiltaan. Paljon. Ainakin meillä, ja uskon, että jokunen muukin korkeassa(tai korkeakoulutuksellisessa, plus en vähättele tässä vähemmän koulutettuja) asemassa työskentelevän lapsi voi sanoa samaa, on tosin mahdollisuus, että olen väärässäkin.
Muistot jo ala-asteelta aina yläasteen loppuun ovat ristiriitaiset opintomenestyksen suhteen. Toivoisin, että voisin sanoa vanhempieni aina hyväksyneen minut ja tekemiseni suurinpiirtein siitä lähtökohdasta, että kaikki on vähintäänkin ok, riittävää, kunhan en itseäni satuta ja laki ei sitä kiellä. Todellisuus on kuitenkin se, että suorittaminen on meillä aina ollut se ykkösjuttu, etenkin toisen vanhemmistani mielestä, eikä mikään voita menestystä ja mammonaa. Se on tehnyt minusta melkoisen perfektionistin ja ylisuoriutujan. Yläasteella, ysiluokan keväällä jouduin burn outtiin, koska kuvittelin, ettei 8.9 keskiarvolla pääse lukioon, nostin sen yli 9.5 keskiarvoon muutamassa kuukaudessa, johtaen täydelliseen henkiseen sekä fyysiseen uupumukseen. Tässäkään kukaan ei sanonut minulle, että kyllä ysiä hipova k.a on ihan riittävä ihan mihin vaan lukioon.
Äitini on aina ollut kaikesta huolimatta ymmärtävä ja tukevainen, vaikka aina ei ole "kymppejä sadellut" ihan joka kokeesta tai en ole onnistunut jokaisessa tekemässäni asiassa(kärjistettynä). Äitini myös on aina käskenyt etsimään sellaisen alan, jolla viihtyy, rahasta tai menestyksestä viis. Tosin, kasvatukseni kuitenkin kulkee hieman eri reittejä, eli tässäkin olen elänyt melkoisessa valintojen sodassa.
Lukiossa osasin hieman hellittää opiskeluun suuntautuneesta perfektionismista, sillä sain pääosin itse valvoa suoritusteni tasoa. En kirjoittanut kuin neljä ainetta yo-kirjoituksissa ja niiden lisäksi tein kuvataiteen lukiodiplomin. Syksy 3. vuonna oli todella todella raskas henkilökohtaisista syistä, masennuin vaikeasti pitkäksi aikaa. Olen nyt jälkikäteen onnellinen, etten esim. kirjoittanut kuutta-seitsemää ainetta C:n keskiarvolla vain sen kirjoittamisen takia, sen takia että pitää olla hyvä ylisuoriutuja ja saada seitsemän ällän rivi. Sain neljä hyvin kirjoitettua ainetta, se riitti, kerrankin.
Perfektionismini oli tosin lukioaikana suuntautunut ulkonäköön, ruokaan, urheiluun ja kulisseihin. Sain oikean fyysispsyykkisen ravistuksen masennuksen iskettyä, jonkinlaisen herätyksen. On hassua sanoa, että yli vuosi elämästäni meni hukkaan piilotellessani omassa luukussani yksikseni, ja silti, en vaihtaisi sitä vuotta pois, sillä olen oppinut itsestäni enemmän kuin uskonkaan, olen oppinut antamaan itselleni aikaa ja armoa ja hieman hellittämään suorittamisesta. Olen oppinut, ettei kaikkea voi saada nyt ja heti, jotkut asiat vaativat pitkäjänteisyyttä ja tervettä mieltä, tukea ja voimaa.
En olisi voinut kuvitellakkaan vuosi-pari sitten vielä itseäni hakemassa lääkikseen, lukemassa tai laskemassa päivittäin 3-5 h ja uskomassa itseeni ja sisäänpääsyyni. Olen oppinut, että kaikella on aikansa ja paikkansa, eikä väkisin voi tehdä itsestään mitään, mitä ei ole. Olen myös varma, etten ole ainoa tuleva(tai sisässä oleva) lääkisläinen "kympin oppilas", joka painii päivittäin suorittamisen ja perfektionismin kanssa, taitaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus. Seuraava askeleeni on opetella hallitsemaan(...sanoo perfektionisti) jatkossakin voimavarojani ja antamaan itselleni anteeksi, jos en jaksa ja halua aina olla paras. Virheet ovat inhimillisyyttä.
Ps. Fysiikan ykköskurssi kerrattu, kemian ykkönen puolessavälissä,
terveisin Onnellinen nainen!
Kuten kerroin ensimmäisessä postauksessa, olen kahden menestyvän lääkärin lapsi. Isäni on ortopedi ja äitini psykiatri(ent. työterveyslääkäri). Olen usein pohtinut, mikä on osuus vanhempieni uravalinnoilla omaani, ja olen tullut lähes aina siihen lopputulokseen, etten usko sen kovin paljoa vaikuttaneen. Mutta siitä päästäänkin siihen, mitä itse menestyneet vanhemmat odottavat lapsiltaan. Paljon. Ainakin meillä, ja uskon, että jokunen muukin korkeassa(tai korkeakoulutuksellisessa, plus en vähättele tässä vähemmän koulutettuja) asemassa työskentelevän lapsi voi sanoa samaa, on tosin mahdollisuus, että olen väärässäkin.
Muistot jo ala-asteelta aina yläasteen loppuun ovat ristiriitaiset opintomenestyksen suhteen. Toivoisin, että voisin sanoa vanhempieni aina hyväksyneen minut ja tekemiseni suurinpiirtein siitä lähtökohdasta, että kaikki on vähintäänkin ok, riittävää, kunhan en itseäni satuta ja laki ei sitä kiellä. Todellisuus on kuitenkin se, että suorittaminen on meillä aina ollut se ykkösjuttu, etenkin toisen vanhemmistani mielestä, eikä mikään voita menestystä ja mammonaa. Se on tehnyt minusta melkoisen perfektionistin ja ylisuoriutujan. Yläasteella, ysiluokan keväällä jouduin burn outtiin, koska kuvittelin, ettei 8.9 keskiarvolla pääse lukioon, nostin sen yli 9.5 keskiarvoon muutamassa kuukaudessa, johtaen täydelliseen henkiseen sekä fyysiseen uupumukseen. Tässäkään kukaan ei sanonut minulle, että kyllä ysiä hipova k.a on ihan riittävä ihan mihin vaan lukioon.
Äitini on aina ollut kaikesta huolimatta ymmärtävä ja tukevainen, vaikka aina ei ole "kymppejä sadellut" ihan joka kokeesta tai en ole onnistunut jokaisessa tekemässäni asiassa(kärjistettynä). Äitini myös on aina käskenyt etsimään sellaisen alan, jolla viihtyy, rahasta tai menestyksestä viis. Tosin, kasvatukseni kuitenkin kulkee hieman eri reittejä, eli tässäkin olen elänyt melkoisessa valintojen sodassa.
Lukiossa osasin hieman hellittää opiskeluun suuntautuneesta perfektionismista, sillä sain pääosin itse valvoa suoritusteni tasoa. En kirjoittanut kuin neljä ainetta yo-kirjoituksissa ja niiden lisäksi tein kuvataiteen lukiodiplomin. Syksy 3. vuonna oli todella todella raskas henkilökohtaisista syistä, masennuin vaikeasti pitkäksi aikaa. Olen nyt jälkikäteen onnellinen, etten esim. kirjoittanut kuutta-seitsemää ainetta C:n keskiarvolla vain sen kirjoittamisen takia, sen takia että pitää olla hyvä ylisuoriutuja ja saada seitsemän ällän rivi. Sain neljä hyvin kirjoitettua ainetta, se riitti, kerrankin.
Perfektionismini oli tosin lukioaikana suuntautunut ulkonäköön, ruokaan, urheiluun ja kulisseihin. Sain oikean fyysispsyykkisen ravistuksen masennuksen iskettyä, jonkinlaisen herätyksen. On hassua sanoa, että yli vuosi elämästäni meni hukkaan piilotellessani omassa luukussani yksikseni, ja silti, en vaihtaisi sitä vuotta pois, sillä olen oppinut itsestäni enemmän kuin uskonkaan, olen oppinut antamaan itselleni aikaa ja armoa ja hieman hellittämään suorittamisesta. Olen oppinut, ettei kaikkea voi saada nyt ja heti, jotkut asiat vaativat pitkäjänteisyyttä ja tervettä mieltä, tukea ja voimaa.
En olisi voinut kuvitellakkaan vuosi-pari sitten vielä itseäni hakemassa lääkikseen, lukemassa tai laskemassa päivittäin 3-5 h ja uskomassa itseeni ja sisäänpääsyyni. Olen oppinut, että kaikella on aikansa ja paikkansa, eikä väkisin voi tehdä itsestään mitään, mitä ei ole. Olen myös varma, etten ole ainoa tuleva(tai sisässä oleva) lääkisläinen "kympin oppilas", joka painii päivittäin suorittamisen ja perfektionismin kanssa, taitaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus. Seuraava askeleeni on opetella hallitsemaan(...sanoo perfektionisti) jatkossakin voimavarojani ja antamaan itselleni anteeksi, jos en jaksa ja halua aina olla paras. Virheet ovat inhimillisyyttä.
Ps. Fysiikan ykköskurssi kerrattu, kemian ykkönen puolessavälissä,
terveisin Onnellinen nainen!
7/31/2011
Jälkimainkeja
Viimepäivät ovat menneet vikoista työpäivistä uupuneena ja kissanristijäisiä viettäessä. Eilen tosiaan alkoi viikon mittainen loma ja väsymys olikin jo sitä luokkaa, että oli aikakin.
Perjantaina tuli extemporee lähtö katsastamaan erään uuden tamperelaisen yökerhon avajaiset, kun kerran kyseessä oli hyvät tarjoilutkin. Virhe. Ensinäkin, olen tulossa varmaankin vanhaksi, kun ei tuo klubitus enää oikein innosta - oikeastaan yhtään. Tai "dokailu" ylipäätänsä. On mukavampi viettää iltaa kavereiden kanssa yhden-kahden viinilasin merkeissä tai kotona leffaa katsellessa ja seuraavana aamuna fressinä ilman tietoa dagen afterista, valmiina viettämään täysvoimainen päivä (Minulla on erittäin huono viinapää, joten darra seuraa hyvin helposti jo muutamasta annoksesta). No nämäkin kissanristijäiset oli ihan sitä samaa sinänsä, mitä nyt odottaa saattoi, eikä kovin kauaa viihdytty. Olin itseasiassa jo hieman yli puolenyön jälkeen kotona tukahduttavan kuumassa asunnossani ja yön nukutut tunnit oli laskettavissa muutamalla sormella.
Kuten arvata saattaa, ei eilen lukemisesta tullut sitten mitään. Tarkoituksena oli käydä salilla jumppailemassa ja treenaamassa sekä laskea ainakin pari kappaletta, mutta kiitos edellisen illan, oli turha haaveilla urheilusta tai yleisestä jaksamisesta muutenkaan. Tämä taas johti selkeään päätökseen siitä, ettei ennen synttäreitä (marraskuussa) tarvitse taas juhlia, jotta voin keskittyä opiskeluun täyspainoisesti vapaa-ajallani. Nautin opiskelulta irtoovista vapaahetkistä mielummin selvinpäin jotain rentouttavaa tehden.
Tänään on suunnitelmissa käydä mahdollisesti fysiikan 1 kirja loppuun, viimeistään huomenna. Jäljellä taitaa olla 2-3 kappaletta. Olen tehnyt joka kappaleesta tiivistelmät vihkoon, ehkä hieman turhaan, sillä huomaan, että siihen menee yhtä paljon aikaa, vähintään, kuin laskujen laskemiseen. Harmittaa myös suunnattomasti, että joka kappaleesta(jopa tämän 1. kirjan) jää ainakin yksi lasku kesken, sillä en saa oikeaa vastausta millään aikaiseksi. Vastaukset ovat aina "melkein" oikein, eli joku 0,1-0,2 desimaalin virhe, kyse ei ole pyöristyksistä, sen tiedän.
Kirjan tekijöille hieman palautetta kyllä siitä, että eivät ole laittaneet kirjan taakse, vastausosaan, kuin vastausluvut(esim 0,79m/s), ja nekin vain osasta tehtävistä (kyseessä siis Physica sarja, aika vanha, painos 2004-2005?), kun joissain kirjasarjoissa olen nähnyt vastauksissa myös ratkaisun vaiheita. On vaikea laskea yksin, kun ei tiedä missä menee pieleen.
Heti kun saan fy1 kirjan laskettua, on aika siirtyä ke1 kirjaan. Moolilla siis jatketaan. Joku mainitsi kommenteissa, ettei kannata laskea 1. kirjoja uudestaan, mutta mielestäni se on melkeinpä välttämätöntä, sillä nämäkin asiat ovat NIIN unohtunut näissä 4. vuodessa. Hullua.
Sain myös saapumisilmoituksen postista, oma "pikku" Galenokseni on noudettavissa, jippii.
Näihin tunnelmiin ja näihin lauseisiin jättäen, laskuihin syventyen,
Jenni
Perjantaina tuli extemporee lähtö katsastamaan erään uuden tamperelaisen yökerhon avajaiset, kun kerran kyseessä oli hyvät tarjoilutkin. Virhe. Ensinäkin, olen tulossa varmaankin vanhaksi, kun ei tuo klubitus enää oikein innosta - oikeastaan yhtään. Tai "dokailu" ylipäätänsä. On mukavampi viettää iltaa kavereiden kanssa yhden-kahden viinilasin merkeissä tai kotona leffaa katsellessa ja seuraavana aamuna fressinä ilman tietoa dagen afterista, valmiina viettämään täysvoimainen päivä (Minulla on erittäin huono viinapää, joten darra seuraa hyvin helposti jo muutamasta annoksesta). No nämäkin kissanristijäiset oli ihan sitä samaa sinänsä, mitä nyt odottaa saattoi, eikä kovin kauaa viihdytty. Olin itseasiassa jo hieman yli puolenyön jälkeen kotona tukahduttavan kuumassa asunnossani ja yön nukutut tunnit oli laskettavissa muutamalla sormella.
Kuten arvata saattaa, ei eilen lukemisesta tullut sitten mitään. Tarkoituksena oli käydä salilla jumppailemassa ja treenaamassa sekä laskea ainakin pari kappaletta, mutta kiitos edellisen illan, oli turha haaveilla urheilusta tai yleisestä jaksamisesta muutenkaan. Tämä taas johti selkeään päätökseen siitä, ettei ennen synttäreitä (marraskuussa) tarvitse taas juhlia, jotta voin keskittyä opiskeluun täyspainoisesti vapaa-ajallani. Nautin opiskelulta irtoovista vapaahetkistä mielummin selvinpäin jotain rentouttavaa tehden.
Tänään on suunnitelmissa käydä mahdollisesti fysiikan 1 kirja loppuun, viimeistään huomenna. Jäljellä taitaa olla 2-3 kappaletta. Olen tehnyt joka kappaleesta tiivistelmät vihkoon, ehkä hieman turhaan, sillä huomaan, että siihen menee yhtä paljon aikaa, vähintään, kuin laskujen laskemiseen. Harmittaa myös suunnattomasti, että joka kappaleesta(jopa tämän 1. kirjan) jää ainakin yksi lasku kesken, sillä en saa oikeaa vastausta millään aikaiseksi. Vastaukset ovat aina "melkein" oikein, eli joku 0,1-0,2 desimaalin virhe, kyse ei ole pyöristyksistä, sen tiedän.
Kirjan tekijöille hieman palautetta kyllä siitä, että eivät ole laittaneet kirjan taakse, vastausosaan, kuin vastausluvut(esim 0,79m/s), ja nekin vain osasta tehtävistä (kyseessä siis Physica sarja, aika vanha, painos 2004-2005?), kun joissain kirjasarjoissa olen nähnyt vastauksissa myös ratkaisun vaiheita. On vaikea laskea yksin, kun ei tiedä missä menee pieleen.
Heti kun saan fy1 kirjan laskettua, on aika siirtyä ke1 kirjaan. Moolilla siis jatketaan. Joku mainitsi kommenteissa, ettei kannata laskea 1. kirjoja uudestaan, mutta mielestäni se on melkeinpä välttämätöntä, sillä nämäkin asiat ovat NIIN unohtunut näissä 4. vuodessa. Hullua.
Sain myös saapumisilmoituksen postista, oma "pikku" Galenokseni on noudettavissa, jippii.
Näihin tunnelmiin ja näihin lauseisiin jättäen, laskuihin syventyen,
Jenni
7/27/2011
Vahvuuksista ja heikkouksista
Tässä luku-urakan alkutaipaleilla on jo tullut esiin taas omat heikkoudet ja vahvuudet, tai lähinnä niiden punnitseminen ja uudelleen arviointi; mitä minä tarvitsen lisää, mihin olen kyvykäs, miten minun kannattaa tämä asia hoitaa, jotta se olisi mahdollisimman edukasta itselleni?
Heikkouksista on helppo aloittaa, niitähän jokainen (yleensä) osaa luetella melkoisen litanjan. Vahvuuksiin ja omiin hyviin puoliin katsominen, saati niistä puhuminen onkin vaikeampaa syystä tai toisesta. Ehkä se on tätä "suomalaista nöyryyttä", pikemminkin urpoutta. Minullakin tuntuu olevan valtava lista asioita, jotka haluaisin olevan toisin itsessäni tai jotka haluaisin osata paremmin. Mainitakseni nyt joitakin luku-urakan ja ehkä koko lääkärin ammatin kannalta olellisia ominaisuuksia (jotka toivottavasti muuttuvat ja paranevat), ovat esimerkiksi jossain määrin lyhyt pinnani, "Ei":n sanomisen taidon puuttuminen ja vastineeksi lyhyelle pinnalle "viimeiseen mieheen asti" - asenne, eli luovuttamaan en ole tullut, jos jotain päätän haluavani. Jotkut saattavat ajatella, ettei nämä ole edes mitään oikeita "vikoja", pikemminkin hyviä puolia suden vaatteisiin puettuna, vaan totta tosiaan esimerkiksi "ei":n sanomisen taito olisi minulla, erittäin helposti stressaantuvalla ihmisellä, kultaakin kalliimpi taito.
Nuorempana en osannut sitä senkään vertaa kuin nyt, mm. graafisen suunnittelun töitä freelancerina viime vuodet tehneenä, olen kerran jos toisenkin hyväksynyt työtarjouksen - ja aivan liian halvalla suhteessa työmäärään, koska en osannut sanoa ei, tulos: itkua, potkua ja hampaiden kiristystä.
Vikoja tosiaan voisin luetella vaikka loppupäivän, mutta en lähde sen syvällisemmin niitä nyt käsittelemään, sillä siitä helposti muotoutuu itsesäälissä kierivä itkuvirsi.
Sitten niihin vahvuuksiin. Mielestäni on erittäin tärkeä tiedostaa omat vahvuudet ja etenkin, jos mahdollista, hyödyntää niitä maksimimahdollisuuksien mukaan. Lääkärin ammatin (ja miksei pänttäyksenkin) kannalta vahvuuksinani koen omasta mielestäni erittäin hyvät sosiaaliset taidot ja empatiakyvyn, melko hyvän ongelmanratkaisukyvyn sekä kyvyn itsenäisiin päätöksiin.Olen vastuuntuntoinen ja aina aikataulussa(ainakin mikäli minusta on kiinni). Toivon, että voin potilastilanteissa hyödyntää tunneälyllisiä taitojani kliinisten taitojeni lisäksi. Olen myös oppinut viisilapsisen perheen esikoisena pitämään puoleni minulle kuuluvissa asioissa, ja välillä ehkä vähän kuulumattomissakin. Siinä samassa tunnen kasvaneeni jakamaan ja auttamaan, olemaan lojaali ja esikoisena aina "vanhin ja kompromissikykyisin"
On vaikea kirjoittaa omista vahvuuksista, vaikka ne tietäisikin pääpiirteissään. Kuten kaikki tietävät, ja kuten aikaisemmin mainitsin, on ainakin suomalaisilla tämä kumma "emmäää nyt mitään oo" - ongelma, ja meidät on kasvatettu ainakin jossain määrin kiertämään kiitokset ja kaartamaan kehut. Se on turmiollista. Itse opettelin joskus yläasteen aikoihin sanomaan "kiitos", sillä tuntui, että lyttäsin omaa itsetuntoani vaivihkaa vastaamalla esim kehuihin että "en mä nyt oikeestaan mitään osaa" tms, ja opettelu on edelleen kesken. Myös muiden asenne ihmiseen, joka tietää omat vahvuutensa, on usein melko kielteinen. Ajatellaan, että ompas tolla nyt keltasta nestettä päässä, kun uskaltaa sanoa ääneen, missä on hyvä. Seuraavia sukupolvia ajatellen toivon, että suomalaisten asenne omiin heikkouksiin ja vahvuuksiin kansainvälistyisi siinä määrin, että ei aina poljettaisi omaa itseä sinne peruskallion alle ja löydettäisiin jonkinlainen kultainen keskitie.
Minäkin toivon, että voin joskus sanoa, niin että sitä tarkoitan todella, "mä olen ihan hyvä ja riittävä näin". Siihen on vielä muutama hetki matkaa, mutta tästä on taas hyvä jatkaa.
Teille rakkaat lukijani, löytäkää vahvuutenne, ne vahvistaa positiivista asennetta ja se asenne puolestaan vahvistaa omaa jaksamista ja luku/laskuintoa, jolla sinne lääkikseen(tai ylipäätään päämääräänsä) pääsee!
Ps. tuntuu, että unohdin jotain elintärkeää tähän kirjoittaa, voi, ei ja voi.
Heikkouksista on helppo aloittaa, niitähän jokainen (yleensä) osaa luetella melkoisen litanjan. Vahvuuksiin ja omiin hyviin puoliin katsominen, saati niistä puhuminen onkin vaikeampaa syystä tai toisesta. Ehkä se on tätä "suomalaista nöyryyttä", pikemminkin urpoutta. Minullakin tuntuu olevan valtava lista asioita, jotka haluaisin olevan toisin itsessäni tai jotka haluaisin osata paremmin. Mainitakseni nyt joitakin luku-urakan ja ehkä koko lääkärin ammatin kannalta olellisia ominaisuuksia (jotka toivottavasti muuttuvat ja paranevat), ovat esimerkiksi jossain määrin lyhyt pinnani, "Ei":n sanomisen taidon puuttuminen ja vastineeksi lyhyelle pinnalle "viimeiseen mieheen asti" - asenne, eli luovuttamaan en ole tullut, jos jotain päätän haluavani. Jotkut saattavat ajatella, ettei nämä ole edes mitään oikeita "vikoja", pikemminkin hyviä puolia suden vaatteisiin puettuna, vaan totta tosiaan esimerkiksi "ei":n sanomisen taito olisi minulla, erittäin helposti stressaantuvalla ihmisellä, kultaakin kalliimpi taito.
Nuorempana en osannut sitä senkään vertaa kuin nyt, mm. graafisen suunnittelun töitä freelancerina viime vuodet tehneenä, olen kerran jos toisenkin hyväksynyt työtarjouksen - ja aivan liian halvalla suhteessa työmäärään, koska en osannut sanoa ei, tulos: itkua, potkua ja hampaiden kiristystä.
Vikoja tosiaan voisin luetella vaikka loppupäivän, mutta en lähde sen syvällisemmin niitä nyt käsittelemään, sillä siitä helposti muotoutuu itsesäälissä kierivä itkuvirsi.
Sitten niihin vahvuuksiin. Mielestäni on erittäin tärkeä tiedostaa omat vahvuudet ja etenkin, jos mahdollista, hyödyntää niitä maksimimahdollisuuksien mukaan. Lääkärin ammatin (ja miksei pänttäyksenkin) kannalta vahvuuksinani koen omasta mielestäni erittäin hyvät sosiaaliset taidot ja empatiakyvyn, melko hyvän ongelmanratkaisukyvyn sekä kyvyn itsenäisiin päätöksiin.Olen vastuuntuntoinen ja aina aikataulussa(ainakin mikäli minusta on kiinni). Toivon, että voin potilastilanteissa hyödyntää tunneälyllisiä taitojani kliinisten taitojeni lisäksi. Olen myös oppinut viisilapsisen perheen esikoisena pitämään puoleni minulle kuuluvissa asioissa, ja välillä ehkä vähän kuulumattomissakin. Siinä samassa tunnen kasvaneeni jakamaan ja auttamaan, olemaan lojaali ja esikoisena aina "vanhin ja kompromissikykyisin"
On vaikea kirjoittaa omista vahvuuksista, vaikka ne tietäisikin pääpiirteissään. Kuten kaikki tietävät, ja kuten aikaisemmin mainitsin, on ainakin suomalaisilla tämä kumma "emmäää nyt mitään oo" - ongelma, ja meidät on kasvatettu ainakin jossain määrin kiertämään kiitokset ja kaartamaan kehut. Se on turmiollista. Itse opettelin joskus yläasteen aikoihin sanomaan "kiitos", sillä tuntui, että lyttäsin omaa itsetuntoani vaivihkaa vastaamalla esim kehuihin että "en mä nyt oikeestaan mitään osaa" tms, ja opettelu on edelleen kesken. Myös muiden asenne ihmiseen, joka tietää omat vahvuutensa, on usein melko kielteinen. Ajatellaan, että ompas tolla nyt keltasta nestettä päässä, kun uskaltaa sanoa ääneen, missä on hyvä. Seuraavia sukupolvia ajatellen toivon, että suomalaisten asenne omiin heikkouksiin ja vahvuuksiin kansainvälistyisi siinä määrin, että ei aina poljettaisi omaa itseä sinne peruskallion alle ja löydettäisiin jonkinlainen kultainen keskitie.
Minäkin toivon, että voin joskus sanoa, niin että sitä tarkoitan todella, "mä olen ihan hyvä ja riittävä näin". Siihen on vielä muutama hetki matkaa, mutta tästä on taas hyvä jatkaa.
Teille rakkaat lukijani, löytäkää vahvuutenne, ne vahvistaa positiivista asennetta ja se asenne puolestaan vahvistaa omaa jaksamista ja luku/laskuintoa, jolla sinne lääkikseen(tai ylipäätään päämääräänsä) pääsee!
Ps. tuntuu, että unohdin jotain elintärkeää tähän kirjoittaa, voi, ei ja voi.
Kuva: täältä
7/23/2011
Lauantait.
Lauantait on tehty:
- Fysiikasta
- Laskemisesta
- Mustikkapiirakasta
- Ulkoilusta
Kuvat: (c) meitsi!
Ps. onko parempaa tunnetta, kuin se, että huomaa osaavansa edes jotain?
-Ei.
Pps. En yhtään oo odottanut, että toi laskeminen on NIIN hidasta, jos oikeesti haluaa ymmärtää jotain.
-Jenni
7/22/2011
 |
| Meiksi tulevaisuudessa. |
Uskallauduin myös kertomaan hakuprokkiksesta varovaisesti pomolleni, vähän niinkuin kepillä jäätä kokeillen. Edessä on siis keväällä 99% varmasti töistä irtisanoutuminen hakemisen ja valm.kurssin takia, mikä on sinänsä sääli, mutta toisaalta edessä joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin. Parhaassa tapauksessa saan pitää työpaikkani ja joku sijaistaa mua pari kuukautta, tämä tosin on käytännössä melkein mahdotonta. Kolmas vaihtoehto olisi pitää kesälomat huhti-toukokuussa, mutta en usko niidenkään oikein riittävän, ja sitäpaitsi, tarvitsen lomapalkat valmennuskurssin maksamiseen. Pomoni onneksi otti kuitenkin asian melko hyvin ja kannustavasti, tosin irtisanoutumisesta en ihan vielä uskalla sanoa mitään, aikataulut elävät vielä niin paljon.
Jännittää kaikin puolin tuo kevät, ja ehkä loppusyksykin. Miten ihmeessä tulen maksamaan vuokran + elämisen ilman, että rahaa tulee kuitenkaan oikein mistään. Palkkaa saan todella vähän kun teen syksyn työt osa-aikaisena aik. lukion takia. Äiti ehdottelee jo "kotiin" muuttoa lukemisen ajaksi, mutta tuntuu, ettei se ole edes vaihtoehto. Jouduin viime keväänä sitä pari kuukautta koittamaan ja ei, ei, ei; kaksi aikuista, itsepäistä naista omine sääntöineen ei vaan mahdu saman katon alle pitemmäksi aikaa, vaikka äitini kanssa erittäin läheinen olenkin.
Lukeminen on lähtenyt ihan hyvin käyntiin, lukuunottamatta nyt ehkä sitä tosiasiaa, etten muista mitään (edes) lukion kemian ja fysiikan 1. kursseista - vaikka eihän niistä nyt niin kauaa ole(4 vuotta)? Koitan olla lannistumatta ja puskea vaan väkisin eteenpäin. Olen tuijotellut myös Olipa kerran elämää pari jaksoa päivässä. Se on itseasiassa valottanut monia asioita, mitä en kirjasta täysin ymmärtänyt. Kyllä esim. "Hepariini-agentit" on paljon selkeempi ymmärtää trenssiin pukeutuneina aurinkolasipäisinä sala-agentteina, jotka estävät veren hyytymistä, vai mitä?: )
Mitenkäs muilla on lähtenyt käyntiin raataminen lääkiksen(tai miksei muidenkin) pääsykokeisiin, vai onko lähtenyt vielä ollenkaan?
Ps. Viikko loman alkuun ja 306 (jos koepäivä on 23.pv?) päivää H-hetkeen!
Kuvat:täältä ja täältä
7/18/2011
Ihminen.
Ihmisen ruumis on täydellisempi kauneuden puolesta,
paitsi hirven, hevosen ja paratiisilinnun.
Ihmisen ruumis oli ennen voimakkaampi, kun se osasi kiivetä puissa ja tappaa eläimiä käsillään. Nyt se on päinvastoin, sillä ihmiskunta heikkenee kun sitä tarkastaa. Ihmisen ruumis on jakautunut moneen osaan, joista toiset ovat tarpeellisia Rungosta lähtee ulkonevia osia, joita ovat nenä, poskiluut, leuka ja muutamia raajoja.
Selkäranka antaa tukea ruumiille niin,
että ne jotka tahtovat, voivat istua suorina.
Elin on se ruumiinosa, jolla on oma tehtävä erikseen eikä niinkuin raajat. Ruoansulatuselimet alkavat suusta ja kulkevat ruokatorvea pitkin vatsaan. Siellä ne sulavat ja alkavat työntyä suolia pitkin pois, paitsi ei umpisuolta, jolla ei ole mitään työtä. Verenkiertoelimet ovat suonet ja sydän. Veri kiertää ympäri juostakseen laskimon kautta ulos. Silloin se on muuttunut kuonaksi.
Keuhkot ovat pussissa, jotta ne eivät hajaantuisi.
Ihminen hengittää keuhkoilla tullakseen terveeksi.
Ilmastakin voi kuolla, jos ei hengitä.
Iho peittää ruumista melkein joka paikasta. Sen tarkoitus on, ettei veri pääse vuotamaan mahaan. Ihmisen iho on karvaton, paitsi päässä ja miehillä.
Päässä on tärkeimmät asiat,
jonka tähden ihmisen päätä ei voi leikata pois ilman haittaa niinkuin raajoja.
Varsinkin kun isot aivot ja pikku aivot sijaitsevat päässä.
Kukaan ei voi elää ilman aivoja, paitsi hullut.
Terveytensä puolesta eläimet ovat ihmisiä etevämpiä.
Paremmat hampaat eikä niillä ole tulirokkoa, eikä hinkuyskää,
vaan kuolevat päinvastoin onnettomuuden kautta.
Naisen ruumis on tavallisesti erilainen kuin miesten.
Ne elävät kauemmin ja heikommin.
Ihmisen luut ovat sen puolesta hyvät,
että ne eivät liho, vaikka söisi liian paljon.
Muuta ihmisestä ei voi sanoa. Ja vaikka ruumis olisi huonokin,
niin se kestää ihmisen eliniän, paitsi pitaalisilla.
(Erään peruskoululaisen aine, työpaikalta napattu)
Näissä ajatuksissa jatkan työpäivää ja anatomian opiskelua. : )
Työpäivän jälkeen vähän kirjastohommia ja salille reippailemaan. Eilen sain illalla luettua vielä verenkierron ja imusolmukkeet.
7/17/2011
Tyhmyysmaximus
Olen silmäillyt taas vanhoja pääsykokeita ja mua ahdistaa! Tiedän, että olen vielä niin alussa kun voin vain olla, ja että kehityn (toivottavasti) hurjasti tulevan vuoden aikana kemiassa, fysiikassa ja biologiassa mutta kun.. Ne tehtävät näyttää ihan heprealta vaan! Antakaa mulle vähän toivoa, että joku muukin on selvinnyt näillä lähtökohdilla ees kohtalaisiin pisteisiin, vaikkei nyt ensimmäisellä sisään välttämättä?
Eilen kävin illalla vielä tekemässä saliohjelman, purkamassa turhautunutta oloani pumppailuun ja jumppailuun. Masennusta sairastaneena(..ja siihen useita lääkkeitä kokeilleena) voin täysin todeta, että liikunta on kyllä paras masennuslääke ja saa muutenkin ihmisen voimaan paljon paremmin. Itse en henk. kohtaisesti ole koskaan nauttinut liikunnasta itsestä kovinkaan paljon, vaikka olen monia, niin yksilö- kuin ryhmälajeja kokeillut, mutta suorituksen jälkeinen fiilis on vaan ihan tajuton aina ja siihen jää koukkuun.
Löysin vanhempieni vanhoista lääkiskirjoista paljon mielenkiintoisia ja hyödyllisiä kirjoja luettavaksi, muun muassa mikrobiologiaa ja ihmisen anatomia - taskupainos (latinaksi ja suomeksi kaikki mahdolliset yksityiskohtaisesti kuvattuna, kuva + teksti) sekä lääketieteellinen sanasto (taskupainos). Kahta viimeistä varmasti tulen kantamaan mukanani enemmän kuin paljon. Kuvittelin löytäväni tosin vielä paljon enemmän sopivia kirjoja, mutta en tullut ajatelleeksi, että suurinosa vanhempieni lääkt. kirjoista on lääkismatskua, eli keskittynyt jo enemmänkin tiettyihin sairauksiin tai hoitoihin ja ovat ainakin tällä hetkellä turhan yksityiskohtaista tietoa, kun en ole vielä edes suppeampaa tietomäärää(Galenosta) sisäistänyt ollenkaan.
Odotan, että viikot ja jopa viikonloput kuluisivat nopeasti, että pääsisin jo aloittamaan opiskelun tosissani. Kahden viikon päästä mulla on viikko lomaa, silloin yritän ainakin toisen, kemian tai fysiikan 1 kurssin kerrata ja laskea läpi. Sitten taas kaksi viikkoa töitä täyspäiväisesti ja toivottavasti niiden kahden viikon aikana ehdin myös käydä läpi sen toisen kurssin fy/ke, mitä en vielä lomaviikollani tehnyt. Sitten alkaakin jo aikuislukio! Välivuosi on kyllä tehnyt tehtävänsä siinä, että tuntuu oikeasti kivalta palata koulunpenkille, ainakin vielä. Ei ahdista, eikä juuri edes pelota. On ihanaa tietää, ettei ihan kaikkea joudu yksin omaksumaan ja että voin kysyä ehkä muidenkin kurssien asioista( kun siis n. 40% suoritan itsenäisesti) ohimennen aikuislukion opettajilta, jos ja kun tarve vaatii. Edes kevään fy/ke-ylppärit ei sureta vielä ollenkaan. Olen varma, että niistä selviän, vaikken lääkikseen sisään pääsisikään. Olen myös harkinnut hakevani keväällä bioteknologiaa (biolääketiedettä) Tren yliopistoon, eli jos ei lääkikseen pääse, on pienet mahdollisuudet sitten edes päästä tuonne, jos hyvä flaksi käy ja opin asiat oikeasti hyvin. Siinä sitten vuosi vierähtäisi mukavasti ja varmasti hyödyllisissä opeissa.
Nyt lähden viemään tuota pientä pesusientäni(eli koiraani ulos). Ulkoilu virkistää sen verran aivoja, että sitten voi taas vähän vaikka lukea soluja ja hormooneja lisää. Yay!
Pusuja ja haleja
-Jenni
Eilen kävin illalla vielä tekemässä saliohjelman, purkamassa turhautunutta oloani pumppailuun ja jumppailuun. Masennusta sairastaneena(..ja siihen useita lääkkeitä kokeilleena) voin täysin todeta, että liikunta on kyllä paras masennuslääke ja saa muutenkin ihmisen voimaan paljon paremmin. Itse en henk. kohtaisesti ole koskaan nauttinut liikunnasta itsestä kovinkaan paljon, vaikka olen monia, niin yksilö- kuin ryhmälajeja kokeillut, mutta suorituksen jälkeinen fiilis on vaan ihan tajuton aina ja siihen jää koukkuun.
Löysin vanhempieni vanhoista lääkiskirjoista paljon mielenkiintoisia ja hyödyllisiä kirjoja luettavaksi, muun muassa mikrobiologiaa ja ihmisen anatomia - taskupainos (latinaksi ja suomeksi kaikki mahdolliset yksityiskohtaisesti kuvattuna, kuva + teksti) sekä lääketieteellinen sanasto (taskupainos). Kahta viimeistä varmasti tulen kantamaan mukanani enemmän kuin paljon. Kuvittelin löytäväni tosin vielä paljon enemmän sopivia kirjoja, mutta en tullut ajatelleeksi, että suurinosa vanhempieni lääkt. kirjoista on lääkismatskua, eli keskittynyt jo enemmänkin tiettyihin sairauksiin tai hoitoihin ja ovat ainakin tällä hetkellä turhan yksityiskohtaista tietoa, kun en ole vielä edes suppeampaa tietomäärää(Galenosta) sisäistänyt ollenkaan.
Odotan, että viikot ja jopa viikonloput kuluisivat nopeasti, että pääsisin jo aloittamaan opiskelun tosissani. Kahden viikon päästä mulla on viikko lomaa, silloin yritän ainakin toisen, kemian tai fysiikan 1 kurssin kerrata ja laskea läpi. Sitten taas kaksi viikkoa töitä täyspäiväisesti ja toivottavasti niiden kahden viikon aikana ehdin myös käydä läpi sen toisen kurssin fy/ke, mitä en vielä lomaviikollani tehnyt. Sitten alkaakin jo aikuislukio! Välivuosi on kyllä tehnyt tehtävänsä siinä, että tuntuu oikeasti kivalta palata koulunpenkille, ainakin vielä. Ei ahdista, eikä juuri edes pelota. On ihanaa tietää, ettei ihan kaikkea joudu yksin omaksumaan ja että voin kysyä ehkä muidenkin kurssien asioista( kun siis n. 40% suoritan itsenäisesti) ohimennen aikuislukion opettajilta, jos ja kun tarve vaatii. Edes kevään fy/ke-ylppärit ei sureta vielä ollenkaan. Olen varma, että niistä selviän, vaikken lääkikseen sisään pääsisikään. Olen myös harkinnut hakevani keväällä bioteknologiaa (biolääketiedettä) Tren yliopistoon, eli jos ei lääkikseen pääse, on pienet mahdollisuudet sitten edes päästä tuonne, jos hyvä flaksi käy ja opin asiat oikeasti hyvin. Siinä sitten vuosi vierähtäisi mukavasti ja varmasti hyödyllisissä opeissa.
Nyt lähden viemään tuota pientä pesusientäni(eli koiraani ulos). Ulkoilu virkistää sen verran aivoja, että sitten voi taas vähän vaikka lukea soluja ja hormooneja lisää. Yay!
Pusuja ja haleja
-Jenni
7/16/2011
Galle kuumottelee jo
Olo on rättiväsynyt rankan työviikon jäljiltä. Tuuraan nyt kesän ajan toista sihteeriämme ja työmääräni siis n. kolminkertaistuu normaaliin nähden. Vielä muutama viikko tätä ja sitten helpottaa hetkeksi - vai helpottaako? Tein muutama päivä sitten päiväkohtaisen lukusuunnitelman suuntaa antmaan koko syksyksi ja kevääksi. Se alkaa elokuun 1. päivästä ja loppuu jonnekkin toukokuun loppupuolelle pääsykokeen tietämiin. Olen jakanut vuoden niin, että aikaa on reilu kuukausi aina kahta kurssia varten(esim fy + ke kurssit), tosin siinä sivussa käyn biologian 2 ja 4 kurssit aina viikonloppuisin.
Äidin luota kirjahyllystä löytyy järkyttävä määrä lääketieteellisiä teoksia joita haluaisin alkaa lukemaan iltalukemiseksi(..ja varmasti alankin kun löydän tarpeeksi selkokielisen kirjan) . Myös Galenoksen osto kutkuttelee kummasti koko ajan ja haluaisin senkin ostaa jo, harmi että palkkapäivä on vasta kolmen viikon päästä ja sitä ennen tuskin ilmaantuu rahaa niin, että voisin yli 100 euroa siihen tuhlata. Muutenkin tekisi mieli kamalasti aloittaa jo luku-urakka, mutta tiedän, ettei se ole kovin fiksua vielä, sillä tosiaan teen 40 h työviikkoa ja koitan treenatakkin vielä mahd. paljon sivussa, syksyllä se ei varmasti enää ole niin mahdollista.
Hieman stressaa ikuinen kysymys: raha. Miten tulen hoitamaan talouteni tänä vuonna, kun pääsykoelukemista tai iltalukiota kun ei oikein minkään Kela-tuen piiriin saa pistettyä, eikä kuukausipalkkani meinaa edes vuokraani kattaa. Tiedän, ettei kokopäivätyö tule nyt kyseeseen jos hengissä meinaan selvitä tästä vuodesta. Myöskään lainoja en halua lisää ottaa (ja vanhempani eivät maksa siis mitään). Pienestä palkastani pitäisi myös valmennuskurssiin säästää, eli ehkä mun pitäisi eka opiskella itteni taikuriks ennen lääkikseen hakemista?
Olen niin täynnä intoa, että meinaan räjähtää. Onneksi tämänkin ilo tästä pian itkuksi muuttuu kun lukemisen ja laskemisen saan aloitettua ja voin taas palata maan päälle ja ymmärtää, etten oikeastaan ymmärrä yhtään mitään niistä fysiikan ja kemian kursseista. Ihmisen anatomia onneksi on melko hyvin hallussa, suomeksi ja latinaksi.
Ps. minusta on tulossa varmaan vanha ja tylsä, sillä mielummin haluan salille lauantaiaamuna jumppaan, kuin lähteä perjantai-iltana keikalle kavereiden kanssa ja pitämään hauskaa, tämä siis ei ole valitettavasti kohdallani ikinä toimiva yhtälö, joten valitsin salin.. Huolestuttavaa! :)
Edit. Mä TEIN SEN. Aloitin meinaan lukemalla ekat 50 sivua soluja ja hormooneja(Jostain äidin ikivanhasta kirjasta)! Jes! :)
-Jenni
Äidin luota kirjahyllystä löytyy järkyttävä määrä lääketieteellisiä teoksia joita haluaisin alkaa lukemaan iltalukemiseksi(..ja varmasti alankin kun löydän tarpeeksi selkokielisen kirjan) . Myös Galenoksen osto kutkuttelee kummasti koko ajan ja haluaisin senkin ostaa jo, harmi että palkkapäivä on vasta kolmen viikon päästä ja sitä ennen tuskin ilmaantuu rahaa niin, että voisin yli 100 euroa siihen tuhlata. Muutenkin tekisi mieli kamalasti aloittaa jo luku-urakka, mutta tiedän, ettei se ole kovin fiksua vielä, sillä tosiaan teen 40 h työviikkoa ja koitan treenatakkin vielä mahd. paljon sivussa, syksyllä se ei varmasti enää ole niin mahdollista.
Hieman stressaa ikuinen kysymys: raha. Miten tulen hoitamaan talouteni tänä vuonna, kun pääsykoelukemista tai iltalukiota kun ei oikein minkään Kela-tuen piiriin saa pistettyä, eikä kuukausipalkkani meinaa edes vuokraani kattaa. Tiedän, ettei kokopäivätyö tule nyt kyseeseen jos hengissä meinaan selvitä tästä vuodesta. Myöskään lainoja en halua lisää ottaa (ja vanhempani eivät maksa siis mitään). Pienestä palkastani pitäisi myös valmennuskurssiin säästää, eli ehkä mun pitäisi eka opiskella itteni taikuriks ennen lääkikseen hakemista?
Olen niin täynnä intoa, että meinaan räjähtää. Onneksi tämänkin ilo tästä pian itkuksi muuttuu kun lukemisen ja laskemisen saan aloitettua ja voin taas palata maan päälle ja ymmärtää, etten oikeastaan ymmärrä yhtään mitään niistä fysiikan ja kemian kursseista. Ihmisen anatomia onneksi on melko hyvin hallussa, suomeksi ja latinaksi.
Ps. minusta on tulossa varmaan vanha ja tylsä, sillä mielummin haluan salille lauantaiaamuna jumppaan, kuin lähteä perjantai-iltana keikalle kavereiden kanssa ja pitämään hauskaa, tämä siis ei ole valitettavasti kohdallani ikinä toimiva yhtälö, joten valitsin salin.. Huolestuttavaa! :)
Kuva: täältä
Edit. Mä TEIN SEN. Aloitin meinaan lukemalla ekat 50 sivua soluja ja hormooneja(Jostain äidin ikivanhasta kirjasta)! Jes! :)
-Jenni
7/15/2011
Alku
Tästä se nyt lähtee, tai ainakin lähipäivinä pitäisi lähteä. Olen siis 20-vuotias naisen alku ja haen lääkikseen ensimmäistä kertaa keväällä 2012. Lääkis on ollut vasta pari vuotta salainen haaveeni, johon kuitenkaan en ole erinäisistä syistä vielä aiempina vuosina tarttunut. Olen saanut kuvataiteen koulutuksen ala- ja yläkoulussa sekä lukiossa ja opiskellut muutaman kuukauden myös maskeerausta, joka tosin oli melkoinen fiasko kohdallani. Sitä opiskellessa tajusin viimeistään, että tarvitsen älyttömän haastavat opinnot ja koska lääkärin työ oli jo aiemmin käynyt useasti mielessä, ymmärsin, että se on varmasti kohdallani se ainoa ja oikea vaihtoehto.
Olen koko ikäni seurannut lääkärin työtä perheeni kautta; molemmat vanhempani ovat lääkäreitä ja olen tutustunut tätä kautta jo hyvin varhaisessa vaiheessa lääkärin työhön. Koko "taideurani" todennäköisesti lähti liikekelle kapinana tuttujen kysymyksille "tuleekos sinustakin lääkäri, niinkuin äitistä ja iskästä?", vastaus oli aina, "ei ikinä.". Parhaillaan teen myös töitä eräässä lääkärikeskuksessa. Kuvittelisin, että asenteeni lääketieteen opintoja kohtaan ovat vähintäänkin melko realistiset.
Mutkikkaaksi tilanteeni tekee kuitenkin se, että oikeastaan pitkälle lukion toista luokkaa kuvittelin ainoaksi ammattivaihtoehdoksi graafisen suunnittelijan uran. Hain Englantiin kouluun. Pääsin. Mutta jokin kohtalon käsi tarttui mukaan, enkä lähtenyt vuosiksi selkeästi väärälle alalle. Taide on ihanaa, rakastan sitä, mutta ammattina se ei ole ollenkaan hyvä kohdallani, harrastuksena silti mitä parhain. Mutkaa tähän matkaan todellakin siis tekee se, etten opiskellut koko lukioaikana kuin yhden kemian, fysiikan ja biologian kurssin(en edes niitä kahta pakollista, koska sain huojennettua kuvataideopiskelullani kursseja). Sen minkä taakseen jättää, sen edestä löytää -sanonta tulee tänä syksynä minulle enemmän kuin tutuksi. Aloitan opiskelut syyskuussa aikuislukiossa käyden mahdollisimman paljon fysiikan ja kemian kursseja ja loput käyn sitten itsenäisesti opiskellen, samoin biologian kurssit. Sen lisäksi käyn koko syksyn töissä tienaten kevään valmennuskurssiin rahaa. Tällä hetkellä tarkoitus olisi osallistua Tampereen lääkärikandidaattiseuran valmennukseen. Onko kellään kokemuksia tästä valmennuskurssista? Onko hintansa arvoinen?
Syy, miksi en aiemmin oikeastaan ole edes vakavasti harkinnut lääkärin uraa, vaikka se onkin kiehtonut kovasti, on se, että kuvittelin, ettei minulla ole voimia ja jaksamista raataa pylly verellä näitä fyssan, kemian ja biologian kursseja. Nyt se usko kuitenkin on ilmestynyt, vaikka luulin, että sen etsiminen on kuin neulaa etsisi heinäsuovasta!
-Jenni
kuvat: täältä ja täältä
Olen koko ikäni seurannut lääkärin työtä perheeni kautta; molemmat vanhempani ovat lääkäreitä ja olen tutustunut tätä kautta jo hyvin varhaisessa vaiheessa lääkärin työhön. Koko "taideurani" todennäköisesti lähti liikekelle kapinana tuttujen kysymyksille "tuleekos sinustakin lääkäri, niinkuin äitistä ja iskästä?", vastaus oli aina, "ei ikinä.". Parhaillaan teen myös töitä eräässä lääkärikeskuksessa. Kuvittelisin, että asenteeni lääketieteen opintoja kohtaan ovat vähintäänkin melko realistiset.
Mutkikkaaksi tilanteeni tekee kuitenkin se, että oikeastaan pitkälle lukion toista luokkaa kuvittelin ainoaksi ammattivaihtoehdoksi graafisen suunnittelijan uran. Hain Englantiin kouluun. Pääsin. Mutta jokin kohtalon käsi tarttui mukaan, enkä lähtenyt vuosiksi selkeästi väärälle alalle. Taide on ihanaa, rakastan sitä, mutta ammattina se ei ole ollenkaan hyvä kohdallani, harrastuksena silti mitä parhain. Mutkaa tähän matkaan todellakin siis tekee se, etten opiskellut koko lukioaikana kuin yhden kemian, fysiikan ja biologian kurssin(en edes niitä kahta pakollista, koska sain huojennettua kuvataideopiskelullani kursseja). Sen minkä taakseen jättää, sen edestä löytää -sanonta tulee tänä syksynä minulle enemmän kuin tutuksi. Aloitan opiskelut syyskuussa aikuislukiossa käyden mahdollisimman paljon fysiikan ja kemian kursseja ja loput käyn sitten itsenäisesti opiskellen, samoin biologian kurssit. Sen lisäksi käyn koko syksyn töissä tienaten kevään valmennuskurssiin rahaa. Tällä hetkellä tarkoitus olisi osallistua Tampereen lääkärikandidaattiseuran valmennukseen. Onko kellään kokemuksia tästä valmennuskurssista? Onko hintansa arvoinen?
Syy, miksi en aiemmin oikeastaan ole edes vakavasti harkinnut lääkärin uraa, vaikka se onkin kiehtonut kovasti, on se, että kuvittelin, ettei minulla ole voimia ja jaksamista raataa pylly verellä näitä fyssan, kemian ja biologian kursseja. Nyt se usko kuitenkin on ilmestynyt, vaikka luulin, että sen etsiminen on kuin neulaa etsisi heinäsuovasta!
-Jenni
kuvat: täältä ja täältä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)