Päivät menevät kovin samalla kaavalla ja lukemiset sujuvat pääsääntöisesti hyvin. Olimme muutaman päivän Barcelonassa viikko sitten. Sen jälkeen lukeminen on aavistuksen takkuillut verrattuna aiempaan, mutta luultavasti se on vaan kankeutta lomailun ja hauskanpidon jälkeen.
Tämä kevät on ollut jotenkin hyvin erilainen aiempiin verrattuna. Olo on jotenkin hurjan tyyni, vaikka toki jännittääkin jo ajatus pääsykokeesta parin kuukauden päästä. Myönnän, että myös paineet sisäänpääsystä näin 4. hakukerralla alkaa tuntua jo aika suurina. Toisaalta, en ole vieläkään, näiden kaikkien vuosien ja koetun elämän jälkeen keksinyt mitään lähellekään yhtä mielenkiintoista alavaihtoehtoa, joten kai se on vaan sinnikkäästi uskottava unelmiinsa ja siihen, että on riittävästi älliä sisäänpääsyyn.
Tosiaan, kaksi kuukautta ja kaksi päivää! Huhhuh, miten lähellä ollaan. Biologia on vielä lähes kertaamatta, joskin sen tunnen vahvimmaksi muutenkin ja kuten aiempina vuosina todettu, panostus laskurutiiniin merkitsee varmasti enemmän, kuin jokaisen Suomen suotyypin kasviston osaaminen. Näin se vaan on.
Lukurytmiä pitäisi kyllä ehdottomasti tiukentaa, ja kotona lukeminen onkin vähän huono homma juuri siksi, että keskeytyksiä tuntuu tulevan jatkuvasti. Milloin koira vaatii huomiota, milloin tulee nälkä ja jano. Välillä tekee mieli plärätä puhelinta ja välillä uppoutuu vaan muihin maailmoihin kesken laskun. Tammikuun luin pitkien työpäivieni jälkeen parhaani mukaan, mutta 9-10 tunnin työpäivän päälle kahden tunnin fysiikan laskeminenkin tuntui välillä maailmanlopulta. Siinä sitten väsymyskyyneleitä niellen yritin muistuttaa itselleni, miksi tätä teen. Helmikuun puolivälissä jäin lukulomalle töistä. Oikeasti olen siis säästänyt vuosilomani, joten olen maaliskuun loppuun asti vuosilomilla ja sen jälkeen työsuhteeni päättyy. Nyt lukulomalla olen yleensä aloittanut lukemisen n. 9 aikaan ja lopetellut 15-17 välillä. Tuohon päivittäiseen lukuaikaan mahtuu pari 15-20 min breikkiä. Viikonloppuisin lukemista kertyy 3-5h/pv. Kokonaisia vapaapäiviä on Barcelonan reissua lukuunottamatta ollut aika vähän, mutta eipä kyllä ole liioin puuduttanutkaan vielä.
Ensiviikosta alkaen otan tavoitteeksi herätä klo 7.15 ja aloittaa lukemisen klo 8. Kahdeksan-yhdeksän tunnin aherrus kuulostaa sopivalta per pv, viikonloppuisin vähän vähemmän, eikä vedä itseä ihan piippuun. Illat pyhitän harrastamiselle, ystäville, parisuhteelle ja rentoutumiselle.
Mitenkäs muilla sujuu? Kaipaan myös vinkkejä, mikä valmennuskurssi järjestää parhaat simuloidut kokeet, elikkäs heitelkäähän mielipiteitä, jos sellaisia löytyy!
3/16/2016
3/10/2016
Vuodet vierii
Tervehdys.
On kulunut neljä vuotta siitä, kun viimeksi olen tänne tekstiä rustannut. Hieman surullista todeta, mutta edelleen soudetaan samassa veneessä, kuin silloinkin, eli pääsykoelukemiset ovat jälleen ajankohtaisena elämässäni.
Vuonna 2012 sisäänpääsy jäi vielä hyvinkin kauas pisterajasta. En muista tarkalleen, paljonko pisteitä herui, mutta n. puolet vaaditusta jäi puuttumaan. Eipä se ihmekään ollut, sillä kevään mittaan kiinnostus elämistä kohtaan kasvoi suuremmaksi, kuin pänttäämiseen suunnattu energia, joten lukeminen ja usko sisäänpääsyyn horjui lopulta hyvinkin paljon. Faktahan oli myös, että olin aloittanut fysiikan, kemian ja biologian opiskelun aivan nollasta edellisenä kesänä, joten olisi tuo nyt ollut ennen kuulumatonta tehdä sellainen suoritus kokeessa sillä pohjalla, että sisään olisi menty.
Vuonna 2013 ja 2014 preppasin hurjasti. Vuoden 2013 kokeen epäonnistuminen meni puhtaasti shokin piikkiin, silmäasiat hämäsi koetilanteessa niin paljon, että pää ei vaan kestänyt. Pisterajasta jäätiin taas jonkin verran. Vuonna 2014, jälleen suuresta pettymyksestä toivuttuani jatkoin hakuprosessia. Luin hullun lailla ja motivaatio oli huikea! Vieläkin tuntui jossain sisimmässä kuitenkin sellainen pieni epävarmuus omasta osaamisesta, joka heijastui kokeessa siten, että tehtäviä jäi puolilleen aivan liikaa ja pari pistettä jäi sitten pääsykoerajasta tämän takia. Ensimmäistä kertaa olin kokeen jälkeen hieman toiveikas kuitenkin sisäänpääsystä, eli ei se aivan penkin alle mennyt.
Hylkykirje vuonna 2014 ei tuntunut edes niin pahalta, kuin aiemmilla kerroilla. Olin viikkoa aiemmin eronnut pitkästä suhteesta ja se pettymys kulki hetken sitten siinä erosurun rinnalla. Olin kuitenkin jo 2014 ajatellut, että kolmas kerta toden sanoo, ja että hakisin nyt sitten jotain muuta, kun kerran ei älli riitä lääkikseen.
Vuonna 2015 aloitin kuitenkin luku-urakan "vielä kerran". Tilanne muuttui 3 viikon lukemisen jälkeen radikaalisti saatuani superhyvän työtarjouksen, jonka päätin ottaa vastaan heti maaliskuusta alkaen. Kyseessä oli vuoden sijaisuus, ja lukemiset ei oikein ollut lähtenyt toivotulla tavalla käyntiin, joten tuntui, että työn vastaanottaminen antaisi sillä hetkellä paljon enemmän, kuin mitä olisin voinut sille keväälle antaa pääsykokeen suhteen. "Lomailin" vuoden töissä ja vuoden vaihteessa 2015-2016 avasin jälleen pääsykoekirjat ja tammikuun alusta olen nyt aktiivisesti lukenut pääsykokeisiin. Fiilis on todella hyvä. Itsevarmuutta on valtavasti enemmän kuin aiemmilla hakukerroilla ja tuntuu, että kaikki opiskelemani asiat ovat saaneet aivan uuden syvyyden ja ymmärryksen vihdoin. Tämä on minun vuosi!
Ja neljäs kerta toden sanoo, vai mitä?
On kulunut neljä vuotta siitä, kun viimeksi olen tänne tekstiä rustannut. Hieman surullista todeta, mutta edelleen soudetaan samassa veneessä, kuin silloinkin, eli pääsykoelukemiset ovat jälleen ajankohtaisena elämässäni.
Vuonna 2012 sisäänpääsy jäi vielä hyvinkin kauas pisterajasta. En muista tarkalleen, paljonko pisteitä herui, mutta n. puolet vaaditusta jäi puuttumaan. Eipä se ihmekään ollut, sillä kevään mittaan kiinnostus elämistä kohtaan kasvoi suuremmaksi, kuin pänttäämiseen suunnattu energia, joten lukeminen ja usko sisäänpääsyyn horjui lopulta hyvinkin paljon. Faktahan oli myös, että olin aloittanut fysiikan, kemian ja biologian opiskelun aivan nollasta edellisenä kesänä, joten olisi tuo nyt ollut ennen kuulumatonta tehdä sellainen suoritus kokeessa sillä pohjalla, että sisään olisi menty.
Vuonna 2013 ja 2014 preppasin hurjasti. Vuoden 2013 kokeen epäonnistuminen meni puhtaasti shokin piikkiin, silmäasiat hämäsi koetilanteessa niin paljon, että pää ei vaan kestänyt. Pisterajasta jäätiin taas jonkin verran. Vuonna 2014, jälleen suuresta pettymyksestä toivuttuani jatkoin hakuprosessia. Luin hullun lailla ja motivaatio oli huikea! Vieläkin tuntui jossain sisimmässä kuitenkin sellainen pieni epävarmuus omasta osaamisesta, joka heijastui kokeessa siten, että tehtäviä jäi puolilleen aivan liikaa ja pari pistettä jäi sitten pääsykoerajasta tämän takia. Ensimmäistä kertaa olin kokeen jälkeen hieman toiveikas kuitenkin sisäänpääsystä, eli ei se aivan penkin alle mennyt.
Hylkykirje vuonna 2014 ei tuntunut edes niin pahalta, kuin aiemmilla kerroilla. Olin viikkoa aiemmin eronnut pitkästä suhteesta ja se pettymys kulki hetken sitten siinä erosurun rinnalla. Olin kuitenkin jo 2014 ajatellut, että kolmas kerta toden sanoo, ja että hakisin nyt sitten jotain muuta, kun kerran ei älli riitä lääkikseen.
Vuonna 2015 aloitin kuitenkin luku-urakan "vielä kerran". Tilanne muuttui 3 viikon lukemisen jälkeen radikaalisti saatuani superhyvän työtarjouksen, jonka päätin ottaa vastaan heti maaliskuusta alkaen. Kyseessä oli vuoden sijaisuus, ja lukemiset ei oikein ollut lähtenyt toivotulla tavalla käyntiin, joten tuntui, että työn vastaanottaminen antaisi sillä hetkellä paljon enemmän, kuin mitä olisin voinut sille keväälle antaa pääsykokeen suhteen. "Lomailin" vuoden töissä ja vuoden vaihteessa 2015-2016 avasin jälleen pääsykoekirjat ja tammikuun alusta olen nyt aktiivisesti lukenut pääsykokeisiin. Fiilis on todella hyvä. Itsevarmuutta on valtavasti enemmän kuin aiemmilla hakukerroilla ja tuntuu, että kaikki opiskelemani asiat ovat saaneet aivan uuden syvyyden ja ymmärryksen vihdoin. Tämä on minun vuosi!
Ja neljäs kerta toden sanoo, vai mitä?
2/08/2012
Eläminen toimii.
Nöyrästi heiluttelen täältä aherruksen parista, on meinaan pienoinen tauko ollut kirjoittelussa, kuten huomata saattaa. Syy tauolle on luonnollisesti ollut kiireisyys, vaikka asiaa kyllä olisikin ollut useampaankin postaukseen tässä parin kuukauden aikana. Nytkin kilpailen kelloa vastaan, että ehdinkö edes tätä postausta kirjoittamaan ennen kuin kello näyttää 'kouluun'.
Viime syksy meni melkoisessa panikoinnissa ja oman pääni hyvinvoinnin riskeeraamisessa, lähestulkoon. Mutta onneksi siitä selvittiin ihan kohtuullisella menestyksellä ja burn outiltakin vältyttiin. Joulukuun ensimmäisenä päivänä sanoin hyvästit vakituiselle työpaikalleni ja aloitin täyspäiväisen kouluun panostamisen. Teen tosin viikonloppuisin hieman töitä, että juuri ja juuri saa vuokran ja pakolliset menot maksettua. Tämä ratkaisu kuitenkin tuntui olevan ihan täydellinen ja melkoinen lottovoitto jaksamisen kannalta. Nyt viimeisen kaksi kuukautta on ollut ihan huippukivoja ja oon voinut viettää viikonloput vähän löysemmällä työtahdilla, mikä on antanut jaksamista arkipäivien opiskelulle. Arkisin mun päivät onkin nyt mennyt pääasiassa niin, että päivällä luen 3-4 h ja illalla olen koulussa 3-5 h. Viikonloppuisin pidän 1-2 vapaapäivää ja loput teen rästitehtäviä. Koulu sujuu kuin tanssi, vaikkei kurssit nyt ehkä ole ihan lemppareita. Ainoastaan kemian lääkiskertauskurssi on jotenkin ihan kamalan vaikean tuntuinen, mutta veikkaan senkin johtuvan vain siitä, että koska olen asennevammautunut sen kurssin suhteen, en myöskään ole tehnyt samalla voimalla tehtäviä, mikä taas johtaa siihen, etten yksinkertaisesti voi osatakaan niitä asioita.
Hauskinta oikeastaan on, että mitä lähemmäksi koetta päästään ja mitä enemmän pitäisi lukea, sitä enemmän tekisi mieli vaihtaa vapaalle ja olla kavereiden kanssa. Tai no, hauskaa se ei missään nimessä ole, pikemminkin todella ristiriitaista. "Kevään" tulo (ainakin mun unelmissa...) ja tuo auringonpaiste saa mielen pirteäksi ja taitaa olla vähän jotain lässytilääihastumistakin ilmassa. Siitä kyllä pitkä miinus, ei sovi sydänsurut tähän luku-urakkaan, ei sitten yhtään.
Kiireisyys ei suinkaan tule yhtään vähenemään, enkä tiedä ehdinkö postauksia tänne hirveästi tekemään jatkossakaan. Nyt on n. kuukausi kemian yo-kirjoituksiin ja siitä viikko-pari fysiikan yo-kirjoituksiin. Ennen niitä pitäisi viiden kokeen koeviikko rutistaa ja heti yo-kirjoitusten jälkeen alkaa intensiivinen valmennuskurssi, joka kestääkin sitten pitkälle toukokuun puolelle.
Summasummaarum, mulla menee ihan hyvin ja elämä näyttää paljon valoisammalta kuin syksyllä. Toivo elää ja lääkikseenkin on varmaan joku mahdollisuus tämän neidin päästä sisään, jos ei nyt niin ensvuonna sitten. Tosin hetinyt ois kyllä huomattavasti parempi.
Isolla kädellä tsemppiä kaikille kanssareippailijoille ja tasavertaisesti niillekin, jotka vielä epäröivät! :)
Viime syksy meni melkoisessa panikoinnissa ja oman pääni hyvinvoinnin riskeeraamisessa, lähestulkoon. Mutta onneksi siitä selvittiin ihan kohtuullisella menestyksellä ja burn outiltakin vältyttiin. Joulukuun ensimmäisenä päivänä sanoin hyvästit vakituiselle työpaikalleni ja aloitin täyspäiväisen kouluun panostamisen. Teen tosin viikonloppuisin hieman töitä, että juuri ja juuri saa vuokran ja pakolliset menot maksettua. Tämä ratkaisu kuitenkin tuntui olevan ihan täydellinen ja melkoinen lottovoitto jaksamisen kannalta. Nyt viimeisen kaksi kuukautta on ollut ihan huippukivoja ja oon voinut viettää viikonloput vähän löysemmällä työtahdilla, mikä on antanut jaksamista arkipäivien opiskelulle. Arkisin mun päivät onkin nyt mennyt pääasiassa niin, että päivällä luen 3-4 h ja illalla olen koulussa 3-5 h. Viikonloppuisin pidän 1-2 vapaapäivää ja loput teen rästitehtäviä. Koulu sujuu kuin tanssi, vaikkei kurssit nyt ehkä ole ihan lemppareita. Ainoastaan kemian lääkiskertauskurssi on jotenkin ihan kamalan vaikean tuntuinen, mutta veikkaan senkin johtuvan vain siitä, että koska olen asennevammautunut sen kurssin suhteen, en myöskään ole tehnyt samalla voimalla tehtäviä, mikä taas johtaa siihen, etten yksinkertaisesti voi osatakaan niitä asioita.
Hauskinta oikeastaan on, että mitä lähemmäksi koetta päästään ja mitä enemmän pitäisi lukea, sitä enemmän tekisi mieli vaihtaa vapaalle ja olla kavereiden kanssa. Tai no, hauskaa se ei missään nimessä ole, pikemminkin todella ristiriitaista. "Kevään" tulo (ainakin mun unelmissa...) ja tuo auringonpaiste saa mielen pirteäksi ja taitaa olla vähän jotain lässytilääihastumistakin ilmassa. Siitä kyllä pitkä miinus, ei sovi sydänsurut tähän luku-urakkaan, ei sitten yhtään.
Kiireisyys ei suinkaan tule yhtään vähenemään, enkä tiedä ehdinkö postauksia tänne hirveästi tekemään jatkossakaan. Nyt on n. kuukausi kemian yo-kirjoituksiin ja siitä viikko-pari fysiikan yo-kirjoituksiin. Ennen niitä pitäisi viiden kokeen koeviikko rutistaa ja heti yo-kirjoitusten jälkeen alkaa intensiivinen valmennuskurssi, joka kestääkin sitten pitkälle toukokuun puolelle.
Summasummaarum, mulla menee ihan hyvin ja elämä näyttää paljon valoisammalta kuin syksyllä. Toivo elää ja lääkikseenkin on varmaan joku mahdollisuus tämän neidin päästä sisään, jos ei nyt niin ensvuonna sitten. Tosin hetinyt ois kyllä huomattavasti parempi.
Isolla kädellä tsemppiä kaikille kanssareippailijoille ja tasavertaisesti niillekin, jotka vielä epäröivät! :)
11/24/2011
Tämä muotti ei ole minua varten valettu
Pohdin aina välillä muita kanssahakijoita seuratessani, millainen on lääkisopiskelijan (stereotypinen) "muotti". Tietysti myös sitä, millainen pitäisi sitten lääkärinä olla, mutta tässä vaiheessa etenkin em. kohtaa. Tällaisena suorittajana ja muiden mielipiteistä valitettavasti hieman liikaakin välittävänä, mietin usein, mahdanko itse mahtua tuohon "muottiin", vaikka miten runnoisin itseäni joka suunnasta?
Toisaalta onhan yksi tietty muotti todella absurdi ja epäsopiva käsite, mutta mitä enemmän seuraan ko. kanssahakijoitani, tuntuu, että olen aivan eri planeetalta jollakin tavalla, vaikken kuitenkaan loppupeleissä sitten ehkä niin paljoa. Ja tietysti ne muut sattuvat kaikki tukemaan tätä yhden muotin ajattelumallia. Olenhan toki kunnianhimoinen, määrätietoinen suorittaja ja tulen varmasti pärjäämään lääkiksessäkin vähintäänkin kohtalaisesti tietotaidollisesta näkökulmasta, mutta muiden puolien osalta en enää olekaan varma, olenko sitä, mitä pitäisi olla, ja voinko löytää oikeita hengenheimolaisia, ystäviä, tai edes juttukavereita? Ja onko ylipäätänsä olemassa jotain, mitä pitäisi olla? Ehkä ei ja toivottavasti ei.
Lääkisopiskelijoista on tyypillisesti paljon stereotypioita; suorittajia, joidenkin mielestä jopa ylimielisiä kilpailijoita, täydellisyyttä tavoittelevia fiinejä alfauroksia ja -naaraita , tai vaihtoehtoisesti lukutoukkia - niin. Tietenkin kun ihan maalaisjärjellä ajattelee(itse olen hieman liikaa tunneihmisiä), on lääkis pääasiassa täynnä Matti ja Maija Meikäläisiä, jotka nyt sattuvat vain omaamaan palavan halun valmistua lääkäreiksi. Minäkin haluan, haluan ihan älyttömästi, välillä jopa niin paljon, että tuntuu, että se halu on liikaa, että se vie liikaa mennessään ja todellisuus lyö vielä kovaa kasvoihin hetkellä millä hyvänsä.
Huomaan ajattelevani tätä asiaa oikeastaan ihan liian usein. Suurin pelkoni on varmaan juuri se, että mitä jos en sopeudukkaan joukkoon ja mitä jos tunnen edelleen olevani jotenkin ihan eri sfääreistä, huonolla tavalla, kuin mitä muut kanssaopiskelijat. Pitäisi kai yrittää irrottautua tästä kuvitelmasta ja koittaa sisäistää se ajatus, että musta voi tulla ihan hyvä lääkäri, tai alkuun edes -opiskelija, olin sitten millainen tahansa.
Lukuinfoa vielä sen verran, että kemia 3 ja 4 sekä fyssa 3 ja 4 ohi, ihan hyvillä arvosanoilla ja nyt kemian vitoskurssi ja fyssasta gravitaatio&pyöriminen + sähköoppi sekä bilsan solu&perinnöllisyys käynnissä. Solubilsa on jotenkin ihanan helppoa ja tuntuu, että nautin siitä niiin paljon enemmän kuin esim kemiasta, vaikka asiat itseasiassa liippaavat toisiaan lähes koko ajan ihan vierestä.
Muutenkin motivaatio on edelleen ihan huippuhyvä ja elän päivä päivältä vahvemmin siinä ajatuksessa, että ensi syksynä avaan Tampereen Lääketieteellisen tiedekunnan oven! Voi olla että tämä ajatus sattuu vielä ja pahasti, ainakin jos pääsykokeet pääsee yllättämään jollain kierolla ja epäreilulla tavalla, mutta who cares? Muutenkin nyt menee ihan mukavasti, taloudelliset huolet on vähän helpottuneet ja pystyn todennäköisesti lukemaan koko kevään suhteellisen täyspäiväisesti, mikä on puolestaan todella jees. Joulu tulee pian ja on ihan hassua, miten vielä pari vuotta sitten vastustin kaikkea jouluhömppää ainakin passiivisesti, nyt mieli halajaisi joulukoristeshoppailemaan... Keski-ikäisyys, täältä tullaan! ( ja synttäritkin ensiviikolla oi voi)
Lukuintoista marraskuun loppua kaikille toivotellen
Jenni
Toisaalta onhan yksi tietty muotti todella absurdi ja epäsopiva käsite, mutta mitä enemmän seuraan ko. kanssahakijoitani, tuntuu, että olen aivan eri planeetalta jollakin tavalla, vaikken kuitenkaan loppupeleissä sitten ehkä niin paljoa. Ja tietysti ne muut sattuvat kaikki tukemaan tätä yhden muotin ajattelumallia. Olenhan toki kunnianhimoinen, määrätietoinen suorittaja ja tulen varmasti pärjäämään lääkiksessäkin vähintäänkin kohtalaisesti tietotaidollisesta näkökulmasta, mutta muiden puolien osalta en enää olekaan varma, olenko sitä, mitä pitäisi olla, ja voinko löytää oikeita hengenheimolaisia, ystäviä, tai edes juttukavereita? Ja onko ylipäätänsä olemassa jotain, mitä pitäisi olla? Ehkä ei ja toivottavasti ei.
Lääkisopiskelijoista on tyypillisesti paljon stereotypioita; suorittajia, joidenkin mielestä jopa ylimielisiä kilpailijoita, täydellisyyttä tavoittelevia fiinejä alfauroksia ja -naaraita , tai vaihtoehtoisesti lukutoukkia - niin. Tietenkin kun ihan maalaisjärjellä ajattelee(itse olen hieman liikaa tunneihmisiä), on lääkis pääasiassa täynnä Matti ja Maija Meikäläisiä, jotka nyt sattuvat vain omaamaan palavan halun valmistua lääkäreiksi. Minäkin haluan, haluan ihan älyttömästi, välillä jopa niin paljon, että tuntuu, että se halu on liikaa, että se vie liikaa mennessään ja todellisuus lyö vielä kovaa kasvoihin hetkellä millä hyvänsä.
Huomaan ajattelevani tätä asiaa oikeastaan ihan liian usein. Suurin pelkoni on varmaan juuri se, että mitä jos en sopeudukkaan joukkoon ja mitä jos tunnen edelleen olevani jotenkin ihan eri sfääreistä, huonolla tavalla, kuin mitä muut kanssaopiskelijat. Pitäisi kai yrittää irrottautua tästä kuvitelmasta ja koittaa sisäistää se ajatus, että musta voi tulla ihan hyvä lääkäri, tai alkuun edes -opiskelija, olin sitten millainen tahansa.
Lukuinfoa vielä sen verran, että kemia 3 ja 4 sekä fyssa 3 ja 4 ohi, ihan hyvillä arvosanoilla ja nyt kemian vitoskurssi ja fyssasta gravitaatio&pyöriminen + sähköoppi sekä bilsan solu&perinnöllisyys käynnissä. Solubilsa on jotenkin ihanan helppoa ja tuntuu, että nautin siitä niiin paljon enemmän kuin esim kemiasta, vaikka asiat itseasiassa liippaavat toisiaan lähes koko ajan ihan vierestä.
Muutenkin motivaatio on edelleen ihan huippuhyvä ja elän päivä päivältä vahvemmin siinä ajatuksessa, että ensi syksynä avaan Tampereen Lääketieteellisen tiedekunnan oven! Voi olla että tämä ajatus sattuu vielä ja pahasti, ainakin jos pääsykokeet pääsee yllättämään jollain kierolla ja epäreilulla tavalla, mutta who cares? Muutenkin nyt menee ihan mukavasti, taloudelliset huolet on vähän helpottuneet ja pystyn todennäköisesti lukemaan koko kevään suhteellisen täyspäiväisesti, mikä on puolestaan todella jees. Joulu tulee pian ja on ihan hassua, miten vielä pari vuotta sitten vastustin kaikkea jouluhömppää ainakin passiivisesti, nyt mieli halajaisi joulukoristeshoppailemaan... Keski-ikäisyys, täältä tullaan! ( ja synttäritkin ensiviikolla oi voi)
Lukuintoista marraskuun loppua kaikille toivotellen
Jenni
10/21/2011
Joka päivä koulupäivä.
Taas on vierähtänyt viikkoja hujahduksessa. Päivät menee pikakelauksella melko saman kaavan mukaisesti toinen toisensa perään. Herätys, töihin, kouluun, nukkumaan, herätys, töihin, kouluun, nukkumaan, jne..
Nyt on onneksi syyslomaviikko koulun puolesta ja järjestin työvuorotkin niin, että alkuviikon sain oikeasti viettää työtöntä ja koulutonta aikaa. Se ei kuitenkaan tarkoittanut opiskelutonta aikaa. Yhden päivän koin ansaitsvani oikeasti rentoilulle ja itseni hemmottelulle, aka shoppailulle ja ystävien näkemiselle, mutta toinen olisi ollut jo ihan liikaa. Oli kuitenkin huippukivaa (ja vaikeaa?!) viettää yksi päivä ilman kirjoja ja keskittyä kaikkeen muuhun, mihin ei ole ollut moneen viikkoon tai kuukauteen aikaa.
Syysloman aikana olen ehtinyt tehdä juuri ne asiat lukemisen suhteen, mitä suunnittelinkin. Ongelmanahan oli aiemmin, että kun en sitä kemian kakkoskurssia koulussa koskaan ehtinyt käymään, ei se oikein itsenäisesti pieniin aivoihini sujahtanut ymmärrettävässä muodossa. Näin ollen kolmos- ja neloskurssitkin ovat menneet heikosti, kun kakkoskurssin tiedot ovat olleet niin keskeneräiset. Nyt kuitekin sain luettua ke 1 kolmannen kerran, kemia kakkosen jotenkuten ymmärrettyä ja jopa orbitaalit tuntuivat nyt menevän kalloon huomattavasti paremmin kuin ensimmäisellä yrityksellä. Myös kolmoskurssin asiat näkyvät nyt uudessa valossa - jee! Neloskurssin tähän asti käydyt asiat ovat tämän ja huomisen päivän koitoksia.
Muuten elämä on aika epävarmaa, tuntuu jaksamisen kannalta, että töille on pakko pistää pian, siis todella pian stoppi, mutta elämä sen jälkeen, kun ei ole töitä ja ei "oikeasti" opiskele (vaikka OIKEASTI opiskelen enemmän kuin varmaan suurinosa "oikeista" opiskelijoista, ärrimurri..) on aika haastavaa etenkin taloudellisesti. Mikään valtion tai kunnan taloudellinen elin ei halua tukea tällaista pääsykoehakijaa, vaan töitä tai vähintäänkin työharjoittelua tuputetaan väkisin. Onhan se tietty ymmärrettävää, ettei työttömiä voi määräänsä enempää olla, eikä se ole ihmiselle noin niinkun yleisesti ottaen hyväksi olla työttömänä pitkiä aikoja, passivoituu ym., ja kun pitkäaikaistyöttömiäkin on tälläkin hetkellä niin paljon ja ja ja ja (ja koko ajan tulee lisää), mutta olisi paljon coolimpaa työkkäriltäkin/kelalta/sossulta tukea tällaista vaativaa korkeakoulututkintoa tavoittelevaa täyspäiväisesti siihen tähtävää oppijaa edes jonkun määräajan verran, vaikka puoli vuotta. No, haaveilla saa, oikeessa elämässä haaveilulla ei kauhean pitkälle pötki. Koitan yötäpäivää kehitellä jotain suunnitelmaa, miten saisin palat loksahtelemaan kohdalleen mahdollisimman edullisesti minun kannalta.
Tämä opiskelu on mulle nyt aivan ykköspriooriteetti. En muista, koska oisin näin paljon nauttinut uuden oppimisesta ja oivaltamisesta. Jotkut kaverit kauhistelee sitä tuntimäärää, mitä kulutan laskujen ja kirjojen parissa, mutta totta puhuen nykyään se on melkein jo tapa, eikä edes tunnu enää yhtään niin pakkopullalta se pyllylihasten treenaus. Onko kukaan muu huomannut vastaavaa? Että pänttäämiseen voi tottua? Mulla on kehittynyt varmaan Tukholma-syndrooma mun kaappaajia, koulukirjoja, kohtaan :D
Ps. Opiskelumotivaatiota ylläpitää vielä ekstrana Greyn Anatomian ja Housen uudet tuotantokaudet, onko parempaa? Ei. (Ja ettei kukaan nyt ymmärrä väärin, niin kyllä, tiedän ettei lääkis tai lääkärinä oleminen ole sitä mitä Housessa tai GA:ssa :))
-Jenni
Nyt on onneksi syyslomaviikko koulun puolesta ja järjestin työvuorotkin niin, että alkuviikon sain oikeasti viettää työtöntä ja koulutonta aikaa. Se ei kuitenkaan tarkoittanut opiskelutonta aikaa. Yhden päivän koin ansaitsvani oikeasti rentoilulle ja itseni hemmottelulle, aka shoppailulle ja ystävien näkemiselle, mutta toinen olisi ollut jo ihan liikaa. Oli kuitenkin huippukivaa (ja vaikeaa?!) viettää yksi päivä ilman kirjoja ja keskittyä kaikkeen muuhun, mihin ei ole ollut moneen viikkoon tai kuukauteen aikaa.
Syysloman aikana olen ehtinyt tehdä juuri ne asiat lukemisen suhteen, mitä suunnittelinkin. Ongelmanahan oli aiemmin, että kun en sitä kemian kakkoskurssia koulussa koskaan ehtinyt käymään, ei se oikein itsenäisesti pieniin aivoihini sujahtanut ymmärrettävässä muodossa. Näin ollen kolmos- ja neloskurssitkin ovat menneet heikosti, kun kakkoskurssin tiedot ovat olleet niin keskeneräiset. Nyt kuitekin sain luettua ke 1 kolmannen kerran, kemia kakkosen jotenkuten ymmärrettyä ja jopa orbitaalit tuntuivat nyt menevän kalloon huomattavasti paremmin kuin ensimmäisellä yrityksellä. Myös kolmoskurssin asiat näkyvät nyt uudessa valossa - jee! Neloskurssin tähän asti käydyt asiat ovat tämän ja huomisen päivän koitoksia.
Muuten elämä on aika epävarmaa, tuntuu jaksamisen kannalta, että töille on pakko pistää pian, siis todella pian stoppi, mutta elämä sen jälkeen, kun ei ole töitä ja ei "oikeasti" opiskele (vaikka OIKEASTI opiskelen enemmän kuin varmaan suurinosa "oikeista" opiskelijoista, ärrimurri..) on aika haastavaa etenkin taloudellisesti. Mikään valtion tai kunnan taloudellinen elin ei halua tukea tällaista pääsykoehakijaa, vaan töitä tai vähintäänkin työharjoittelua tuputetaan väkisin. Onhan se tietty ymmärrettävää, ettei työttömiä voi määräänsä enempää olla, eikä se ole ihmiselle noin niinkun yleisesti ottaen hyväksi olla työttömänä pitkiä aikoja, passivoituu ym., ja kun pitkäaikaistyöttömiäkin on tälläkin hetkellä niin paljon ja ja ja ja (ja koko ajan tulee lisää), mutta olisi paljon coolimpaa työkkäriltäkin/kelalta/sossulta tukea tällaista vaativaa korkeakoulututkintoa tavoittelevaa täyspäiväisesti siihen tähtävää oppijaa edes jonkun määräajan verran, vaikka puoli vuotta. No, haaveilla saa, oikeessa elämässä haaveilulla ei kauhean pitkälle pötki. Koitan yötäpäivää kehitellä jotain suunnitelmaa, miten saisin palat loksahtelemaan kohdalleen mahdollisimman edullisesti minun kannalta.
Tämä opiskelu on mulle nyt aivan ykköspriooriteetti. En muista, koska oisin näin paljon nauttinut uuden oppimisesta ja oivaltamisesta. Jotkut kaverit kauhistelee sitä tuntimäärää, mitä kulutan laskujen ja kirjojen parissa, mutta totta puhuen nykyään se on melkein jo tapa, eikä edes tunnu enää yhtään niin pakkopullalta se pyllylihasten treenaus. Onko kukaan muu huomannut vastaavaa? Että pänttäämiseen voi tottua? Mulla on kehittynyt varmaan Tukholma-syndrooma mun kaappaajia, koulukirjoja, kohtaan :D
Ps. Opiskelumotivaatiota ylläpitää vielä ekstrana Greyn Anatomian ja Housen uudet tuotantokaudet, onko parempaa? Ei. (Ja ettei kukaan nyt ymmärrä väärin, niin kyllä, tiedän ettei lääkis tai lääkärinä oleminen ole sitä mitä Housessa tai GA:ssa :))
-Jenni
9/29/2011
Uusia tuulia (ja vähän myrskyä).
Kuten suurinosa, toivottavasti, on jo huomannut, kuullut ja lukenut, on kevään 2012 pääsykokeen suhteen tapahtumassa suuri muutos edellisiin vuosiin verrattuna. Valtakunnallisen lääketieteen alan opiskelijavalintatoimikunta on päättänyt (klik) muuttaa valintakoemenettelyjä melko isolla rukkasella, eli Galenos poistuu ja tilalle tulee lukion pitkät oppimäärät (pakolliset ja syventävät) fysiikasta, kemiasta ja biologiasta (+ kokeessa jaettava aineisto). Pääsykoekirjaa ei erikseen tule. Galenoksen poistumista on toivottu ymmärtääkseni jo pitkään, mutta mielestäni tämä ei kuitenkaan ole välttämättä paras vaihtoehto Gallesta eroon pääsemiselle. Itse olisin toivonut edes jotain erillistä valintakoekirjaa, vaikka sitten näiden lisäksi, joka hieman vaatisi sitä motivaatiota, jota itse lääkiksessä opiskelu ja lääkärin ammatti vaatii. Jyvät akanoista jne.
Suurin pelko monilla ei ole niinkään valintakokeen muuttuminen itsessään vaan valintakokeeseen ensikeväänä osallistuva sekalainen sakki. Se todennäköisesti tulee sisältämään huomattavasti enemmän ihmisiä, kuin "ennen vanhaan", jotka eivät niinkään ole kovin motivoituneita tai välttämättä edes muuten hakisi lääkikseen, jos nyt ei "sattuis olemaan ihan sika hyvä bilsassa ja kemiassa" - vaikkapa. Tai kevään abiturientti joka miettii hakuvaihtoehtojaan ja sattuu kirjoittamaan vaikka fysiikan ja kemian (+ bilsan) hyvin ja tästä innostuneena hakee lääkikseen, koska kaikki tarpeellinen on jo ns "opittu", sillä mitään ylimääräistä luettavaahan ei ole, koko kevään voi siis chillailla ja päästä silti hyvään kouluun (huomaa kärjistys).
Inhottavaa on myös se, ettei ko. kokeen sisällöstä tai rakenteesta ole tarkkaa tietoa. Voi olla, että koe pysyy hyvinkin ennallaan rakenteeltaan ja eri aineiden tehtävämääräosuuksiltaan, mutta voi myös olla, että kokeen laatijat päättävät uusia koko kokeen uuteen uskoon. Ei tiedä mitä odottaa, eikä näin ollen ole vaihtoehtona kuin opetella ihan kaikki. Siinä sitä työsarkaa ainakin pitäisi riittää. Fysiikan opettajani uskoi, että koe pysyy melko ennallaan, tosin tehtävien tason täytyy nousta jonkin verran, sillä kaikkien laskujen tulee luonnollisesti voitava olla ratkaistuna lukion tarjoamilla tietotaidoilla.
Olen myös pohtinut mikä tulee olemaan valmennuskurssien osuus jatkossa? Itsekkin valmennuskurssille ilmoittautuneena ja siitä kovan hinnan maksavana pelkään, onko kurssi sittenkään sisällöllisesti sen parempi tai tehokkaampi, kuin aikuislukiossa järjestettävät kemian ja fysiikan lääkiskertauskurssit á 0 e. Abikurssit ovat olleet tunnetusti hieman halvempia, joten jos ei lääkisvalmennuskurssi eroa selkeästi sisällöltään lukion yo-kokeisiin valmentavista kursseista, en itse ainakaan voi sanoa olevani (todennäköisesti) tyytyväinen kurssin hinta-laatusuhteeseen. Mitenkäs te muut?
Tästä shokista pikkuhiljaa selvinneenä voin kuitenkin suht luottavaisin mielin jatkaa eteenpäin. Työtä tulee tavallaan lisää, koska Gallenkin aion edes joksenkin omaksua, mutta toisaalta on helpottavaa ajatella, että selkoisuus helpottuu huomattavasti, ja minä sentään saan ja voin opiskella suurimman osan kursseista aikuislukiossa tulevan reilun puolen vuoden aikana.
Ensiviikolla alkaa 2. jakso, joka tarkoittaa neljänä iltana viikossa 4 tuntia koulua ja sen lisäksi töitä, nam! Sitä ennen fysiikan 2. kurssin koe maanantaina..Tämä tyttö voi olla melko poikki joulukuun alussa. Lukemiset ja laskemiset sujuu kuitenkin pääasiassa hyvällä mallilla ja janoan lisää opetusta ja tietoa. Musta on ihana olla takaisin opiskelun maussa, tätä on kaivattu. :)
-Jenni
 |
| kuva |
Suurin pelko monilla ei ole niinkään valintakokeen muuttuminen itsessään vaan valintakokeeseen ensikeväänä osallistuva sekalainen sakki. Se todennäköisesti tulee sisältämään huomattavasti enemmän ihmisiä, kuin "ennen vanhaan", jotka eivät niinkään ole kovin motivoituneita tai välttämättä edes muuten hakisi lääkikseen, jos nyt ei "sattuis olemaan ihan sika hyvä bilsassa ja kemiassa" - vaikkapa. Tai kevään abiturientti joka miettii hakuvaihtoehtojaan ja sattuu kirjoittamaan vaikka fysiikan ja kemian (+ bilsan) hyvin ja tästä innostuneena hakee lääkikseen, koska kaikki tarpeellinen on jo ns "opittu", sillä mitään ylimääräistä luettavaahan ei ole, koko kevään voi siis chillailla ja päästä silti hyvään kouluun (huomaa kärjistys).
Inhottavaa on myös se, ettei ko. kokeen sisällöstä tai rakenteesta ole tarkkaa tietoa. Voi olla, että koe pysyy hyvinkin ennallaan rakenteeltaan ja eri aineiden tehtävämääräosuuksiltaan, mutta voi myös olla, että kokeen laatijat päättävät uusia koko kokeen uuteen uskoon. Ei tiedä mitä odottaa, eikä näin ollen ole vaihtoehtona kuin opetella ihan kaikki. Siinä sitä työsarkaa ainakin pitäisi riittää. Fysiikan opettajani uskoi, että koe pysyy melko ennallaan, tosin tehtävien tason täytyy nousta jonkin verran, sillä kaikkien laskujen tulee luonnollisesti voitava olla ratkaistuna lukion tarjoamilla tietotaidoilla.
 |
| kuva |
Olen myös pohtinut mikä tulee olemaan valmennuskurssien osuus jatkossa? Itsekkin valmennuskurssille ilmoittautuneena ja siitä kovan hinnan maksavana pelkään, onko kurssi sittenkään sisällöllisesti sen parempi tai tehokkaampi, kuin aikuislukiossa järjestettävät kemian ja fysiikan lääkiskertauskurssit á 0 e. Abikurssit ovat olleet tunnetusti hieman halvempia, joten jos ei lääkisvalmennuskurssi eroa selkeästi sisällöltään lukion yo-kokeisiin valmentavista kursseista, en itse ainakaan voi sanoa olevani (todennäköisesti) tyytyväinen kurssin hinta-laatusuhteeseen. Mitenkäs te muut?
Tästä shokista pikkuhiljaa selvinneenä voin kuitenkin suht luottavaisin mielin jatkaa eteenpäin. Työtä tulee tavallaan lisää, koska Gallenkin aion edes joksenkin omaksua, mutta toisaalta on helpottavaa ajatella, että selkoisuus helpottuu huomattavasti, ja minä sentään saan ja voin opiskella suurimman osan kursseista aikuislukiossa tulevan reilun puolen vuoden aikana.
Ensiviikolla alkaa 2. jakso, joka tarkoittaa neljänä iltana viikossa 4 tuntia koulua ja sen lisäksi töitä, nam! Sitä ennen fysiikan 2. kurssin koe maanantaina..Tämä tyttö voi olla melko poikki joulukuun alussa. Lukemiset ja laskemiset sujuu kuitenkin pääasiassa hyvällä mallilla ja janoan lisää opetusta ja tietoa. Musta on ihana olla takaisin opiskelun maussa, tätä on kaivattu. :)
 |
| kuva |
-Jenni
9/16/2011
Elämä ottaa ja antaa
Kulunut kuukausi on ollut kovin hullunmyllyä mun elämässä. Tuntuu, ettei aika riitä mihinkään ja uusia, hyviä ja huonoja ja joitain sellaisia, joista en vielä tiedä, kumpia ne on, on tapahtunut.
Olen kuitenkin ihmeissäni suorastaan, että vaikka välillä (minun pienen) maailmanloppu on ollut käsinkosketeltavan lähellä, en kertaakaan ole missään vaiheessa miettinyt, että onko tämä nyt oikeesti kaiken tän itkupotkuraivari-kriisi-ahdistus-stressin arvosta? En myöskään vastaavasti ole kertaakaan, yhden yhtä, epäillyt, etteikö lääkärin homma olisi täysin mua varten. En kertaakaan ole miettinyt, että pitäiskö supistaa hieman tästä opiskelumäärästä/koulusta, että aikaa jäisi muullekkin. Tiedän, että liikaa on tietty liikaa, mutta nyt ei ole vielä se hetki.
Parasta, tai vähintäänkin toiseksi parasta lääkärivanhemmissa on se, että kun kaipaan motivaatiota vaikkapa laskemiseen tai lukemiseen väsymyksessä, ja muullonkin, pyydän esim. äitiä kertomaan lääkistarinoita - ja voi vitsit, ne on niin parhaita motivaattoreita! Samalla pelkään hieman kaivavani tott puhuen kuoppaa itselleni siinä, että tiedän olevani äitini kanssa hyvin samanlainen persoonallisuudeltani ja psyykkeeltäni, etenkin viimeiseltä, ja äitini lääkärin uran nähneenä, ei helppoa tule olemaan, jollen tästä jotenkin kovetu ja muutenkin muutu jotenkin vähemmän siksi, mitä nyt olen. Ei sillä, helpoin reitti ei ole aina paras. Tarinat lääkiksestä ja juuri valmistuneesta äidistäni jossain Tohmajärven terveyskeskuksessa antavat niin paljon inspiraatiota ja motivaatiota, uskoa ja tarmoa tehdä (ja paljon) sisäänpääsyn eteen, ettei järkeäkään. Myös mielikuvaleikki paksusta kirjekuoresta on ihan hyvä motivaattori.
Viimeviikko on mennytkin taas hujauksessa töiden ja koulun ohessa. Koulussa on edelleen kivaa, eikä edes harmita sisällä istuminen kun keli on kaukana morsiammesta. Sen sijaan tuntuu (ja ei, se ei taida edes olla vain tunne), että aina kun jalkani ulos lasken, sataa kaatamalla ja kastun läpimäräksi, tästä syystä taidan olla taas vähän flunssassa. Kangaskengät ei ehkä ole paras valinta syysmyrskyyn.
Viimeviikonloppuna löysäilin ja laskin vaan. Tein myös Amerikkalaisen juustokakun, josta tuli ihan huippuhyvää. Tykkään leipoa aina joskus, tai lähinnä tehdä aina uusia juttuja, koska koristeleminen on aina niin kivaa. Syöminen onkin ihan toissijaista sitten. Musta tulee vielä hyvä työnarkomaanivaimo jollekkin onnelliselle, joka osaa kokata ja leipoa, kun töiltään joskus kerran tuhannessa vuodessa ehtii.
Haaveilen vieläkin ruskaretkestä jonnekkin syyspolulle, vaan toivottavasti ei jää haaveeksi. Hirvikärpäset ja seuran puute lykkää reissua ainakin toistaiseksi. Oon kamala nössöilijä ötököiden ja etenkin tommosten ällöttävien mönkijöiden suhteen. Seuran suhteen en sen sijaan kyllä nössöile, enkä sen puoleen myöskään valikoi, mutta nykynuoret ne haluaa vaan viikonloput ravata baareissa ja olla krapulassa ja valivalivali, nimimerkillä ikäloppu-20v-jonka-humpat-on-ainakin-seuraavan-vuoden-verran-pannassa.
Näin loppuun vielä teille jotka tätä blogia seuraatte tai satunnaisesti tänne eksytte, olisko mitään postaustoiveita? Tuntuu, että nää postaukset on aina hirveen sekavia monen miljoonan asian klönttejä, ja olis mukavaa tehdä ihan jostain tietyistä aiheista postauksia, en vaan oikein tiedä, mikä kiinnostaa?
Joten nyt INFOO pliis!
-Jenni
Ps. On taas se aika vuodesta, kun uhmaan kotivakuutusta ja leikin tulella kynttilöiden merkeissä.. Kynttilät! <3
Ja psps. loppuun vielä tämmönen ikisuosikkilempparibiisi
Olen kuitenkin ihmeissäni suorastaan, että vaikka välillä (minun pienen) maailmanloppu on ollut käsinkosketeltavan lähellä, en kertaakaan ole missään vaiheessa miettinyt, että onko tämä nyt oikeesti kaiken tän itkupotkuraivari-kriisi-ahdistus-stressin arvosta? En myöskään vastaavasti ole kertaakaan, yhden yhtä, epäillyt, etteikö lääkärin homma olisi täysin mua varten. En kertaakaan ole miettinyt, että pitäiskö supistaa hieman tästä opiskelumäärästä/koulusta, että aikaa jäisi muullekkin. Tiedän, että liikaa on tietty liikaa, mutta nyt ei ole vielä se hetki.
Parasta, tai vähintäänkin toiseksi parasta lääkärivanhemmissa on se, että kun kaipaan motivaatiota vaikkapa laskemiseen tai lukemiseen väsymyksessä, ja muullonkin, pyydän esim. äitiä kertomaan lääkistarinoita - ja voi vitsit, ne on niin parhaita motivaattoreita! Samalla pelkään hieman kaivavani tott puhuen kuoppaa itselleni siinä, että tiedän olevani äitini kanssa hyvin samanlainen persoonallisuudeltani ja psyykkeeltäni, etenkin viimeiseltä, ja äitini lääkärin uran nähneenä, ei helppoa tule olemaan, jollen tästä jotenkin kovetu ja muutenkin muutu jotenkin vähemmän siksi, mitä nyt olen. Ei sillä, helpoin reitti ei ole aina paras. Tarinat lääkiksestä ja juuri valmistuneesta äidistäni jossain Tohmajärven terveyskeskuksessa antavat niin paljon inspiraatiota ja motivaatiota, uskoa ja tarmoa tehdä (ja paljon) sisäänpääsyn eteen, ettei järkeäkään. Myös mielikuvaleikki paksusta kirjekuoresta on ihan hyvä motivaattori.
Viimeviikko on mennytkin taas hujauksessa töiden ja koulun ohessa. Koulussa on edelleen kivaa, eikä edes harmita sisällä istuminen kun keli on kaukana morsiammesta. Sen sijaan tuntuu (ja ei, se ei taida edes olla vain tunne), että aina kun jalkani ulos lasken, sataa kaatamalla ja kastun läpimäräksi, tästä syystä taidan olla taas vähän flunssassa. Kangaskengät ei ehkä ole paras valinta syysmyrskyyn.
Viimeviikonloppuna löysäilin ja laskin vaan. Tein myös Amerikkalaisen juustokakun, josta tuli ihan huippuhyvää. Tykkään leipoa aina joskus, tai lähinnä tehdä aina uusia juttuja, koska koristeleminen on aina niin kivaa. Syöminen onkin ihan toissijaista sitten. Musta tulee vielä hyvä työnarkomaanivaimo jollekkin onnelliselle, joka osaa kokata ja leipoa, kun töiltään joskus kerran tuhannessa vuodessa ehtii.
Amerikkalainen juustis! (kuva (c) meitsi)
Haaveilen vieläkin ruskaretkestä jonnekkin syyspolulle, vaan toivottavasti ei jää haaveeksi. Hirvikärpäset ja seuran puute lykkää reissua ainakin toistaiseksi. Oon kamala nössöilijä ötököiden ja etenkin tommosten ällöttävien mönkijöiden suhteen. Seuran suhteen en sen sijaan kyllä nössöile, enkä sen puoleen myöskään valikoi, mutta nykynuoret ne haluaa vaan viikonloput ravata baareissa ja olla krapulassa ja valivalivali, nimimerkillä ikäloppu-20v-jonka-humpat-on-ainakin-seuraavan-vuoden-verran-pannassa.
Näin loppuun vielä teille jotka tätä blogia seuraatte tai satunnaisesti tänne eksytte, olisko mitään postaustoiveita? Tuntuu, että nää postaukset on aina hirveen sekavia monen miljoonan asian klönttejä, ja olis mukavaa tehdä ihan jostain tietyistä aiheista postauksia, en vaan oikein tiedä, mikä kiinnostaa?
Joten nyt INFOO pliis!
Ullan viikonlopunvietto (kuva (c) meitsi)
-Jenni
Ps. On taas se aika vuodesta, kun uhmaan kotivakuutusta ja leikin tulella kynttilöiden merkeissä.. Kynttilät! <3
Ja psps. loppuun vielä tämmönen ikisuosikkilempparibiisi
9/05/2011
261 aamua
Syksy on saapunut ainakin Tampereelle. Aamulla koiraa lenkittäessä lehdet tipahteli puista ja syystuuli hulmutti tukkaa, syksyn voi tuoksutella nenällä ja tuntea iholla.. Syysaurinko on vielä lämmin!
Ja siitä päästäänkin sitten siihen, että syksy tosiaan on tullut, myös opiskelumielessä, nimittäin iltalukio on alkanut ja päässyt jo varsin hyvään vauhtiin. Tästä johtuen myös blogissa on ollut hiljaista viimeiset pari viikkoa - ei vaan ole yksinkertaisesti aika riittänyt koneella istumiseen enää töiden tai koulun jälkeen. Voipi olla, että jatkossakin päivitystiheys täällä tulee olemaan 1-2 kertaa viikkossa-kahdessa.
Lukemiset on siis tosiaan hyvällä mallilla taas. Fysiikan ja kemian ensimmäiset kurssit kerrattu, fysiikka 2 iltalukiossa alkanut ja samoin kemia 2 itseopiskeltuna. Galenosta olen pitänyt enimmäkseen sivussa toistaiseksi, sillä koitan keskittyä nyt pääasiassa laskurutiinin kehittämiseen ja uusien kaavojen opetteluun.
Iltalukio oli omalla tavallaan melkoinen shokki minulle. Mielikuvani siitä oli lähinnä sellainen, että vähintään 50% opiskelijoista meidänkin kurssilla olisi ns. koko tutkinnon suorittajia, eli koko lukion oppimäärää käyviä nuoria tai vähän vanhempia. Totuus iski heti ekalla tunnilla kasvoille, kun tajusin, että meidän n. 40 hengen ryhmästä 95% hakee lääkikseen. Hikipinkoilun ja hurjat perslihakset voi melkein tuntea, niin käsinkosketeltavaa se on. Hyvää tässä tietysti on se, että pysyy hieman kartalla muiden tasosta ja näkee, millaisia ihmisiä lääkikseen on hakemassa. Kartalla pysyminen on mielestäni erittäin tärkeää huomata jo ennen valmennuskurssiakin, olisi meinaan sääli huomata 2 kk ennen kokeita, että muut on lukenut n. 10000 x enemmän kuin itse. Tässäkin tosin on poikkeuksia, eikä kaikkien edes tarvitse lukea koko vuotta tai kymmentä kertaa Galenosta. You lucky bastards! :D
Opettaja tuntuu fysiikassa osaavan hyvin asiansa ja musta on ihanaa, että se ymmärtää sen, että meistä tosiaan suurinosa on lääkikseen hakemassa ja näin ollen opettaa rivienvälistä myös pääsykokeita varten. Meillä aikuislukiossa on keväällä myös ns. lääkikseen valmentavat fysiikan & kemian kurssit(käydään Galenoksen kanssa läpi), mitä opettajan mukaan ei juuri muualla taida olla (?). Eli käytännössä ilmainen lääkiksen fyke valmennus! Jihuu! Itse ilmoittauduin jo alustavasti mukaan ja odotan näitä kursseja innolla. Heti kurssien loputtua onkin kevään ylioppilaskokeet ja valmennuskurssi alkaa.
Aika tuntuu menevän kuin siivillä ja pelottaa, että kohta havahdun jouluun ja sitämyöten pääsiäiseen ja toukokuun alkuun. Onhan siihen vielä aikaa, mutta päivät tosiaan tuntuvat juoksevan pikajuoksua, enkä ehdi tehdä muuta kuin töitä, lukea, laskea ja aina lopun aikaa vähän urheilla. Jännittää vähän, miten pää kestää tämän kaiken kiireen, stressin ja loputtoman työsaran. Kevään toimeentulo mietityttää myös aika paljon, sillä joulun aikaan joudun lopettamaan työt lukemisen takia, enkä tiedä miten työkkärisossukela yms suhtautuvat tämmöiseen lääkispänttäys-tämä-on-elämä-pakko-olla-työtön- tilanteeseen.. Toivottavasti sentään asunnon saan pidettyä, vaikkakin luovun siitäkin pakon sanelemana, jos minun lukemiset siitä on kiinni.
Viikonloppuna piti lähteä Seitsemiseen valetamaan 20 km päivävaellus, mutta kaverin hlökoht. syiden takia jouduttiin reissu perumaan viimetipassa. Noh, kyllä minä vielä oman ruskaretkeni haluan taittaa!
Mitenkäs muilla iltalukiolaisilla on koulu alkanut? Onko vastannut odotuksia? Entäs kotona pänttääjät?
-Jenni
kuva: täältä
Ja siitä päästäänkin sitten siihen, että syksy tosiaan on tullut, myös opiskelumielessä, nimittäin iltalukio on alkanut ja päässyt jo varsin hyvään vauhtiin. Tästä johtuen myös blogissa on ollut hiljaista viimeiset pari viikkoa - ei vaan ole yksinkertaisesti aika riittänyt koneella istumiseen enää töiden tai koulun jälkeen. Voipi olla, että jatkossakin päivitystiheys täällä tulee olemaan 1-2 kertaa viikkossa-kahdessa.
Lukemiset on siis tosiaan hyvällä mallilla taas. Fysiikan ja kemian ensimmäiset kurssit kerrattu, fysiikka 2 iltalukiossa alkanut ja samoin kemia 2 itseopiskeltuna. Galenosta olen pitänyt enimmäkseen sivussa toistaiseksi, sillä koitan keskittyä nyt pääasiassa laskurutiinin kehittämiseen ja uusien kaavojen opetteluun.
Iltalukio oli omalla tavallaan melkoinen shokki minulle. Mielikuvani siitä oli lähinnä sellainen, että vähintään 50% opiskelijoista meidänkin kurssilla olisi ns. koko tutkinnon suorittajia, eli koko lukion oppimäärää käyviä nuoria tai vähän vanhempia. Totuus iski heti ekalla tunnilla kasvoille, kun tajusin, että meidän n. 40 hengen ryhmästä 95% hakee lääkikseen. Hikipinkoilun ja hurjat perslihakset voi melkein tuntea, niin käsinkosketeltavaa se on. Hyvää tässä tietysti on se, että pysyy hieman kartalla muiden tasosta ja näkee, millaisia ihmisiä lääkikseen on hakemassa. Kartalla pysyminen on mielestäni erittäin tärkeää huomata jo ennen valmennuskurssiakin, olisi meinaan sääli huomata 2 kk ennen kokeita, että muut on lukenut n. 10000 x enemmän kuin itse. Tässäkin tosin on poikkeuksia, eikä kaikkien edes tarvitse lukea koko vuotta tai kymmentä kertaa Galenosta. You lucky bastards! :D
Opettaja tuntuu fysiikassa osaavan hyvin asiansa ja musta on ihanaa, että se ymmärtää sen, että meistä tosiaan suurinosa on lääkikseen hakemassa ja näin ollen opettaa rivienvälistä myös pääsykokeita varten. Meillä aikuislukiossa on keväällä myös ns. lääkikseen valmentavat fysiikan & kemian kurssit(käydään Galenoksen kanssa läpi), mitä opettajan mukaan ei juuri muualla taida olla (?). Eli käytännössä ilmainen lääkiksen fyke valmennus! Jihuu! Itse ilmoittauduin jo alustavasti mukaan ja odotan näitä kursseja innolla. Heti kurssien loputtua onkin kevään ylioppilaskokeet ja valmennuskurssi alkaa.
Aika tuntuu menevän kuin siivillä ja pelottaa, että kohta havahdun jouluun ja sitämyöten pääsiäiseen ja toukokuun alkuun. Onhan siihen vielä aikaa, mutta päivät tosiaan tuntuvat juoksevan pikajuoksua, enkä ehdi tehdä muuta kuin töitä, lukea, laskea ja aina lopun aikaa vähän urheilla. Jännittää vähän, miten pää kestää tämän kaiken kiireen, stressin ja loputtoman työsaran. Kevään toimeentulo mietityttää myös aika paljon, sillä joulun aikaan joudun lopettamaan työt lukemisen takia, enkä tiedä miten työkkärisossukela yms suhtautuvat tämmöiseen lääkispänttäys-tämä-on-elämä-pakko-olla-työtön- tilanteeseen.. Toivottavasti sentään asunnon saan pidettyä, vaikkakin luovun siitäkin pakon sanelemana, jos minun lukemiset siitä on kiinni.
Viikonloppuna piti lähteä Seitsemiseen valetamaan 20 km päivävaellus, mutta kaverin hlökoht. syiden takia jouduttiin reissu perumaan viimetipassa. Noh, kyllä minä vielä oman ruskaretkeni haluan taittaa!
Mitenkäs muilla iltalukiolaisilla on koulu alkanut? Onko vastannut odotuksia? Entäs kotona pänttääjät?
-Jenni
kuva: täältä
8/23/2011
Survivor.
Vihdoin on tauti melkein selätetty, ja räkätaudin takia myös tämä hetken blogihiljaisuus. Olin niinkin heikossa hapessa, ettei edes konetta jaksanut avata juuri, saati paneutua bloggailuun. Viimeviikko meni siis saikulla pääasiassa, jos ei maanantain "38°c kuumetta ja räin jokasen asiakkaan naamalle yhdeksän tuntia"-työpäivää maanantaina ja perjantain "mulla ei lähde ääntä ja oon edelleen kuumeessa, mutta pakkopakkopakko tulla hoitamaan ees nää yhdet paperiasiat"-viisituntista töissä.
Viikonloppuna yskin vieläkin keuhkojani pihalle ja räkä tuntui täyttävän aivotkin, mutta pakotin itseni silti osallistumaan hyvän ystäväni läksiäisjuhliin. Ystävä lähtee vaihtoon Madridin lämpöön ja ikävähän tässä väkisinkin tulee jo nyt. Juhlat oli mukavat ja tuli tehtyä jopa uusia tuttavuuksia, mitä nykyään harvemmin tulee, oon niin kotihiiri ja kun ei opiskelekkaan.. Kuten arvata saattaa, järki ja vointi sanoi sunnuntaina, että ei ollut kyllä yhtään hyvä juttu nämä läksärit, olo oli entistä kipeämpi, mutta pakko se oli viimeiset rutistukset ja hyvän matkan toivotukset antaa ystävälle.
Sunnuntain fiiliksistä huolimatta sain sentään tartuttua kemian kirjaan ja jatkettua jopa neljän tunnin voimin opiskelua. Mulla taitaa olla sellainen "vika", että kun alan esim laskemaan, ei siitä meinaa tulla loppua millään, voisin laskea vaikka läpi yön, etenkin, jos tuntuu, että laskut sujuu. Asian laita on hyvin toinen tosin silloin, kun ne eivät tunnu sujuvan. Nyt kuitenkin luoja oli puolellani ja laskut sujui kuin vettä vaan viikon laskemistauon jälkeen, jes! Tänään on vapaapäivä, on meinaan palattu takaisin normaaliin osa-aikaistyön aikatauluun eilen. Se tarkoittaa sitä, että kohta alkaa taas armoton laskeminen aina iltaan asti ja kyllä, olen innoissani, oikeasti.
Normaalirytmistä puheenollen kohta alkaa myös aikuislukio! Jollain tavalla vähän jopa jännittää miltä tuntuu istahtaa taas pulpetin ääreen ja kriiseillä läksyistä ja kokeista. Muistan kun yo-juhlissani totesin, kuinka mukavaa on, ettei enää ikinä tarvitse astua lukio-opetuksen ihmeelliseen maailmaan.. noh, tässä sitä taas ollaan, eikä edes välttämättä viimeistä kertaa.. Silti fiilis on korkealla ja odotukset kovat opetuksen tasosta. Olisi melkoinen pettymys jos opettajat olisivat huonoja ja opetuksen taso vastaavasti myös. Minun lukiossa oli muutama aivan älyttömän hyvä ja selkeä kemian/fysiikan/matikan opettaja, jotka kädestäpitäen näytti jokaisen asian, jos ei ymmärtänyt. Yksi suostui pitämään yksityistukiopetustakin päivän päätteeksi, jos tarve vaati, ihan mahtavia!
Onkos täällä muita, jotka iltalukion/aikuislukion kanssa tulevat touhuamaan syksyllä/keväällä? Onko teillä jo alkanut opiskelu ja jos on, miltä on tuntunut?
Ps. Mitä ajattelette tästä mahdollisesta pääsykoekirjamuutoksesta, mielestäni se olisi kenties ihan tervetullut, mutta olen lukenut myös hyvin vastakkaisia mielipiteitä. Mitä mieltä?
Tästä näet koko artikkelin Mediuutisten nettisivuilta: http://www.mediuutiset.fi/uutisarkisto/laakiksen+paasykoekirja+saattaa+vaihtua/a664841
Kuvat: täältä ja täältä
-Jennie
Viikonloppuna yskin vieläkin keuhkojani pihalle ja räkä tuntui täyttävän aivotkin, mutta pakotin itseni silti osallistumaan hyvän ystäväni läksiäisjuhliin. Ystävä lähtee vaihtoon Madridin lämpöön ja ikävähän tässä väkisinkin tulee jo nyt. Juhlat oli mukavat ja tuli tehtyä jopa uusia tuttavuuksia, mitä nykyään harvemmin tulee, oon niin kotihiiri ja kun ei opiskelekkaan.. Kuten arvata saattaa, järki ja vointi sanoi sunnuntaina, että ei ollut kyllä yhtään hyvä juttu nämä läksärit, olo oli entistä kipeämpi, mutta pakko se oli viimeiset rutistukset ja hyvän matkan toivotukset antaa ystävälle.
Sunnuntain fiiliksistä huolimatta sain sentään tartuttua kemian kirjaan ja jatkettua jopa neljän tunnin voimin opiskelua. Mulla taitaa olla sellainen "vika", että kun alan esim laskemaan, ei siitä meinaa tulla loppua millään, voisin laskea vaikka läpi yön, etenkin, jos tuntuu, että laskut sujuu. Asian laita on hyvin toinen tosin silloin, kun ne eivät tunnu sujuvan. Nyt kuitenkin luoja oli puolellani ja laskut sujui kuin vettä vaan viikon laskemistauon jälkeen, jes! Tänään on vapaapäivä, on meinaan palattu takaisin normaaliin osa-aikaistyön aikatauluun eilen. Se tarkoittaa sitä, että kohta alkaa taas armoton laskeminen aina iltaan asti ja kyllä, olen innoissani, oikeasti.
Normaalirytmistä puheenollen kohta alkaa myös aikuislukio! Jollain tavalla vähän jopa jännittää miltä tuntuu istahtaa taas pulpetin ääreen ja kriiseillä läksyistä ja kokeista. Muistan kun yo-juhlissani totesin, kuinka mukavaa on, ettei enää ikinä tarvitse astua lukio-opetuksen ihmeelliseen maailmaan.. noh, tässä sitä taas ollaan, eikä edes välttämättä viimeistä kertaa.. Silti fiilis on korkealla ja odotukset kovat opetuksen tasosta. Olisi melkoinen pettymys jos opettajat olisivat huonoja ja opetuksen taso vastaavasti myös. Minun lukiossa oli muutama aivan älyttömän hyvä ja selkeä kemian/fysiikan/matikan opettaja, jotka kädestäpitäen näytti jokaisen asian, jos ei ymmärtänyt. Yksi suostui pitämään yksityistukiopetustakin päivän päätteeksi, jos tarve vaati, ihan mahtavia!
Onkos täällä muita, jotka iltalukion/aikuislukion kanssa tulevat touhuamaan syksyllä/keväällä? Onko teillä jo alkanut opiskelu ja jos on, miltä on tuntunut?
Ps. Mitä ajattelette tästä mahdollisesta pääsykoekirjamuutoksesta, mielestäni se olisi kenties ihan tervetullut, mutta olen lukenut myös hyvin vastakkaisia mielipiteitä. Mitä mieltä?
Tästä näet koko artikkelin Mediuutisten nettisivuilta: http://www.mediuutiset.fi/uutisarkisto/laakiksen+paasykoekirja+saattaa+vaihtua/a664841
Kuvat: täältä ja täältä
-Jennie
8/15/2011
Kesäflunnsailua
Kuten otsikkokin jo kertoo, sitä on saatu kesäflunssa, eikä mikään ihan helposti nujerrettavissa oleva näemmä. Oon syönyt yhtä sun toista lääkettä tähän ja aamulla droppasin itteni täyteen kaikkea, c-vitamiinia, särkylääkettä, tiesmitä-uutetta, yskänlääkettä jne. Kaiken kukkuraksi oli pakko tulla töihin, koska toinen sihteerimme on edelleen lomailemassa, eikä kukaan muu meillä osaa yksinkertaisesti hoitaa lääkärin vastaanottoa kuin minä. Olen niin korvaamaton! - ei vaan, olisi paljon mukavampaa olla kotona tervehtymässä ja lepäilemässä, mutta ei auta kun kärsiä, tai sinnitellä, kuten meillä töissä on tapana sanoa. Sinnittely on meillä saikun korvike valitettavan usein, vaikkei niin pitäisi olla, ikinä.
Viimeviikko meni kyllä niin harakoille lukemisen suhteen, kun olla ja voi. Olin töissä ihan liikaa ja iltasin ihan älyttömän väsynyt, kävin korkeintaan salilla tai juoksulenkillä töiden jälkeen ja sitten olikin jo nukkumaanmenoaika.Viikonloppuna oli pikkuveljen rippijuhlat ja valmisteluthan aloitettiin hyvissä ajoin perjantai-iltana, toisin sanoen koko viikonloppu meni äitiä auttaessa juhlavalmisteluissa ja tarjottavien tekemisessä. Lauantaina ehdin käydä kuitenkin salilla aamulla ja illalla poikkesin vielä moikkaamaan ihania ystäviäni. Muut lähti baariin kun kello löi 00.00 - ja mä kotiin. Sain sentään Galenoksen avattua ja muutamia laskuja laskettua, mutta en ees kehtaa sanoa kuinka muutamia.
En jaksa enää yhtään baareiluhommia ja se on kyllä NIIN hyvä, koska voi (ainakin teoriassa) lukea/laskea viikonloput skarppina ja lähteä lauantaiaamuna salille/lenkille ysiltä, jos siltä tuntuu. Kääntöpuolena on kyllä yleinen sosiaalisten suhteiden puute pitemmällä tähtäimellä. Varmaankin moni, joka on kuukautta pitempäänkin ollut käymättä viihteellä, huomaa, että nykyään suurinta osaa kaveripiiristä nähdään vaan baarissa tms ja sitten jos et käy baarissa, et näe niitä, ollenkaan, tai ainakin huomattavasti hankalempaa on koittaa treffejä sopia. Tietysti ne onnekkaat, joilla on paljon aikaa arkisinkin ja näkee paljon jo valmiiksi kavereita ihan muissa merkeissä kuin viihteellä, omaavat tähän asiaan varmasti hyvin päinvastaisen mielipiteen. Toisaalta, tämä sosiaalisen elämän kärsiminen tulee muutenkin varmaan hyvin tutuksi koska "mun pitää nyt(ja aina) lukee, en voi tulla, mennä tai nähdä.".
Hävettää kun joutuu koko ajan niistelemään ja yskiskelemään tässä vastaanottotiskin takana. Käsidesiä pumppaan n. minuutin välein kätösiini, koska mitään papereita tms ei luonnollisesti saa koskea "saastuneilla" käsillä, ettei tartuta muita. Huomisen oon kyl niin saikulla, jos tää ei tästä helpota.
Ps. en oo moneen kuukauteen uskaltanut juosta lenkkiä, koska mulla on ns. "löysät nilkat", eli nilkan ulkoreunan nivelsiteet venähtää(ja pahimmillaan repeää) hyvin helposti. Se on kyllä semmonen sairaus tai vaiva, että pahempaa ei oo. Alkukesän aikana nilkka venähti kolmesti tosi pahasti, enkä siks ole oikein uskaltanut tosiaan juosta, mutta nyt torstaina päätin kokeilla varovasti ja kyllä kannatti, oli niin ihana juosta, pienessä vesisateessa, pitkästä aikaa.
Viimeviikko meni kyllä niin harakoille lukemisen suhteen, kun olla ja voi. Olin töissä ihan liikaa ja iltasin ihan älyttömän väsynyt, kävin korkeintaan salilla tai juoksulenkillä töiden jälkeen ja sitten olikin jo nukkumaanmenoaika.Viikonloppuna oli pikkuveljen rippijuhlat ja valmisteluthan aloitettiin hyvissä ajoin perjantai-iltana, toisin sanoen koko viikonloppu meni äitiä auttaessa juhlavalmisteluissa ja tarjottavien tekemisessä. Lauantaina ehdin käydä kuitenkin salilla aamulla ja illalla poikkesin vielä moikkaamaan ihania ystäviäni. Muut lähti baariin kun kello löi 00.00 - ja mä kotiin. Sain sentään Galenoksen avattua ja muutamia laskuja laskettua, mutta en ees kehtaa sanoa kuinka muutamia.
En jaksa enää yhtään baareiluhommia ja se on kyllä NIIN hyvä, koska voi (ainakin teoriassa) lukea/laskea viikonloput skarppina ja lähteä lauantaiaamuna salille/lenkille ysiltä, jos siltä tuntuu. Kääntöpuolena on kyllä yleinen sosiaalisten suhteiden puute pitemmällä tähtäimellä. Varmaankin moni, joka on kuukautta pitempäänkin ollut käymättä viihteellä, huomaa, että nykyään suurinta osaa kaveripiiristä nähdään vaan baarissa tms ja sitten jos et käy baarissa, et näe niitä, ollenkaan, tai ainakin huomattavasti hankalempaa on koittaa treffejä sopia. Tietysti ne onnekkaat, joilla on paljon aikaa arkisinkin ja näkee paljon jo valmiiksi kavereita ihan muissa merkeissä kuin viihteellä, omaavat tähän asiaan varmasti hyvin päinvastaisen mielipiteen. Toisaalta, tämä sosiaalisen elämän kärsiminen tulee muutenkin varmaan hyvin tutuksi koska "mun pitää nyt(ja aina) lukee, en voi tulla, mennä tai nähdä.".
Hävettää kun joutuu koko ajan niistelemään ja yskiskelemään tässä vastaanottotiskin takana. Käsidesiä pumppaan n. minuutin välein kätösiini, koska mitään papereita tms ei luonnollisesti saa koskea "saastuneilla" käsillä, ettei tartuta muita. Huomisen oon kyl niin saikulla, jos tää ei tästä helpota.
Ps. en oo moneen kuukauteen uskaltanut juosta lenkkiä, koska mulla on ns. "löysät nilkat", eli nilkan ulkoreunan nivelsiteet venähtää(ja pahimmillaan repeää) hyvin helposti. Se on kyllä semmonen sairaus tai vaiva, että pahempaa ei oo. Alkukesän aikana nilkka venähti kolmesti tosi pahasti, enkä siks ole oikein uskaltanut tosiaan juosta, mutta nyt torstaina päätin kokeilla varovasti ja kyllä kannatti, oli niin ihana juosta, pienessä vesisateessa, pitkästä aikaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)