Pohdin aina välillä muita kanssahakijoita seuratessani, millainen on lääkisopiskelijan (stereotypinen) "muotti". Tietysti myös sitä, millainen pitäisi sitten lääkärinä olla, mutta tässä vaiheessa etenkin em. kohtaa. Tällaisena suorittajana ja muiden mielipiteistä valitettavasti hieman liikaakin välittävänä, mietin usein, mahdanko itse mahtua tuohon "muottiin", vaikka miten runnoisin itseäni joka suunnasta?
Toisaalta onhan yksi tietty muotti todella absurdi ja epäsopiva käsite, mutta mitä enemmän seuraan ko. kanssahakijoitani, tuntuu, että olen aivan eri planeetalta jollakin tavalla, vaikken kuitenkaan loppupeleissä sitten ehkä niin paljoa. Ja tietysti ne muut sattuvat kaikki tukemaan tätä yhden muotin ajattelumallia. Olenhan toki kunnianhimoinen, määrätietoinen suorittaja ja tulen varmasti pärjäämään lääkiksessäkin vähintäänkin kohtalaisesti tietotaidollisesta näkökulmasta, mutta muiden puolien osalta en enää olekaan varma, olenko sitä, mitä pitäisi olla, ja voinko löytää oikeita hengenheimolaisia, ystäviä, tai edes juttukavereita? Ja onko ylipäätänsä olemassa jotain, mitä pitäisi olla? Ehkä ei ja toivottavasti ei.
Lääkisopiskelijoista on tyypillisesti paljon stereotypioita; suorittajia, joidenkin mielestä jopa ylimielisiä kilpailijoita, täydellisyyttä tavoittelevia fiinejä alfauroksia ja -naaraita , tai vaihtoehtoisesti lukutoukkia - niin. Tietenkin kun ihan maalaisjärjellä ajattelee(itse olen hieman liikaa tunneihmisiä), on lääkis pääasiassa täynnä Matti ja Maija Meikäläisiä, jotka nyt sattuvat vain omaamaan palavan halun valmistua lääkäreiksi. Minäkin haluan, haluan ihan älyttömästi, välillä jopa niin paljon, että tuntuu, että se halu on liikaa, että se vie liikaa mennessään ja todellisuus lyö vielä kovaa kasvoihin hetkellä millä hyvänsä.
Huomaan ajattelevani tätä asiaa oikeastaan ihan liian usein. Suurin pelkoni on varmaan juuri se, että mitä jos en sopeudukkaan joukkoon ja mitä jos tunnen edelleen olevani jotenkin ihan eri sfääreistä, huonolla tavalla, kuin mitä muut kanssaopiskelijat. Pitäisi kai yrittää irrottautua tästä kuvitelmasta ja koittaa sisäistää se ajatus, että musta voi tulla ihan hyvä lääkäri, tai alkuun edes -opiskelija, olin sitten millainen tahansa.
Lukuinfoa vielä sen verran, että kemia 3 ja 4 sekä fyssa 3 ja 4 ohi, ihan hyvillä arvosanoilla ja nyt kemian vitoskurssi ja fyssasta gravitaatio&pyöriminen + sähköoppi sekä bilsan solu&perinnöllisyys käynnissä. Solubilsa on jotenkin ihanan helppoa ja tuntuu, että nautin siitä niiin paljon enemmän kuin esim kemiasta, vaikka asiat itseasiassa liippaavat toisiaan lähes koko ajan ihan vierestä.
Muutenkin motivaatio on edelleen ihan huippuhyvä ja elän päivä päivältä vahvemmin siinä ajatuksessa, että ensi syksynä avaan Tampereen Lääketieteellisen tiedekunnan oven! Voi olla että tämä ajatus sattuu vielä ja pahasti, ainakin jos pääsykokeet pääsee yllättämään jollain kierolla ja epäreilulla tavalla, mutta who cares? Muutenkin nyt menee ihan mukavasti, taloudelliset huolet on vähän helpottuneet ja pystyn todennäköisesti lukemaan koko kevään suhteellisen täyspäiväisesti, mikä on puolestaan todella jees. Joulu tulee pian ja on ihan hassua, miten vielä pari vuotta sitten vastustin kaikkea jouluhömppää ainakin passiivisesti, nyt mieli halajaisi joulukoristeshoppailemaan... Keski-ikäisyys, täältä tullaan! ( ja synttäritkin ensiviikolla oi voi)
Lukuintoista marraskuun loppua kaikille toivotellen
Jenni
