Heikkouksista on helppo aloittaa, niitähän jokainen (yleensä) osaa luetella melkoisen litanjan. Vahvuuksiin ja omiin hyviin puoliin katsominen, saati niistä puhuminen onkin vaikeampaa syystä tai toisesta. Ehkä se on tätä "suomalaista nöyryyttä", pikemminkin urpoutta. Minullakin tuntuu olevan valtava lista asioita, jotka haluaisin olevan toisin itsessäni tai jotka haluaisin osata paremmin. Mainitakseni nyt joitakin luku-urakan ja ehkä koko lääkärin ammatin kannalta olellisia ominaisuuksia (jotka toivottavasti muuttuvat ja paranevat), ovat esimerkiksi jossain määrin lyhyt pinnani, "Ei":n sanomisen taidon puuttuminen ja vastineeksi lyhyelle pinnalle "viimeiseen mieheen asti" - asenne, eli luovuttamaan en ole tullut, jos jotain päätän haluavani. Jotkut saattavat ajatella, ettei nämä ole edes mitään oikeita "vikoja", pikemminkin hyviä puolia suden vaatteisiin puettuna, vaan totta tosiaan esimerkiksi "ei":n sanomisen taito olisi minulla, erittäin helposti stressaantuvalla ihmisellä, kultaakin kalliimpi taito.
Nuorempana en osannut sitä senkään vertaa kuin nyt, mm. graafisen suunnittelun töitä freelancerina viime vuodet tehneenä, olen kerran jos toisenkin hyväksynyt työtarjouksen - ja aivan liian halvalla suhteessa työmäärään, koska en osannut sanoa ei, tulos: itkua, potkua ja hampaiden kiristystä.
Vikoja tosiaan voisin luetella vaikka loppupäivän, mutta en lähde sen syvällisemmin niitä nyt käsittelemään, sillä siitä helposti muotoutuu itsesäälissä kierivä itkuvirsi.
Sitten niihin vahvuuksiin. Mielestäni on erittäin tärkeä tiedostaa omat vahvuudet ja etenkin, jos mahdollista, hyödyntää niitä maksimimahdollisuuksien mukaan. Lääkärin ammatin (ja miksei pänttäyksenkin) kannalta vahvuuksinani koen omasta mielestäni erittäin hyvät sosiaaliset taidot ja empatiakyvyn, melko hyvän ongelmanratkaisukyvyn sekä kyvyn itsenäisiin päätöksiin.Olen vastuuntuntoinen ja aina aikataulussa(ainakin mikäli minusta on kiinni). Toivon, että voin potilastilanteissa hyödyntää tunneälyllisiä taitojani kliinisten taitojeni lisäksi. Olen myös oppinut viisilapsisen perheen esikoisena pitämään puoleni minulle kuuluvissa asioissa, ja välillä ehkä vähän kuulumattomissakin. Siinä samassa tunnen kasvaneeni jakamaan ja auttamaan, olemaan lojaali ja esikoisena aina "vanhin ja kompromissikykyisin"
On vaikea kirjoittaa omista vahvuuksista, vaikka ne tietäisikin pääpiirteissään. Kuten kaikki tietävät, ja kuten aikaisemmin mainitsin, on ainakin suomalaisilla tämä kumma "emmäää nyt mitään oo" - ongelma, ja meidät on kasvatettu ainakin jossain määrin kiertämään kiitokset ja kaartamaan kehut. Se on turmiollista. Itse opettelin joskus yläasteen aikoihin sanomaan "kiitos", sillä tuntui, että lyttäsin omaa itsetuntoani vaivihkaa vastaamalla esim kehuihin että "en mä nyt oikeestaan mitään osaa" tms, ja opettelu on edelleen kesken. Myös muiden asenne ihmiseen, joka tietää omat vahvuutensa, on usein melko kielteinen. Ajatellaan, että ompas tolla nyt keltasta nestettä päässä, kun uskaltaa sanoa ääneen, missä on hyvä. Seuraavia sukupolvia ajatellen toivon, että suomalaisten asenne omiin heikkouksiin ja vahvuuksiin kansainvälistyisi siinä määrin, että ei aina poljettaisi omaa itseä sinne peruskallion alle ja löydettäisiin jonkinlainen kultainen keskitie.
Minäkin toivon, että voin joskus sanoa, niin että sitä tarkoitan todella, "mä olen ihan hyvä ja riittävä näin". Siihen on vielä muutama hetki matkaa, mutta tästä on taas hyvä jatkaa.
Teille rakkaat lukijani, löytäkää vahvuutenne, ne vahvistaa positiivista asennetta ja se asenne puolestaan vahvistaa omaa jaksamista ja luku/laskuintoa, jolla sinne lääkikseen(tai ylipäätään päämääräänsä) pääsee!
Ps. tuntuu, että unohdin jotain elintärkeää tähän kirjoittaa, voi, ei ja voi.
Kuva: täältä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti