Nyt on onneksi syyslomaviikko koulun puolesta ja järjestin työvuorotkin niin, että alkuviikon sain oikeasti viettää työtöntä ja koulutonta aikaa. Se ei kuitenkaan tarkoittanut opiskelutonta aikaa. Yhden päivän koin ansaitsvani oikeasti rentoilulle ja itseni hemmottelulle, aka shoppailulle ja ystävien näkemiselle, mutta toinen olisi ollut jo ihan liikaa. Oli kuitenkin huippukivaa (ja vaikeaa?!) viettää yksi päivä ilman kirjoja ja keskittyä kaikkeen muuhun, mihin ei ole ollut moneen viikkoon tai kuukauteen aikaa.
Syysloman aikana olen ehtinyt tehdä juuri ne asiat lukemisen suhteen, mitä suunnittelinkin. Ongelmanahan oli aiemmin, että kun en sitä kemian kakkoskurssia koulussa koskaan ehtinyt käymään, ei se oikein itsenäisesti pieniin aivoihini sujahtanut ymmärrettävässä muodossa. Näin ollen kolmos- ja neloskurssitkin ovat menneet heikosti, kun kakkoskurssin tiedot ovat olleet niin keskeneräiset. Nyt kuitekin sain luettua ke 1 kolmannen kerran, kemia kakkosen jotenkuten ymmärrettyä ja jopa orbitaalit tuntuivat nyt menevän kalloon huomattavasti paremmin kuin ensimmäisellä yrityksellä. Myös kolmoskurssin asiat näkyvät nyt uudessa valossa - jee! Neloskurssin tähän asti käydyt asiat ovat tämän ja huomisen päivän koitoksia.
Muuten elämä on aika epävarmaa, tuntuu jaksamisen kannalta, että töille on pakko pistää pian, siis todella pian stoppi, mutta elämä sen jälkeen, kun ei ole töitä ja ei "oikeasti" opiskele (vaikka OIKEASTI opiskelen enemmän kuin varmaan suurinosa "oikeista" opiskelijoista, ärrimurri..) on aika haastavaa etenkin taloudellisesti. Mikään valtion tai kunnan taloudellinen elin ei halua tukea tällaista pääsykoehakijaa, vaan töitä tai vähintäänkin työharjoittelua tuputetaan väkisin. Onhan se tietty ymmärrettävää, ettei työttömiä voi määräänsä enempää olla, eikä se ole ihmiselle noin niinkun yleisesti ottaen hyväksi olla työttömänä pitkiä aikoja, passivoituu ym., ja kun pitkäaikaistyöttömiäkin on tälläkin hetkellä niin paljon ja ja ja ja (ja koko ajan tulee lisää), mutta olisi paljon coolimpaa työkkäriltäkin/kelalta/sossulta tukea tällaista vaativaa korkeakoulututkintoa tavoittelevaa täyspäiväisesti siihen tähtävää oppijaa edes jonkun määräajan verran, vaikka puoli vuotta. No, haaveilla saa, oikeessa elämässä haaveilulla ei kauhean pitkälle pötki. Koitan yötäpäivää kehitellä jotain suunnitelmaa, miten saisin palat loksahtelemaan kohdalleen mahdollisimman edullisesti minun kannalta.
Tämä opiskelu on mulle nyt aivan ykköspriooriteetti. En muista, koska oisin näin paljon nauttinut uuden oppimisesta ja oivaltamisesta. Jotkut kaverit kauhistelee sitä tuntimäärää, mitä kulutan laskujen ja kirjojen parissa, mutta totta puhuen nykyään se on melkein jo tapa, eikä edes tunnu enää yhtään niin pakkopullalta se pyllylihasten treenaus. Onko kukaan muu huomannut vastaavaa? Että pänttäämiseen voi tottua? Mulla on kehittynyt varmaan Tukholma-syndrooma mun kaappaajia, koulukirjoja, kohtaan :D
Ps. Opiskelumotivaatiota ylläpitää vielä ekstrana Greyn Anatomian ja Housen uudet tuotantokaudet, onko parempaa? Ei. (Ja ettei kukaan nyt ymmärrä väärin, niin kyllä, tiedän ettei lääkis tai lääkärinä oleminen ole sitä mitä Housessa tai GA:ssa :))
-Jenni
2 kommenttia:
Ymmärrän tuskasi ja ilon hetket. Olen havainnut, että tuo laskujen laskeminen, ratkaiseminen ja niiden idean ymmärtäminen tuo sellaisen hyvänolon tunteen, että sitä vaan kaipaa lisää ja lisää. Eli kait se o jonkunlaista huumetta jopa.
Silti tsemiä lukuihin ja tuolla työllä saat sen mitä halut, eli kesäkuussa voi korkata lasin skumppaa sisäänpääsylle!
Yrjö Lähteenlahti:
Totta puhut veliseni, se on kyllä paras tunne ikinä, kun oivaltaa ja oppii jotain uutta, tai miksei vanhaakin.
Toivomalla kun ei saa mitään, niin työtä todella pitää tehdä, että sen skumppapullon voi poksauttaa auki sitten kesäkuun lopulla. :D Kiitos siis tsemeistä! :)
Lähetä kommentti