Olen kuitenkin ihmeissäni suorastaan, että vaikka välillä (minun pienen) maailmanloppu on ollut käsinkosketeltavan lähellä, en kertaakaan ole missään vaiheessa miettinyt, että onko tämä nyt oikeesti kaiken tän itkupotkuraivari-kriisi-ahdistus-stressin arvosta? En myöskään vastaavasti ole kertaakaan, yhden yhtä, epäillyt, etteikö lääkärin homma olisi täysin mua varten. En kertaakaan ole miettinyt, että pitäiskö supistaa hieman tästä opiskelumäärästä/koulusta, että aikaa jäisi muullekkin. Tiedän, että liikaa on tietty liikaa, mutta nyt ei ole vielä se hetki.
Parasta, tai vähintäänkin toiseksi parasta lääkärivanhemmissa on se, että kun kaipaan motivaatiota vaikkapa laskemiseen tai lukemiseen väsymyksessä, ja muullonkin, pyydän esim. äitiä kertomaan lääkistarinoita - ja voi vitsit, ne on niin parhaita motivaattoreita! Samalla pelkään hieman kaivavani tott puhuen kuoppaa itselleni siinä, että tiedän olevani äitini kanssa hyvin samanlainen persoonallisuudeltani ja psyykkeeltäni, etenkin viimeiseltä, ja äitini lääkärin uran nähneenä, ei helppoa tule olemaan, jollen tästä jotenkin kovetu ja muutenkin muutu jotenkin vähemmän siksi, mitä nyt olen. Ei sillä, helpoin reitti ei ole aina paras. Tarinat lääkiksestä ja juuri valmistuneesta äidistäni jossain Tohmajärven terveyskeskuksessa antavat niin paljon inspiraatiota ja motivaatiota, uskoa ja tarmoa tehdä (ja paljon) sisäänpääsyn eteen, ettei järkeäkään. Myös mielikuvaleikki paksusta kirjekuoresta on ihan hyvä motivaattori.
Viimeviikko on mennytkin taas hujauksessa töiden ja koulun ohessa. Koulussa on edelleen kivaa, eikä edes harmita sisällä istuminen kun keli on kaukana morsiammesta. Sen sijaan tuntuu (ja ei, se ei taida edes olla vain tunne), että aina kun jalkani ulos lasken, sataa kaatamalla ja kastun läpimäräksi, tästä syystä taidan olla taas vähän flunssassa. Kangaskengät ei ehkä ole paras valinta syysmyrskyyn.
Viimeviikonloppuna löysäilin ja laskin vaan. Tein myös Amerikkalaisen juustokakun, josta tuli ihan huippuhyvää. Tykkään leipoa aina joskus, tai lähinnä tehdä aina uusia juttuja, koska koristeleminen on aina niin kivaa. Syöminen onkin ihan toissijaista sitten. Musta tulee vielä hyvä työnarkomaanivaimo jollekkin onnelliselle, joka osaa kokata ja leipoa, kun töiltään joskus kerran tuhannessa vuodessa ehtii.
Amerikkalainen juustis! (kuva (c) meitsi)
Haaveilen vieläkin ruskaretkestä jonnekkin syyspolulle, vaan toivottavasti ei jää haaveeksi. Hirvikärpäset ja seuran puute lykkää reissua ainakin toistaiseksi. Oon kamala nössöilijä ötököiden ja etenkin tommosten ällöttävien mönkijöiden suhteen. Seuran suhteen en sen sijaan kyllä nössöile, enkä sen puoleen myöskään valikoi, mutta nykynuoret ne haluaa vaan viikonloput ravata baareissa ja olla krapulassa ja valivalivali, nimimerkillä ikäloppu-20v-jonka-humpat-on-ainakin-seuraavan-vuoden-verran-pannassa.
Näin loppuun vielä teille jotka tätä blogia seuraatte tai satunnaisesti tänne eksytte, olisko mitään postaustoiveita? Tuntuu, että nää postaukset on aina hirveen sekavia monen miljoonan asian klönttejä, ja olis mukavaa tehdä ihan jostain tietyistä aiheista postauksia, en vaan oikein tiedä, mikä kiinnostaa?
Joten nyt INFOO pliis!
Ullan viikonlopunvietto (kuva (c) meitsi)
-Jenni
Ps. On taas se aika vuodesta, kun uhmaan kotivakuutusta ja leikin tulella kynttilöiden merkeissä.. Kynttilät! <3
Ja psps. loppuun vielä tämmönen ikisuosikkilempparibiisi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti